Pelasin lauantaina hikkorigolfia Tuusulan hyväkuntoisella kentällä jossa pelinautintoa vielä lisäsivät koviksi kuivuneiden väylien mukanaan tuomat pitkät rullit. Ero on valtava verrattuna kotikenttääni Taliin, jonka muutenkin pehmeitä ns. alaväyliä pidetään kovalla kastelulla väkisin vihreinä ja yleensä inhottavan pehmeinä. Pehmeitä ne ovat tietenkin luonnostaan joka kevät ja syksy, mutta tällainen klubigolfari haluaisi edes joskus kohdata ne vähän kovempina ja tietenkin paljon rullaavimpina. Kentän ei tarvitse mielestäni olla tasalaatuinen läpi kauden vaan on jopa toivottavaa, että se tiettyinä aikoina antaa myös mahdollisuuksia meille lyhytlyöntisille. Erinomainen esimerkki oli vanha jo edesmennyt ystäväni ja mm. Suomen Golflehden päätoimittajana pitkään vaikuttanut Sami Ahokas, jonka draivin pituus oli pehmeällä kentällä tuollaista 130 metrin luokkaa, mutta jonka pallo saattoi, ennen koko kentän kasteluiden aikaa, rullata keskikesällä jopa 200 metriin. Loistavalla lähipelillään Sami hätyytteli noilla keleillä jopa maamme kärkipelaajia ja muistan hyvin kuinka hän vuonna 1975, jo 48-vuotiaana, johti SM-kisoja ensimmäisen kierroksen jälkeen tuloksella 75.
Vihreästä väristä näyttää tulleen Suomessa jonkinlainen pakkomielle, mutta minusta ei ole mitään väliä vaikka väylät kesällä paahtuvat vähän ruskeiksi. Kyllä ne siitä sateiden tullen taas hyvin toipuvat – ainakin niin ovat aina tehneet meidän ikiomat rikkaruohomme. (Poa Annua) Keskikesällä riittäsi ehkä hyvin se, että viheriöt pysyvät, nimensä mukaisesti, kauniin vihreinä.
Golf alkoi muuttua vihreäksi kun se 1800-luvun loppuvuosina rantautui Yhdysvaltoihin. Siellä kehittyneet kastelujärjestelmät ja kauniit puistokentät alkoivat vähitellen muuttaa lajia myös sellaiseksi, että pallo piti lyödä aina ilmojen halki määränpäähänsä. Skotlannissa, jossa peliä harrastettiin aluksi pääosin talvikuukausina, sen yleisilme oli lähinnä ruskea. Kesällä linksit saattoivat vähän viheriöidä, mutta silloin golfareilla ei ollut niille asiaa. Silloin ne olivat ns. hyötykäytössä.
Ai jaa, viikonloppuna Talissa pelanneena sanoisin, että pallo rullaa ja pomppii liiaksi. Ruffitkin tosi kovia alustaltaan.
Väylät voisivat olla hieman kovemmat, ainakin Kytäjällä. Eilen kaksi kertaa pallo upposi alastulojälkeensä, kerran puu3:lla ja kerran draiverilla. Nyt sentään on heinäkuu.
Aikamoista tuubaa koko teksti! Oletko pelannut tänä vuonna Talissa vai alkaako vanhan miehen pää pehmetä ja muistelet sateista vuotta 2012?