13.–20.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[7][4]
KilpailuaSuomalaista
Blogit - Entinen tyttö

Ruokapuheita – palveleeko klubiravintola kasvissyöjää ja vegaania?

Lumikasat hiipuvat, talven selkää taitellaan ja ajatukset rientävät kesään. Tällä kertaa kuitenkin edelliseen, toistaiseksi ensimmäiseen koronakesään, joka innoitti – kuten monet muutkin – myös kaksvitosen poikani 17 vuoden golftauolta mailan varteen.

Nuorimies löysi sukkelasti lajin uudelleen, mutta yhtä asiaa hän äimisteli: klubien ruokatarjontaa kasvissyöjän ja pojan tapauksessa pääpainoisesti vegaanin näkökulmasta. Aika usein oli vaikea löytää vitriinistä tai menusta sopivaa sapuskaa.

Nyt jo puheissa virittelemme alkavan kauden pelimahdollisuuksia. Kannattaisiko ottaa mailat takakonttiin, kun alkaa Suomea kiertävä kesätyö? Ehtisikö välillä pelaamaan ja klubilounaille?

Mutta jos tarjonta on viime kaudella koettua, lienee pakko varata pelihetkiin omat kasvis/vegaanieväät.

On ymmärrettävää, että klubiravintoloissa tarjotaan tuhtia sapuskaa golfkulutuksen vastapainoksi. Meille varttuneemmille tuhtius voi tarkoittaa perinteisempää purtavaa ja jonkin sortin liharuokia.

Arvelen kuitenkin, että kasvispainotteisuus ja jopa vegaaniruoka ovat vahvistuvia trendejä myös golfareiden keskuudessa. Nuoriso kulkee ruoka-aatteidenkin etunenässä, me muut peesailemme.

Itse olen kasvispainotteinen sekasyöjä. Viime vuosina punainen liha on jäänyt käytännössä kokonaan ja maitotuotteet vaihtuneet kaura- ja soijapohjaisiin. Vihanneksia, hedelmiä ja marjoja kuluu. On paljolti juuri jälkipolvien, lasten ja lastenlasten ansiota, että ruokatyylini on muuttunut terveellisemmäksi ja tiedostavammaksi.

Absolutistiksi en silti ole ryhtynyt. Höyrymakkara (oikea, ei soijatuote) sopivalla hetkellä lohduttaa kummasti – olipa kierros vain fyysisesti tai ennen muuta henkisesti raskas.

Ruoan kulutusta ohjaa kasvava vastuullisuus. Ilmastohaasteet ja ruokatuotteiden hiilijalanjälki, eläinten oikeudet, pandemioiden torjunta ynnä muu pistävät miettimään, mitä ostaa ja syö. Ruokavalinnat ovatkin yhä enemmän myös arvovalintoja. Kannattaisiko siis entistä enemmän tutkailla, mitä se tarkoittaa klubiravintolassa?

Vegaaniannoksia ei löytynyt niillä klubeilla, joilla pojan kanssa kävimme, vain välttävästi kasvisruokaakin. Eräälläkin kentällä ihmettelimme, kun tarjolla oli suolaista välipalaa pelkästään kinkku-meetvursti-juustosämpyläpohjalta.

Tiukalle vegaanille nuo ovat absolut nou gou, mutta poika tilanteen tullen joustaa vaikkapa kananmunan verran, ettei jäisi nälkäiseksi.

Hedelmät ja pähkinät olisivat kelvanneet, jos olisi löytynyt. Ne maistuisivat paremmalta kuin useimmat proteiinipatukat, joita anoppivainaani kutsuisi ”teknillisen makuisiksi”, jos olisi vielä maistelemassa.

Kaupat alkavat olla jo pullollaan erilaisia vegaaniseen ruokaan sopivia ruoka-aineita, puhumattakaan monipuolista karviksista. Miksi ne eivät itsestäänselvyytenä fyysisty herkkuannoksiksi ja välipalaleiviksi golfklubeilla?

Ehkä olen – toivottavasti olen – väärässä ja viime kesän otoksemme vain liian kapea. Tällainen tunne ruokakokemuksista kuitenkin jäi, kun sekasyöjänä oikeastaan ensi kertaa katselin ruokalistoja ja vitriinejä kasvissyöjän ja vegaanin silmin.

Toivottavasti klubiravintoloitsijat tekevät tulevan kauden ruokasuunnitelmiaan yhä enemmän myös vihersyöjiä muistaen. Kasvis- ja vegaaniaineksista saa loihdituksi tuhtia ja maukasta ruokaa, ja tuskinpa nuo raaka-aineet kalliimmaksi tulevat.  Keittiön osaamiseenhan tarjonta ei klubeilla tyssää. Osataan kaikkea, mitä tullaan ajatelleeksi – ja kun kysyntää on riittävästi.

Tarjonta on siis myös meistä asiakkaista kiinni. Sitä saa mitä tilaa, vähin erin yhä useammin ja monipuolisemmin myös kasvissyöjä ja vegaani. Se sopii sekasyöjällekin.

Kun nyt ruokapöydässä ollaan, niin mietipä seuraavia kysymyksiä ja lähetä palautetta jutun alle kommentoimalla tai osoitteeseen toimitus@golfpiste.com.

Kaikki mielipiteet – niin klubin ruokavastaavien kuin pelaajien – ovat tervetulleita.

  1. Tarjoavatko klubitavintolat riittävästi ja monipuolista kasvisruokavaihtoehtoja?
  2. Miten paljon kotikenttäsi ruokalistalla on viikoittain kasvisruokia? Mainitse maukkaita esimerkkejä.
  3. Löytääkö vatsan täytteeksi annoksia ja välipaloja myös vegaani, joka ei syö mitään eläinperäistä?
  4. Mikä Suomen golfyhteisö palvelee parhaiten kasvissyöjää ja vegaania?

Vastaus neloskysymykseen on sananmukaisesti makuasia, jolla haluan vain saada selville, missäpäin Suomea pelaajien mielestä ymmärretään ajan henki, nousevien polvien syömistrendit ja ruokailuun liittyvät uudet arvot.

Sellaisille kentille suuntaamme pojan kanssa peliretkemme entistä innokkaammin. Jos palautetta kertyy, jatkan ruokapuheita hyvissä ajoin ennen kuin lumet sulavat.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (16 kpl)

  • golftintti says:

    Vegaanitarjonnasta en tiedä, mutta ongelmia on muillakin.
    Saisipa klubeilta muutakin kuin muovikelmussa pehmenneitä paksuja vehnämössösämpylöitä täytettynä ohuella siivulla jotakin. Tai reissumiestä muulla kuin lohella, jota ei tunnu löytyvän pyynnöistä huolimatta.
    Pikkulämpimät maistuisivat kierroksen päälle, eivät kokonaiset ateriat tai ’iki-ihanat’ paninit kahdella eri täytevaihtoehdolla. Gluteenitonta voisi olla muutakin kuin sen yksi vaihtoehto.

    À la carte-menu pysyy samana koko kesän – vieraat tykkäävät, kun kerran käyvät, mutta omat pelaajat ehtivät kyllästyä tarjontaan jo kuukaudessa, mikäli ruokailu klubilla maistuisi.

    Monella klubilla ei saa syödä omia eväitä, joten ne eväät syödään sitten takaysillä ja klubilta haetaan pahvikuppiin kahvi. Monet haluavat syödä terveellisen välipalan myös golf kierroksen tauolla. Miksi ei omia itselle sopivia eväitä saa syödä, jos klubin tarjonta ei ole ajan tasalla? Ravintolan voi valita menun perusteella, mutta kotikenttän vaihtaminen ei ole niin helppoa.
    Vuosia sitten muistan klubin, jolla oli ulkona kauempana ravintolatarjoilusta pöytä ja tuolit eväiden syöntiin, mutta sitten sekin kiellettiin.

  • SirpaMaarit says:

    Olen samaa mieltä golftintin ja blogistin kanssa. Kasvisvaihtoehtoja ja herkullisia pikku purtavia saa etsiä. Kasvislounaan tai juustosämpylän saa yleensä erikseen pyytämällä eli vaatii vaivaa. Eikä herkullisuusaste ole kummoinen.

    Söisin mielelläni lounasta tai jonkun herkullisen ruokasalaatin klubilla, mutta usein vaihtoehdot ovat sellaisia, että menen mieluummin kotiin.

    Olen usein ihmetellyt, kenelle klubin ruokatarjonta on tarkoitettu? Penninvenyttäjille ja/tai lihansyöjille? Toivottavasti jatkossa myös meille kasvissyöjille. Tällä en kyllä tarkoita majoneesi-mättö burgeria, vaan esimerkiksi raikkaita salaatteja täydennettynä vaihtelevilla proteiinilisillä.

    Herkullisia lounaita olen saanut Lohjalla, kun olen siellä vieraillut.

  • PPGC says:

    Hyvä ja tarvittava kirjoitus. Itse olen koko golfharraste aikani ollut kasvissyöjä. Yleensä niitä vitriinisämpylöitä löytyy monen sorttista, mutta 99% sisältävät lihaa. Luulisi että perus juustosämpylä tekisi kauppansa myös sekasyöjille (tiedän että vegaaneja tämä ryhtiliike ei paljoa lämmitä). Myös useilla taukokioskeilla on makkaraa tai nakkeja tarjolla, niin ei luulisi olevan niin suuri panostus ostaa pakkaseen kasvisversioita. Mutta en pelkästään soimaa, monesta paikasta on pyytämällä saanut mukiinmeneviä kasvisvaihtoehtoja. Nämäkin hommat muuttuneet positiivisempaan päin tässä 6 vuodessa. Ja hyvä näin.

  • Kolopalloilija53 says:

    Itse aloin vuosi sitten kasvissyöjäksi ja kyllä huomasin eron entiseen, lihaa sisältäneeseen, tarjontaan. Joillakin kentillä oli tosi vaikea löytää kasvisvaihtoehtoa, ja jos sellainen löytyi se oli juurikin yksi ja ainoa juustosämpylä. Ei luulisi kentille olevan kauhean vaikeaa tarjota jo edeltävissäkin kommenteissa mainittuja kasvismakkaroita yms.

    Varsinaisesti mitään huiketa ravintoloita kasvissyönnin kannalta ei ole vielä tullut vastaan golfkentillä, mutta Aulanko golfin seisovan pöydän sienikeitolle voin kyllä antaa ison peukun. Se oli erinomaista, kun sitä viime kaudella pääsin syömään.

  • Jani2 says:

    Aika harvinaista että hyvään kasvis ruokaan törmää missään muuallakaan, toki aina silloin tällöin yllättyy positiivisesti. Sinänsä toivoisin että klubiravintolassa voisi syödä hieman terveellisemmin, kunnollinen salaattipöytä olisi syytä löytyä. Tietenkin jos se on se burgeri mikä myy niin eikai silloin ole tarvetta muuta tarjota. Toki tällöin osa asiakaista jättää tulematta ja monet eivät edes vaivaudu paikalle, kun olettavat että ei siellä ole kuin burgereita tarjolla.

    PS. Ravintola ruuan tulisi olla aina astetta parempaa kuin mihin kotikokki pystyy.

  • Putti-Possu says:

    Haastava rasti golfravintolalle.
    Erikoisruokavalioita on nykyisin aika montaa: kasvis, vege, laktoositon, glueeniton, jne. Tyttöystväni yksi näistä.
    Kun mennääm golfaamaan, hän ottaa aina omat eväät, kun ei voi luottaa klubin tarjontaan. Sen vuosi erikoisruokavalioilla ei ole kysyntää, eikä siten myöskään tarjontaa.

  • golftintti says:

    Putti-Possun kommentti pohjustaa oikeutta syödä omat eväät klubilla. On tosi ikävää kun muut istuvat pöydässä tauolla ja itse odotat takaysin alkua – tai piiloudut kulman taakse – syömään ne eväät, jotka sinulle sopivat.

  • golftintti says:

    Kiitos asiallisesta kommentista, KL1. Juomien valikoimaa on klubeilla todella lisättävä, ettei tärkein unohtuisi.

  • Putti-Possu says:

    Laadukkaan golfravintolan ei varmaankaan ole mahdotonta tehdä kasvisruokaa tai jopa menua erityisruokavaliolle. Mutta jos samaa vaaditaan taukokioskilta (näin ymmärsin, kun puhuttiin kinkkusämpylästä), niin tilanne on jo vaikeampi toteuttaa. Kasvissämpylän saa varmaan myös kesäharjoittelija loihdittua, mutta kun artikkelissa vaaditaan myös vegaaneja sämpylöitä ja sämpylöitä myös erityisruokavalioisille (kelialkikko, laktoositon, pähkinätön, jne) – voi olla tekemätön paikka.
    Mutta onneksi meillä on taukokioskeilla lähes aina hedelmiä. Erityisesti banaani on hyvä välipala ja soveltuu lähes kaikille erityisruokavalioisille. Miksi siis pitäisi saada ”vegaaneja kasvismakkaroita”, kun tarjolla on banaaneja.

  • KL1 says:

    @P-P: Niin, ei kukaan nykyään syökään omia eväitään ravintolassa, edes klubisellaisessa, mutta tässä on heitetty ilmaan sellainen ehdotus, että se sallittaisiin. Asiaahan voi tietenkin tiedustella kunkin klubin ravintoloitsijalta, mutta uskon tietäväni heidän vastauksensa. Jos omien eväiden syöjät maksaisivat ravintolassa käymisestä jonkinsuuruisen siivous- ja käyttömaksun, niin vastaus voisi olla toinen.

    Mitä tulee taukokioskiin, niin se taukokioskin pitäjä mitä luultavimmin on maksanut rahaa niistä kalusteistaan, joten vastaus sieltä kysyttäessä on luultavasti saman suuntainen, mutta käytäntö siellä voi olla hieman liberaalimpi. Itse en tosin kehtaisi mennä oman kotikenttäni taukokioskin terassille omia eväitäni syömään sen ollessa auki. Muuna aikana kenties, tosin en ole koskaan asiaa pohtinut, osaan kyllä syödä evääni siellä kesken kierroksen.

  • ssman says:

    Näin ravintola-alan ihmisenä ja hyvin läheltä klubuiravintoloiden pyörittämistä katsoneena en näe ongelmana, että olisi enemmän kasvis- / vegaaniruokaa ja varmasti siihen suuntaa toimintaa kanaattaisi myös viedä. Kunhan sen saisi taloudelliseti järkevästi toteutettua. Kasvikset kun on kalliimpia kun se hodari tai burgeripihvi ja kasvisruokailijoiden määrä edelleen liian pieni. No sitten on kysymys miksi niitä ei voi olla varuuksi listalla muutamaa ja tehdään tilauksesta?

    Kysymys on kuten edellinenkin kirjoittaja sanoi, missä kulkee valikoiman raja? Olisi kiva jos kaikille olisi kaikkea ja vielä halvalla, mutta siinä tulee hyvin nopeasti kannattavuus vastaan. Kun tehty kyselyitä pitäisi valikoimassa olla maukasta hyvää kotiruokaa, päivän kasviskeitto, jotain kalaa, hampurilaisia, pizzaa, täytettyjä patonkeja, makkaraa, ruokaisia salaatteja, nyhtökaurajuttuja, lähiruokaa, konditoriatuotteita, fine dine ruokaa ja kaikki edullisesti ja isoja annoksia.

    On helppo sanoa, että miksi ei voisi olla kasvis-/vegaani menu normi listan lisäksi? Mutta se tarkoittaa, että sinulla on oltava varastossa noita tavaroita. Ja jos sillä viikolla on hiukan vähemmän kasvisruokailijoita menee tavara roskiin. Tai juuri kyseiset kasvisruuat ei nyt kiinnostaneet tai sitten niitä ei vaan osata tehdä hyvin jotta ketään niitäö haluaisi ostaa. Myös näiden ”varuulla” olevien ruokien osalta pitää olla esivalmisteluita tehtynä jotta asiakas ei joudu odottamaan liikaa. 30-40 min odotus kun on liikaa.

    Moni ei tule ajatelleeksi, että myös klubin ravintola on säälle altis. Jos on huono sää ei ole riittävästi asiakkaita kattamaan päivän kulut. Mutta ravintola on kuitenkin oltava auki. Toinen on ruokalistasuunnittelu. Varaudutaan johonkin menekkiin ja sään johdosta tuotteita ei mene kaupaksi. Kalan ja lihan voi pakastaa kun ne on tullut tuoreena. Myös valmiin ruuan voi pakastaa ja mahdollisesti tarjota joku toinen päivä lounaalla lisukkeena. Salaatteja ei oikein pysty. On tietenkin paljon kasvis tuotteita jotka säilyy.

    Mutta tähänkin löytyy ratkaisu jos halutaan. Onko osakkaat valmiita kompensoimaan yrittäjän ottamaa riskiä?

    Ravintoloiden tuotot pyörivät 2-4% paikkeilla vuodessa niin se on aika pienistä asioista kiinni. Varsinkin sesonki paikoissa. Ja valitettavasti se voi olla myös ammattitaidon puute. Sesonki paikkaa on vaikea saada kannattavaksi jos ei ole talvella muita tulonlähteitä. Tietyiltä osin kulut pyörii 12kk mutta rahaa tulee vaan 6kk. Joten osaava ravintola-alan porukka karttaa tälläsiä riskejä ja saattaa tosiaan olla että yrittäjällä ei yksinkertaisesti riitä tieto taito, muuhun kuin tuttuun ja turvalliseen.

    Mutta kaikesta tästä huolimatta en näksi estettä kokeilulle jossa ravintoloitsija lähtisi yhdessä jäsenten kanssa suunnittelemaan millaista ruokaa oikeasti halutaan. Tehdään niitä ruokia mitä pyydetään vaikka 2 kk ja katsotaan onko ollut kannattavaa. Jos on niin varmasti valikoima pysyy jatkossa sellaisena kuin jäsenistö halunnut. Jos ei niin jäsenistö suostuu kompensoimaan ruuan katteesta tulleita tappiota jollakin tavalla. Ja jos jäsenissä ei ole tarpeeksi kasvissyöjiä niin se vain ei ole järkevää tehdä. Mutta silti voisi mielestäni ottaa saman käytännön kuin useimmissa Ruotsalaisista kentistä. Sielä on jossakin kohtaa kierrosta aina grillikatos jossa voi ne omat eväät syödä halutessaan.

    Sesonki kun on niin lyhyt niin se on pelko epäonnistumisesta joka johtaa siihen, että ei edes halua yrittää jotain muuta vaan mennään sillä samalla joka on jotenkin toiminut. Tosiasiassa voisi olla, että muutos kevyempään ja kasvispohjaiseen menuuseen olisi yrittäjälle se mitä on haettu jotta liikevaihdon saisi nousemaan.