19.–26.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][12]
KilpailuaSuomalaista
Blogit - Sami Sarpakunnas

Näin vastaan, kun kysytään, mikä siinä golfissa niin erityistä on?

”Pitäisi löytää joku intohimo. Joku, jota odottaa ja jota suunnitella. Elämä on jotenkin niin tasaista ja yllätyksetöntä. Ei ole mitään, mitä odottaa”, tilitti ruuhkavuosien uuvuttama kaverini minulle joitakin vuosia sitten.

Ei kovin yllättävää, mutta kovin tavallista. Arjen oravanpyörä pitää otteessaan monet niin tiukasti, että omille harrastuksille ei jää aikaa, intohimoista puhumattakaan. Pelkästään kalastus- tai golfreissun suunnittelu vie hetkeksi arjen yläpuolelle ja tarjoaa pehmeän pakopaikan arjen kolhuista. Monesti odotus on yhtä palkitsevaa kuin itse tapahtuma, golfin kohdalla jälkipeleilläkin on iso rooli.

Tässä kohtaa on jo aika paljastaa, että vein kaverini kalaan. En vienyt golfkentälle. Oli kuulemma kokeillut, eikä golfkärpänen puraissut. Mutta perhokalastuksesta tuli hänelle niin vahva intohimo, että tälläkin hetkellä mies jallittaa taimenia jossain Ruotsin ja Norjan rajaseudulla minun istuessa toimistossa pohtimassa syntyjä syviä.

Jossain kohtaa tämä siis taisi mennä pieleen. Onneksi jäi sentään golf.

Sitä olen pelannut tänä kesänä enemmän kuin aikoihin, sillä koskivedet ovat niin lämpimiä, että kalastus on tauolla lähes joka paikassa. Ja mitä enemmän olen pelannut, sitä enemmän haluan pelata. Eilen pelasin pari kierrosta. Jälkimmäinen loppui kympin jälkeen illalla. Olisi himottanut jatkaa.

Ihmiset kaipaavat elämäänsä intohimoa. Mikä se sitten kenellekin on. Yksi hiihtää, toinen riippuliitää, kolmas retkeilee, joku muu taas sukeltaa. Moni on myös valmis maksamaan intohimonsa ruokkimisesta suuria summia.

Aika on monelle golfarille vaikeammin järjestettävä resurssi kuin raha. Oma golfharrastus noudattaa seuraavaa kaavaa; missä välissä ehtisi pelaamaan? Jos lähtisi ihan aamusta vaikka kuuden maissa, tai illalla sitten kun lapset ovat jo nukkumassa. Rangella nyt ainakin voi piipahtaa jossain välissä, vaikka töiden jälkeen.

Välillä on vaikea selittää, kun kysytään, että onko se pelaaminen nyt niin tärkeää, että kannattaa herätä ennen kuutta aamukierrokselle. Ja mitä sitä selittelemään, kun kävelee aamukasteessa kimaltavilla väylillä, sen kyllä ymmärtää.

Golfari suhtautuu harrastukseensa usein suurella intohimolla. Golf antaa elämään rakennetta, joskin kieltämättä usein muiden asioiden, kuten siivouksen ja rauhallisten koti-iltojen kustannuksella, mutta rakennetta kaikki tyyni. Ennen kaikkea golf värittää arjen harmaat värit kirkkaiksi. Tulenpunaisiksi lieskoiksi, kun peli ei suju, vaan kauan odotettu kierros muuttuu katkeraksi selviytymistaisteluksi, mutta välillä myös iloisen keltaisiksi onnistumisen hetkiksi ja tyynen sinisiksi tuokioiksi, jolloin golfari saa pidettyä pelinsä kasassa ja sisäisen rauhansa hengissä, vaikka se lähestymislyönti loistavan avauksen jälkeen on duffi, joka lennättää pallon syvään griinibunkkeriin.

Golf on täynnä tunteita. Väitän, että enemmän kuin moni muu laji. Se vaatii ja ottaa niin paljon aikaa ja panostuksia, että kun niille ei saakaan palkintoa, on mieli täynnä epäoikeudenmukaisuuden tuntoa ja pettymystä. Mutta ne saavat vain haluamaan takaisin kentälle. Kun onnistuminen sitten osuu kohdalle, se on kuin huumetta. Minä onnistuin nujertamaan peikkoni ja hallitsemaan tämän pirun keksimän pelin. Minä pelasin hyvää golfia.

Ja suora johtopäätös – tätä minä haluan lisää.

Golf on monelle intohimoa sen puhtaimmassa muodossaan. Siksi se on pirun tärkeää.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje