Olen kirjoittanut mielikuvaharjoittelun hyödyistä aikaisemmin, mutta nyt vähän juttua omasta mielikuvituksestani harjoittelussa.
Ei. En yritä sanoa, että ole täysin siirtänyt itseäni sohvalle näin talviakaan kuvittelemaan itseäni harjoittelemaan. Kerron siitä, kuinka heitän itseni pelaamaan mielikuvituspeliä harjoituksissa.Yksi lempiharjoitteeni on pelata rangella pelaamiani kenttiä ympäri maailmaa. Voin kätevästi päästä jollekin ensi kauden kisakentälle treenaamaan inhokkiväylääni, vaikka olenkin fyysisesti talvella Malmin hallissa tai kesällä Keimolan rangella. Inhokkiväyläni voi muuttua talven aikana suosikkireiäksi kun saan pelattua sen riittävän monta kertaa onnistuneesti.
Otan draiverin käteen ja kuvittelen itseni valitsemani kentän ykköstiille. Käyn normaalit lyöntirutiinit läpi, eli otan harjoituslyönnit pallon takana, päätän kohteen ja teen visualisoinnin ennen kuin linjaan itseni pallolle. Lyönnin lyötyäni tunnustelen, että mimmoinen lähti, jotta tiedän millainen lyönti vaaditaan lähestymislyöntiin. Toistan.
Tämä vaatii kärsivällisyyttä, sillä pallojen lyöminen sarjatulena tuntuisi tehokkaammalta tavalta harjoitella. Täysi ajatus, normaalit pelirutiinit ja tarkkaan valittu kohde mukana joka lyönnissä tekee harjoittelusta kuitenkin laadukkaampaa. Pelinomaista.
Luokittelen rangella touhuamisen kolmeen kategoriaan. Yksi on lämmittely ennen kierrosta, jonka tarkoituksena on vain saada liikeradat auki ja hakea tuntumaa. Toinen on tekniikkaharjoittelu, jolloin sisäänajan jotain uutta teknistä ajatusta tai teen drilliä. Kolmas on pelinomainen harjoittelu, jolloin taivaalle ei lähde yhtään laukausta ilman tarkkaa kohdetta ja lyönnin suunnittelua. Ikään kuin jokainen lyönti imitoisi kilpailutilannetta.
Pyrin päättämään joka kerta harjoituksen aloittaessani, mitä tänään harjoitelen ja kuinka kauan. Joskus lipsun asettamistani raameista ja pelinomainen harjoittelu muuttuukin tekniikkaharjoitteluksi tai pahimmassa tapauksessa tuhoisaksi sarjatuleksi. 30min harjoittelu saattaakin venyä kahdeksi tunniksi ilman taukoa, jolloin keskittyminen ja informaation vastaanotto ovat heikentyneet. Paremmaksi pelaajaksi tullakseni minun ja väittäisin, että monen muunkin, on pystyttävä harjoittelemaan laadukkaammin.
Harjoittelusta tulee mielenkiintoisempaa kun osaa ja uskaltaa käyttää hieman mielikuvitusta. Pikkujunnuilta tämä onnistuu helpommin, sillä hehän leikkivät muutenkin päivittäin. Puttiharjoittelussa minua kannustettiin lapsena puttaamaan välillä putteja ja kuvittelemaan, että ne olivat Major-kilpailun voittoputteja. Jäänyt tämä vaihe vielä päälle aikuisenakin. Jenkeissä valmentaja laittoi minut pelaamaan ”million dollar” peliä, jossa minun oli kuviteltava, että chipin säkittämällä saisin miljoona dollaria käteen. Kuulostaa ehkä hölmöltä, mutta kun uskalsi heittäytyä, chippeihin tuli sopivasti lisäjännitystä.
Lapsi on terve kun se leikkii, mutta onko se sairautta jos ei lopeta? Leikkimistä vartenhan golf ja muut pelit ovat. Meidän aikuisten leikkikenttiä. Lupa jatkaa leikkiä myönnetty.
Sanna 🙂
http://www.facebook.com/sannagolf
