24.11.–1.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[2][6]
KilpailuaSuomalaista
Blogit - Sami Sarpakunnas

Kun Tiger suti kympin 12:lla, hän osoitti pystyvänsä yhä voittamaan

“It’s not about how hard you can hit, it’s about how hard you can get hit and keep moving forward… That’s how winning is done.”

Lainaus on peräisin Rocky Balboalta. Vaikka se siis kuuluu fiktiiviselle nyrkkeilysankarille, siinä tiivistyy olennainen urheilusta: kyse on siitä, miten pystyt palautumaan vastoinkäymisistä ja siitä, ettet koskaan luovuta.

Urheiluun, kuten elämään yleensä, kuuluu väistämättä vastoinkäymisiä. Jokainen ottaa rockymaisesti turpaansa ennemmin tai myöhemmin. Yksi murtuu, toinen sortuu selittelemään, kolmas syytää olosuhteita, mutta vain kovimmat jatkavat eteenpäin. Ja lopulta juuri he korjaavat potin.

Tämänvuotisessa Mastersissa vastoinkäymisistä sai osansa Tiger Woods. Ja saikin isän kädestä ja olan takaa. Ikävän sortumisen näyttämönä toimi kuulu 12. reikä, petollinen Golden Bell, jolla Tiger käytti päätöspäivänä 10 lyöntiä lyötyään kolmesti vesiesteeseen. Näytös oli irvokasta katseltavaa.

Yllättävää ei ollut se, että juuri 12. reikä kohteli kaltoin mestaria. Sen se on tehnyt ennenkin lukuisissa aikaisemmissa Masterseissa. On kuvaavaa, että kun Woodsilta joskus muinoin kilpailun alla kysyttiin, tunteeko hän koskaan oloaan luotettavaksi 12. tiillä, hän vastasi: ”Tunnen, maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona.”

Tänä vuonna Tiger aloitti kilpailunsa hyvin. Hän pelasi bogittoman 68 lyönnin kierroksen ja oli kentällä hyväntuulinen ja levollinen. Woods myös hymyili poikkeuksellisen paljon.

Mutta kisan edetessä energiavarastot näyttivät ehtyvän. Olemus muuttui nuutuneeksi, ilme innottomaksi. Oikutteleva selkä myös näytti kipeytyvän pahemmin viikon edetessä. Koko kisaviikko oli Woodsille emotionaalista vuoristorataa. Paikallaolleet kertoivat jälkikäteen Woodsin olleen hyvin tunteikas perinteisellä voittajan illallisella. Tilanne merkitsi hänelle paljon ja varmasti myös imi paljon energiaa.

Kisan toinen kierros jouduttiin jättämään perjantaina kesken. Woods oli pelannut siihen mennessä 10 reikää. Lauantaina edessä oli iso urakka, ehkä vähän liiankin iso. Jo 26 reiän pelaaminen on 44-vuotiaalle, ja toista kymmentä kertaa operoidulle ikämiehelle vaativa urakka. Rankinta on kuitenkin usein kaikki se, mikä ei näy.

Kilpagolfissa itse kisakierros on vain osa kokonaisuutta. Woods kertoi heränneensä jo ennen neljää aamulla ehtiäkseen lämmittelemään kipuilevan kroppansa pelikuntoon. Kisaviikon läpivieminen majorissa on varmasti uuvuttava koettelemus, eikä se ainakaan helpota iän myötä.

Näytti siltä, että aikainen herätys ja kisa imivät energian Woodsista eikä hän enää jaksanut syttyä taistelemaan menetettyään mahdollisuudet voittoon. 15 major-voiton jälkeen on helppo kuvitella, että Woods pelaa oikeastaan enää vain voitosta. Lopun piti olla enää sisäsiistiä laskettelua ruutulipulle parin birkun ja jokusen bogin myötä. Kunnes vastassa oli 12. reikä.

Ja nyt päästään homman pihviin: tuskin kukaan osasi ajatella, että 12. reiän vastoinkäymisten jälkeen Woods pystyisi tehtailemaan viisi birdieä jäljellä olevilla kuudella reiällä. Osa varmasti päinvastoin odotti, että Woods jättää kisan kesken vedoten selkävaivoihinsa. Ei jättänyt. Sen sijaan hän meni eteenpäin täysin uudenlaisella tarmolla, eikä sen jälkeen mikään näyttänyt enää olevan mahdotonta. Olisi ollut Balboakin ylpeä.

Woodsin vertaansa vailla oleva come back sai pohtimaan, että mihin hän yhä yltäisikään pystyessään pelaamaan samanlaisella asenteella kaikki 72 reikää.

Se sai ajattelemaan, että Tiger Woods saattaa yhä pystyä voittamaan.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (10 kpl)

  • McTavis says:

    Tigerin kompurointi Augustan 12. reiällä toi mieleen ”Tin Cup” leffan vuodelta 1996. Leffassa Roy ”Tin Cup” McAvoy (Kevin Costner) lyö ”jollain reiällä” 11 palloa vesiesteeseen ja bägin viimeisen pallon suoraan kuppiin yleisön hurratessa. Loppu hyvin ja kaikki hyvin: McAvoy saa kortin takaisin tourille ja rakastamansa naisen (”Molly” – Rene Russo) kunnioituksen. Näin siis elämässä ja elokuvissa.

  • Bogey Man says:

    Onko tämä Tiger aloittelija, huono pelaaja, vammainen, ikäloppu, kun hänen epäonnistumisiaan, huonoa onnea ja nuutumista pitää toimituksen taholta jatkuvasti ja toistuvasti selitellä. Hän oli tietääkseni toistakymmentä vuotta lajin suvereeni hallitsija ja moninkertainen Major voittaja, mutta nyt jo parhaat vuotensa nähnyt. Mielestäi
    selittely on turhaa.

  • golftintti says:

    Bogey Manin kanssa samaa mieltä. Miksi lajin moninkertaisen mestarin huonoja lyöntejä on selitettävä? Ei muidenkaan lyöntejä selitetä, tai jos selitetään kerrotaan virheestä. Woodsin epäonnistumiseen löydetään ulkopuolinen syy ja selitys. Henkilöpalvontaa, joka on mennyt ihan överiksi.
    Mastersissa Woods oli kuvissa lähes samalla viivalla muiden kanssa. Kisa oli todella miellyttävää katsottavaa kun ei tarvinnut kuunnella jenkkiselostajia, kiitos Vaalaksen ja Ahokkaan.
    Jatkossa PGAlla selostus ja kuvaus seuraavat varmaan taas samaa tuttua puuduttavaa latua.

  • Seniorigolfari says:

    Minäkin esitän kummeksumiseni Tigerin fanien tavasta selitellä idolinsa epäonnistumisia. Vaikka miehen svingi onkin parantunut niistä ajoista, kun jopa cutin selvittäminen muuttui vaikeaksi, olen vakaasti sitä mieltä, ettei se vieläkään näytä sellaiselta, joka takaa tasaisen onnistumisen ja hyvänä päivänä voiton.

    Tigerin epätasaisuus ei mielestäni johdu mistään fyysisestä ongelmasta, vaan huonosta ”hitterin” svingistä ja sen mukana tärveltyneestä korvien välistä. Erityisen paljon virheitä (tosin myös onnistumisia) on nähty viime aikoina alle 150 metrisissä lähestymislyönneissä. Ne joko jäävät lyhyeksi tai lentävät yli griinin. Juuri tuosta samasta ongelmasta oli kyse myös Augustan 12. väylällä.

  • Sport Goofy says:

    Minäkin olisin mielummin lukenut jutun vaikkapa jommastakummasta Mastersin nuoresta runner-upista. Mikäli Woods voittaa, hän on artikkelinsa ansainnut, mutta jätetään se loputon henkilöpalvonta jenkeille. Vaikka Tigerin ansiot lajin näkyvyyden ja valtavirran kiinnostavuuden lisäämisessä ovat kiistattomat, jossakin kohdassa tulee se raja vastaan, kun lajin on pärjättävä seuraavien sukupolven huippujen kannattamana. Ja golfissa näitä kuitenkin on, toisin kuin samaan kuoppaan langenneessa tenniksessä.

  • vieraspelailija says:

    Käsillä näyttää olevan erinomainen esimerkki siitä miten eri tavoin ihmiset sisäistävät lukemansa. Itselleni ei missään vaiheessa lukiessani tullut mieleen Tigerin palvonta tai lyöntien selittäminen, vaan nimenomaan tämä:

    ’Ja nyt päästään homman pihviin: tuskin kukaan osasi ajatella, että 12. reiän vastoinkäymisten jälkeen Woods pystyisi tehtailemaan viisi birdieä jäljellä olevilla kuudella reiällä. Osa varmasti päinvastoin odotti, että Woods jättää kisan kesken vedoten selkävaivoihinsa. Ei jättänyt. Sen sijaan hän meni eteenpäin täysin uudenlaisella tarmolla, eikä sen jälkeen mikään näyttänyt enää olevan mahdotonta. Olisi ollut Balboakin ylpeä.’

    Tuo kappale siis kertoo peräänantamattomuudesta ja totaalisen epäonnistumisen nollaamisesta. Se kertoo halusta näyttää, että ’olen parempi kuin mitä epäonnistumiseni reiällä 12 antaa ymmärtää’. Kuinka moni heittää 5 pöröä viimeiseen 6 reikään tehtyään 7 yli parin tuloksen reiälle 12? Kuinka monella edes riittää kiinnostus moiseen? Sitä kannattaa miettiä.

    • McTavis says:

      Näen tämän blogikirjoituksen kuten ”vieraspelailija” omissa kommenteissaan: kyse on tarinasta jossa ”kansalainen Tiger Woods tekee tuloksen 10 Augustan 12. reiällä (par 3), mutta ei luovuta”. Kyse on tarinasta (tyyliin ”A day in the life”), ei henkilöpalvonnasta. Sami voi korjata jos ”vieraspelailija” ja allekirjoittanut on ymmärtänyt jotain väärin.

  • Bryson says:

    Mielestäni noi birkut 12 jälkeen ovat merkityksettömiä kun peli oli paketissa niin pappa saattoi pelata ilman paineita ja olla yrittämättä liikaa. Ja se on pihvi koko asiassa. Papan on pakko yrittää liikaa kun ei usko muuten enää pärjäävänsä, eikä juurikaan enää pärjääkään. No miksi ei? Taso on niin kova ja laaja, että se on liikaa Papalle. Useimmiten. Joitakin vuosia sitten Pappa huomas ettei olekaan enää pisimpiä ajurimiehiä niin alkoi yliyrittäminen ajurilla. Ja kuinkas kävikään, pallot löytyivät, jos löytyivät, jostain muualta kuin väyliltä. Sitten vielä takaisin 12lle, miksi uusi lyönti bunkkerista eikä droppia veteen menneen lyönnin jälkeen asiaankuuluvaan paikkaan. Selostajista sen verran, että pidän kyllä eniten GClin selostajista verrattuna eurooppalaisiin. Faldo ja Jaime (eurooppalaisia) selvästi huonoimmat GCllä, varsinkin Faldo, joka sortuu henkilökohtaiseen pilkkaamiseen. GClin analystit, kuten Brendan Chamblee ovat huippuja, vaikka joskus tai aika useinkin se jaarittelu menee överiksi.