Blogit | Unelmien peli |
11.4.2018

Kevät saapui vihdoin!

Hieno huhtikuinen viikonloppu takana ihaillen Mastersin samettisia viheriöitä, mielettömiä svingejä, kauniita kukkia ja jännittäviä hetkiä. Turnaus sekä kotimaan kauden venynyt avaus ovat aiheuttaneet golfkuumeen, joka alkaa olla jo hälyttävän korkealla. En malta enää odottaa – olen niin valmis avaamaan kauden!

Kevät näyttää onneksi vihdoin saapuneen ja lämpömittari on plussan puolella. Ilma on raikasta, lumi sulaa silmissä ja linnut laulavat. Aamuisin saa herätä siihen, että auringonsäteet tulvivat ikkunasta sisälle ja valoa riittää jo pitkälle iltaan asti. I – H – A – N – A – A! Luonto herää eloon ja pian siitä pääsee nauttimaan maailman parhaan lajin merkeissä. Toivottavasti kesästä tulisi lämmin, aurinkoinen ja mahdollisimman suotuisa peliolosuhteille. Tuntuu, että olo virkistyy ja voimistuu uudella tavalla niin henkisesti kuin fyysisestikin kevään edetessä.

Evergreeniltä olivat lumet sulaneet

Olen käynyt jo parina päivänä nauttimassa hapekkaasta ilmasta ulkona rangella ja eilen illalla treenasimme lähipeliä kavereiden kanssa ilta-auringosta nauttien Paloheinän Evergreen-kentällä. Oli niin hauskaa, vaikka välillä joutuikin vielä eksoottiseen lumibunkkeriin. Tuli kuitenkin tunne, että golfkausi on jo ihan nurkan takana ja uskon, että kahden viikon sisään pääsee pelaamaan jo usealla kentällä Etelä-Suomessa.

…paitsi bunkkerista.

Alla muutama viime hetken valmistautumisvinkki kauteen!

  • Iske rangelle

Mikäli välineesi ovat talvehtineet varastossa, niin sitä suuremmalla syyllä kannattaa vaivautua rangelle työpäivän jälkeen ja helpottaa omia alkukauden pelejä keskittymällä hetken oman lyönnin löytämiseen. Aloita vaikka alkuasennon tsekkaamisesta. Vaikka olen itse treenannut ahkerasti hallissa, niin ulkona lyöminen on tuntunut ihan erilaiselta, kun näkee miten pallot oikeasti lähtevät. Talven aikana aloitettu svingimuutos pitää oppia viemään myös ulos ja kentälle.

  • Tee välinetsekki  

Onhan golfmailasi oikeasti sinulle sopivat, gripit kunnossa ja palloja riittävästi alkukauden kierroksiin? Golfkaupoissa on hyviä alennuksia ja Golf Centerissä on mm. GolaBaloot, jossa on erittäin kovia tarjouksia.

  • Investoi pro:n tuntiin 

Kauden avaus helpottuu huomattavasti, kun käy alkuun pron tunnilla tsekkaamassa palikat kohdalleen. Investoi siis vaikka kolmeen tuntiin. Lunastat ne rahat takaisin sitten pokkaamalla kisoista pystit kotiin!

  • Maksa jäsenmaksu ja hanki pelioikeus

Jäsenmaksu kannattaa maksaa, jotta se ei jää viime hetken säädöksi matkalla kentälle pelaamaan ensimmäistä kierrosta. Joko tiedät missä pelaat tulevana kesänä? Itse en, mutta se on kovassa harkinnassa!

Hyvää kevättä ja kauden ensimmäisiä svingejä kaikille!

Heli

@helipuhakka

Kommentit

Oma kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.