Kisahotelli tuo mieleen Indiana Jones -elokuvat.
Blogit | Karri Kakko |
10.11.2018

Mustanmamban purema, tunkeileva paviaani ja muut erikoisuudet luovat tunnelmaa Etelä-Afrikan kisaviikkoon

Mikäs on kierrokselle lähtiessä, kun ykköstiille astelee hetkeä ennen starttia itse Gary Player. Ensitöikseen hän kätteli tiiboxissa niin pelaajat kuin käditkin. Melkein tekisi mieli kutsua Garyä hyväksi henkilökohtaiseksi ystäväksi, sillä edellisen kerran herran kättä puristeltiin kesällä BMW Openissa Saksassa. Tuolloin kädenpuristus siivitti Mikko Korhosen kakkoseksi. Täytyy vain olettaa, että toinen kerta muuttaa hopeisen kädenpuristuksen siksi kuuluisaksi kultaiseksi.

Kypsään 83 vuoden ikään ehtinyt Player on ikäisekseen vetreä mies. Kun Korppa käväisi keskiviikkona golf-kentän punttisalilla, niin siellä seuraa hänelle piti kukas muukaan kuin hra Player. Korhosen mukaan Playerin rutiineihin kuului muun muassa kova sarja jalkaprässiä (ei tietoa käytetyistä kilogrammoista) ja juoksumatolla minuutin vetoja 13 kilometrin tuntinopeudella. Melko vakuuttavaa tekemistä, sanoisin.

Turkista Etelä-Afrikkaan matka taitettiin tilauslennolla.

Gary Player -nimeä kantaa myös tämän viikon kisakenttä. Ihan siitä syystä, että hän tämän kentän on suunnitellut. Korpan mukaan vaikein kenttä, mitä hän on Etelä-Afrikassa pelannut. Tähän on helppo yhtyä. Kenttä on pitkä, kapea ja griinit todella pienet ja viettävät. Lisättäköön, että ne on muotoiltu siten, että kulmat ovat ikään kuin omia lokeroitaan, joihin on mahdotonta lyödä raffista tahi rauta-kutosta isommalla kepillä. Tämän seikan vuoksi ne 20+ metriä keskimääräistä pidemmälle lyövät pelaajat saavat sen pienen edun tällä kentällä.

Jos tänne joku turistiviisumilla, eli puutteellisilla pelitaidoilla tulee pelaamaan, niin suosittelen vain nauttimaan maisemista ja eläinmaailmasta. Toki tiimerkkejä löytyy edempää ja kenttä niin sanotuilta keltaisilta esimerkiksi on inhimillisen mittainen.

Etelä-Afrikan kilpailut on viimeiset vuodet pelattu pääsääntöisesti Johannesburgin alueella, joka sijaitsee korkealla, noin 1600 metriä merenpinnan yläpuolella. Tämä alue sitä vastoin sijaitsee 500 metriä alempana, jolloin pallon lento ei ole aivan samaa luokkaa. Näin ollen olettama 10 prosenttia pidemmistä lyönneistä ei ihan täysin pidä kutiaan. Tämä seikka yhdessä vinhasti pyörivän tuulen kanssa tekee mailavalinnoista huomattavasti vaikeampaa kuin tavallisesti. Täällä on hyvä odottaa hetki sitä oikeaa tuulirakoa, kuten mäkihyppykaupungissa tavataan sanoa.

Pahkasiat aterioivat kentän laidalla.

Sun City ei ole rakennettu pelkästään golfaamiseen, vaikka täällä kaksi 18 reiän kenttää onkin. Alueen casino on kai alunperin ollut ainoa laillinen Etelä-Afrikassa. Löytyypä täältä keinotekoinen ranta aaltokoneineen. Alkuperäinen idea tiettävästi olikin rakentaa ainutlaatuinen viihdekeskus keskelle ei mitään.

Ulkomaalaisia kiinnostavat kuitenkin ehkä kaikkein eniten alueen eläimet. Lajikirjo on runsas ja 35 euron hintaan voi hotellin aulasta buukata itsellesi kolmen ja puolen tunnin mittaisen retken porttien ulkopuolelle villieläimiä katsomaan.

Ensimmäisen päivän pelikaverimme Markus Kinhult kertoi, että he olivat käyneet kädinsä kanssa tiistaiaamuna retkellä näkemättä kuitenkaan edes elefantteja. En tohtinut mainita, että minä ja Korppa näimme arviolta 10–20 kappaleen lauman ollessamme rangella.

Kinhult totesi, että Ryan Fox oli ehtinyt ennen torstaita käymään neljästi safarilla. Kameran tai tarkemmin puhelimen linssiin oli tarttunut niin leijonaa kuin leopardiakin. Leopardin kyllä voi tavata hotellin takapihallakin. Ainakin, jos uskoo Matt Wallacea, joka väitti sellaisen pihalla nähneensä.

Virallisesti aitojen sisäpuolella ei kulje yhtään eläintä. Ei, vaikka kuusi viikkoa sitten leopardi täällä otettiinkin kiinni. Me olemme tähän asti nähneet norsujen lisäksi, kaksi impalaa, pahkasikoja, joitain pieniä apinoita ja mangusteja. Kaikki kentän alueella.

Täällä ei totisesti tarvitse pelätä sitä kuuluisaa hotellikuolemaa. Hotellikuolema voi täällä tosin kirjaimellisesti tarkoittaa sitä, että kuolee hotellille. Kuuleman mukaan meidän hotellimme naispuoleinen vieras oli saanut pureman takalistoonsa itseltään mustamambalta. Mustamamban purema on yksi maailman varmimmista tavoista päättää päivänsä. Pureman jälkeen aikaa on noin tunti saada vastalääkettä, muutoin maallinen vaellus loppuu kuin seinään. Tässä tapauksessa potilas saatiin ajoissa läheiseen sairaalaan ja potilas selvisi tapahtuneesta hengissä.

Palace-hotellimme on muuten kuin suoraan elokuvasta Indiana Jones ja Tuomion temppeli. Se on se elokuva, jossa Indiana parka saa eteensä apinan aivoja. Täällä apinat kävelevät muina miehinä terassilla. Elävänä. Eikä siis ruokalistalla, jossa jälleen ilahduttaa naudanliha ja sen äärimmäisen edullinen hinta.

Apinat, tarkemmin paviaanit ovat fiksuja eläimiä. Sen sai Lee Slattery huomata herättyään päiväunilta paviaanin tuijotukseen. Se oli päättänyt avata terassin liukuoven järjestäen Leelle kaikkien aikojen herätyksen. Karkoitettuaan eläimen ulos, kuului muutaman hetken päästä naapurihuoneesta kovaa kiljuntaa. Ilmeisesti paviaani päätti vierailla vielä naapurihuoneessa.

Teksti: Karri Kakko

Kommentit

Oma kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.