Aloittaessani Otavamedialla ja Golfpisteellä runsaat kaksi kuukautta sitten, toimitus esitteli minulle ensitöikseen uusitun Golflehden kenttäarvioinnin. Pohjatyö arvioinnin toteuttamiseksi oli vanhalla toimituksella jo tehty ja arviointikriteeristö karkeasti määritelty. Varsinaisen kentän sijaan Golflehden Kenttärankingilla haluttiin arvioida golfin tarjoamaa kokonaiselämystä. Minun piti hetki sulatella kuulemaani.
Olin tottunut siihen, että kenttärankingit ympäri maailman noudattavat samaa kaavaa: joukko toimitusten asiantuntijoiksi arvioimia henkilöitä asettaa jonkin alueen kenttävalioita paremmuusjärjestykseen pitkälti kenttien designiin, reititykseen ja pelattavuuteen perustuen. Muutokset rankinglistoilla ovat usein kosmeettisia ja jännitys kohdistuu lähinnä siihen, kuinka korkealle uudet kenttäkohteet arvioinnissa nousevat.
Ensireaktioni Golflehden uuteen kenttärankingiin oli, että itse kenttä saa arvioinnissa liian pienen painoarvon. Hetken pureskeltuani aloin tulla toisiin aatoksiin, ja työstettyämme asiaa toimituksessa eteenpäin vakuutuin siitä, että uusi lähtökohtamme on tarkoitukseensa nähden paras mahdollinen. Se mittaa juuri sitä, mistä golfkenttienkin pitäisi olla ensisijaisen kiinnostunut: onko kentällä pelaava asiakas ollut kokemukseensa tyytyväinen? Se on kenttien liiketoiminnan kannalta ratkaisevan tärkeää ja vaikuttaa keskeisesti siihen, palaako asiakas takaisin.
Pian aloin kummastella myös omaa ensireaktiotani. Luen nimittäin itseni golfkenttäbongareiden joukkoon, vaikken kovin fanaattisesti uusia kenttäkokemuksia metsästäkään. Työni puitteissa minulle tarjoutuu kuitenkin mahdollisuuksia vierailla eri kentillä, ja olenkin pitänyt pelaamistani kentistä omaksi ilokseni kirjaa. Arvioin taulukkooni kaikki uudet kenttätuttavuudet asteikolla 1-7 tähteä, mutta viimeisen parin vuoden aikana olen muuttanut arvioinnin perusteita.
Siinä missä aikaisemmin annoin arvosanan vain ja ainoastaan golfkentästä, sen designista, reitityksestä ja esteettisistä arvoista, nykyisin arvioin kokemaani kokonaiselämystä. Siksi esimerkiksi Helsingborgs Golfklubbenin uniikki 9-reikäinen ”Viken”-kenttä – jossa green feekin maksettiin miehittämättömästä klubimökistä löytyneeseen kirjekuoreen – oli lähellä nousta täyden seitsemän tähden kenttien joukkoon, vasta kahdeksantena kenttänä 211 pelatun kentän listallani.
Puhtaasti kenttää arvioitaessa Viken olisi yltänyt asteikollani ehkä kolmeen tähteen, mutta kokonaiselämys oli autenttisuudessaan unohtumaton. Viken tarjosi minulle golfelämyksen, josta olen sittemmin kertonut lukemattomille ihmisille.
Arviointia työstäessämme aloin myös miettiä tarkemmin perinteisiä kenttärankingeja. Niissä on muutama valuvika.
Kun arvioinnin kohteena on pelkkä peliareena, kentät – jolla tarkoitan nyt Golflehden Kenttärankingin ja puhekielen tavoin koko golfkeskusta – ovat kentän avaamisen jälkeen pitkälti arkkitehtien ja kentänrakentajien armoilla. Arkkitehdin onnistumismahdollisuuksia määrittää puolestaan osin jo pelkkä maa-alue, joka hänelle annetaan työstettäväksi. Myöhempinä vuosina kokonaisarvioon voivat vähäisessä määrin vaikuttaa myös kenttämestarit ja kentänhoitohenkilöstö, mutta kentän layout on se, millaiseksi se on suunniteltu ja rakennettu.
Kun arvioinnin kohteena taas ovat kentän lisäksi myös kentän tarjoamat palvelut, viihtyvyys ja ilmapiiri tai vaikkapa koettu hinta-/laatusuhde, kentillä on jatkuvat ja huomattavasti suuremmat mahdollisuudet vaikuttaa rankingmenestykseensä. Heikompikin reititys on kompensoitavissa, kun olennaiset palvelut rakennetaan asiakkaiden ehdoilla ja klubille luodaan ilmapiiri, jossa vieraat viihtyvät. Sellainen kenttä ansaitsee mahdollisuuden menestyä kenttärankingissa, vaikka reititys jättäisikin toivomisen varaa.
Toinen perinteisten kenttäarvioiden ongelmakohta on, ettei asiantuntijaraadin arvio ole aina niin valistunut kuin millaiseksi se kuvitellaan. Kaikki arvovaltaisetkaan arvioinnit eivät kestäisi päivänvaloa, mikäli niiden arviointikriteerit aidosti avattaisiin. Golflehden Kenttäranking kestää arvioinnin syvyydessä vertailun mihin tahansa muuhun kenttäarviointiin.
Kolmas asiantuntijaraatien tekemien kenttärankingien luotettavuutta heikentävä seikka on asiantuntijoiden ennakkotietämys. Se ei suinkaan ole liian huonoa, vaan liian hyvää.
Kun maailman parhaita kenttiä aletaan laittaa asiantuntijaraadin toimesta paremmuusjärjestykseen, sellaista golfkenttien anatomiaa tuntevaa asiantuntijaa ei maailmasta löydy, joka ei Magnolia Lanea Augustaan ajaessaan tietäisi, millaiseen paikkaan on menossa, tai joka ei St Andrewsin Old Coursen ykköstiille astuessaan tuntisi kentän ikonista asemaa koko golfin historiassa. Kun tällainen asiantuntija arvioi vaikkapa Pine Valleyn, Shinnecock Hillsin tai Royal County Downin kaltaisia kenttäklassikoita, hän tietää mitä hänen arvioltaan odotetaan. Cypress Pointin kymmenen kärjestä pudottava asiantuntija saa turhaan odottaa kutsua seuraavan vuoden arviointiraatiin.
Sama pätee pienimuotoisemmin myös Suomen kenttien arviointiin. Kotimaisista golfalan toimijoista koottavalla asiantuntijaraadilla olisi jo hyvä ennakkokäsitys siitä, mitkä kentät kärkipään mahdollisesti miehittävät – eikä se voisi olla näkymättä arvioinnin lopputuloksissa.
Olisikin kiinnostavaa nähdä, minkälaisia olisivat arvioinnin tulokset, jos kokoon saataisiin ryhmä asiantuntijoita, joille maailman huippukentät ja niiden taustatarinat olisivat tyystin vieraita. Nousisiko kärkeen kokonaan uusia nimiä ja katoaisiko joku huippukenttä kokonaan kartalta? Kysymys on kuitenkin lähinnä teoreettinen.
Perinteisten kenttärankingien hyvä puoli on se, että niissä arvioinnin kohde säilyy vuodesta toiseen jokseenkin samankaltaisena. Kokonaiselämystä puntaroitaessa taas olosuhteet saattavat ratkaisevasti vaihdella. Jos caddiemasterilla sattuu olemaan huonompi päivä, griinit on juuri holkitettu, peli ei kaatosateessa kulje tai jos taukokioskin keittimestä ovat höyrymakkarat loppu, koettu elämys voi olla kovin toisenlainen kuin kentän päivän aiemmin toisenlaisissa olosuhteissa pelanneella.
Kokonaiselämystä arvioitaessa onkin tärkeää, että arvioita on riittävä määrä, jolloin epätavalliset olosuhteet sekä hyvässä että pahassa kompensoivat toisiaan ja arvion tarkkuus paranee. Golflehden Kenttäranking -kyselyn toteuttaneen IRO Researchin mukaan 20 kenttäarviota riitti tällä kertaa siihen, että tulosta voidaan pitää tilastollisesti luotettavana. Neljä kenttää 147:stä arvioinnin kohteena olleesta kentästä jäi alle alarajan, mutta muilta osin tutkimustulokset ovat erittäin luotettavia. Keskimäärin arvioita kertyi peräti yli 300 kappaletta jokaista kenttää kohti.
Golflehden Kenttäranking 2015 -tutkimuksen julkistamistilaisuus pidetään ensi viikon tiistaina 1. joulukuuta Helsingissä. Nopeimman ensitiedon Kenttärankingin tuloksista saat käsiisi seuraamalla Golfpistettä Twitterissä (@golfpiste). Palkintokategorioiden voittajat julkaistaan twiitteinä reaaliaikaisesti palkintojenjaon tahdissa. Syvemmälle tuloksiin pääsee sukeltamaan vuoden viimeisessä Golflehdessä, joka ilmestyy aikataulun mukaan keskiviikkona 2. päivä joulukuuta. Meneillään oleva postilakko voi kuitenkin viivästyttää lehden ilmestymistä.
Tutkimuksen kattavin tulospaketti tarjoillaan digitaalisena, erillisenä Kenttäranking-digilehtenä, joka julkaistaan tiistai-iltana 1. joulukuuta, palkintojenjakotilaisuuden jälkeen. Kenttäranking-digilehti on loppuvuoden ajan vapaasti kaikkien luettavissa, ja sen sivuilla tuloksia voi tarkastella myös kenttäkohtaisesti. Arvosanojen lisäksi digilehti tarjoilee kenttäkohtaisesti myös toimituksellisen osuuden sekä valikoiman vapaakenttävastauksia.
Jere Jaakkola
Jere! Tässä mallissa valuvikana on oletus että keskimäärin Suomigolfarilla on edes vähän perspektiiviä. Uskoisin että itse paljon maailmaa nähneenä tiedät milloin saat hyvää palvelua ja milloin saat huonoa palvelua. Tämä ei tosiaankaan pidä paikkaansa ”markopiiraisten” kohdalla. Suurin osa suomalaisista golfareista syö einesruokaa, kyräilee Kreikalle ja on itse Kreikka, ostaa vain halpaa (peliliput WTF???) eikä tosiaankaan panosta kokemuksiin – oli ne sitten ravintoloita, lomamatkoja tai golfkierroksia. Kuten joka asiassa, niin tässäkin asiassa puolet populasta on keskimääräistä huonompia arvioissaan.
Erkillä taitaa unohtua se seikka että a) palvelu kokemuksena on aina subjektiivinen ja b) kun rankataan paremmuutta ei numeraalisella arvolla ole niin väliä. Kylle ne erkitkin osaa kertoa omasta kokemuksesta hyvän ja huonon eron suomalaisella golfklubilla vaikka eivät maailmaa olisi kiertäneet.
suhtaudun hieman epäillen tähän ”kokonaiselämykseen” perustuvaan kenttärankingiin. Kuten Sid mainitsee palvelu on subjektiivinen ja markopiirainenkin erottaa hyvän huonosta. Mutta kun ottaa huomioon sen, ettei monikaan vieraskentällä pelaava näe kokonaisudesta kentän lisäksi kuin auton takakontin, niin hyvää palvelua voi olla vaikea arvioida. Lisäksi golfin kokonaiselämykseen sisältyy niin paljon golfkenttään kuulumattomia elementtejä, kuten – miten oma peli on sujunut kyseisenä päivänä – missä porukassa sattuu pelaamaan – millainen ilma sattuu olemaan – mitkä ovat ”omat päivän fiilikset” niin kenttä voi muodostaa tässä aika pienen osuuden. Jos sitten rankingissa ei pysty erottamaan, mikä oli vastaajan arvio itse kentästä, jää lopputulos ”pullamössöksi”. Toivottavasti olen liian skeptinen ja kun tulokset julkaistaan, yllätyn positiivisesti
Mainio juttu, että blogisti puhuu asiakkaiden kokemuksista ja asiakastyytyväisyydestä. Suomessahan näyttää vieläkin olevan laajalti vallalla sellainen ajattelutapa, että golfkentillä vieraspelaajat ovat pikemminkin häiriköitä, loisia ja ”lokkeja” kuin asiakkaita, joiden palautteesta palvelun tarjoaja on kiinnostunut. Tosiasiahan on se, että suomalaistenkin golfkenttien on muuttuvassa toimintaympäristössä ryhdyttävä panostamaan asiakaslähtöiseen ajatteluun ja asiakaspalvelujen kehittämiseen.