Aloitin opetuskauden keskiviikkona Talmassa. Varma tieto on se, että opettaminen jää vähäisemmäksi kuin kertaakaan sitten vuoden 1991 jolloin PGA:n jäseneksi liityin. Golf Digest ja Golfpiste vievät ajastani entistä isomman osan, lomia en koskaan ole osannut pitää, mutta nyt olisi tarkoitus lohkaista sillekin muutama viikko kesästä.
Opettaminen on minulle ”oikean työn” vastapainona upea henkireikä ja ihan oikeasti pidän siitä. Muiden ohjaamisen kautta saan edelleen myös omiin lyönteihini ja pelaamiseen virikeitä, pysyy virkeänä.
Tähän liittyen, kirjoitin varmaan jo viime vuonna aiheesta ”löysin itselleni täydellisen otteen”. Mailaa molemmissa käsissä syvemmälle kämmeneen; tukevampi tuntuma kepin päähän, vähemmän ranteiden hortoilua + maila backsvingissa paremmassa tilassa = suoremmat suoritukset, lähes täydellinen kontrolli 🙂
Sain suurimmat oivallukset lähes sattuman kautta. Kolleegojen kanssakin olen asiasta keskustellut ja apua hakenut. Opetustyötä tekevänä olen niin satoja kertoja kokenut voimattomuuden tunnetta tiedonsiirtämisessä grippiä opettaessani.
Vapun aikaan Talissa palloa lyödessäni sain viime vuotisen tunteen otteesta takaisin, sitä edeltäneellä pikaisella Espanjan reissulla vain ajoittain. Vaiva gripin omatoimiseenkin hakemiseen kannattaa ainakin niillä, joilla on aiheeseen riittävästi ymmärrystä ja toisaalta taitoa palata kentällä toimivaan malliin, mikäli haettu malli pätkii.
d
Hank Haneya yhteistyön alkaessa. Suurimpana saavutuksenaan hän pitää uuden gripin opettamista maailman ykköspelaajalle © Getty Images" src="https://golfpiste.com/gallery/c/0/12050222235196.jpg" width="505">
Haney myi Tigerille uuden otteen
Luin Hank Haneyn kirjan ”The Big Miss: My years coaching Tiger Woods . Kokemus ylitti odotukset. Toki Haney kertoo asioista jotka liippaavat läheltä Tigerin yksityisyyttä. Harva pelaaja haluasi, että valmentaja suhteen päätyttyä kertoo kirjassa suojattinsa heikkouksista ja luonteenpiirteistä.
Suurin hekuma oli kuitenkin lehdessämmekin ollut palanen Haneyn Tigerille tarjoamasta gripinmuutoksesta. Mallina Haneylla oli legendaarinen Moe Norman, jota pidetään yhtenä suorimmista pallonlyöjistä golfin historiassa.
Haney oli itse omaksunut Normanin käyttämän syvän otteen molemmissa käsissä. Hän halusi tarjota sitä myös Tigerille. Jopa kesken kilpailun, jota Woods kahden päivän jälkeen johti. Ajoitusta voidaan pitää melko kummallisena. Haney teki aiheeseen pienen alustuksen ja pyysi Tigeria vakavasti kuuntelemaan sanomaansa.
Woods ei ensikokeilulla ilman palloa voinut kuvitellakaan lyövänsä hyvää osumaa näin syvällä otteella. Muutaman suorituksen jälkeen innostus heräsi, 12 lyönnin jälkeen Tiger ilmoitti olevansa myyty asialle.
”Tämä oli mielestäni suurin muutos jonka Tiger Woodsin kanssa tein niiden kuuden vuoden aikana jolloin häntä valmensin. Tiger käytti otetta koko sen ajan, jolloin toimimme yhdessä” Haney kirjoittaa opuksessaan selvästikin ylpeänä.
Haneyn myyntipuhetta Woodsin suuntaan helpotti varmasti sekin, että Tiger on itse todennut vain kahden pelaajan Moe Normanin ja Ben Hoganin hallinneen suvereenisti svingejään.
Tämä tarina oli kuin musiikkia tajuntaani. Opetus on mielestäni siinä, että hyvän gripin rakentaminen on elinikäinen mahdollisuus, aina voi kehittyä ja löytää uutta. Toki ikuiset kokeilijat törmäävät välillä lujasti seinäänkin…
Golfsuoritukseen liittyy valtava määrä uskomuksia jotka kulkevat pelaajapolvelta toiselle. Yksi varoituksen sisältävistä lauseista kuuluu ”maila on liian syvällä kämmenessä, sen kuuluisi olla sormilla”. Tämä on toteamus, jonka liian moni aloitteleva sekä pidemmällekin ehtinyt nielee omakohtaisenakin totuutena tutkimatta asiaa syvemmin.
Suosittelen kaikille oman pelinsä parantamisesta kiinnostuneille tässäkin vaiheessa kautta asiaan paneutumista sopivissa jaksoissa, tarvittaessa paneutuvan opettajan ohjaamana. Pienetkin oivallukset siitä, kuinka kädet ja ranteet voivat toimia aiempaa paremmin, tuovat hymyn huulille pitkäksi aikaa.
Teemu