Ykköstii on jännittävä paikka. Sydän lyö tiheämmin kuin yhdessäkään ylämäessä tulevalla kierroksella. Hikoiluttaa. Kädet vapisee. Taas olisi juostava vessaan. Mielessä juoksee ajatuksia. Huonoja ajatuksia. Mitähän pelikaverit ajattelevat minusta kun näkevät swingini? Tai nuo tuntemattomat pelaajat takana odottavassa ryhmässä! Mitä jos epäonnistun? Nauretaankohan minulle jos lyön hudin? Kierroksen onnistuminen on varmasti kiinni ensimmäisestä väylästä. Voi kun en mokaisi tätä.
Minä olen lyönyt hudin. Tasoitus oli silloin nollan alapuolella ja kyseessä oli vieläpä kilpailu. Ei tosin ollut ykköstii. Ja kyllä, nauroimme yhdessä sille jälkeenpäin. Mutta kaikki mokaavat välillä. Suurin virhe on pelätä epäonnistumista ja sen ajattelu aiheuttaa turhaa jännitystä.
Jos ykköstii selvitettiin hermoilematta vielä on ainakin yksi varma tilanne, jossa saa jännittää. Viimeinen reikä nousee klubitalolle, jossa kaikki terassilla istuvat ihmiset näkevät minut. Nyt pitää antaa parastaan. Vaikka kierros loppuisi keskelle metsää, jossa vain vesiesteen sorsaperhe näkee viimeisen griinin shown, saattaa silti jännittää. Kierros on nimittäin sujunut hyvin 17 reikää, voikun nyt ei sattuisi mitään!
Minulle on sattunut. Juuripa sen takia, että olen miettinyt etten halua nyt pilata hyvää kierrosta viimeisellä. Epäonnistumisen mahdollisuuden ajattelu saa hermoilemaan. Ihmismieli on kummallinen. Onko epäonnistumisen ajattelu ikään kuin puolustusmekanismi sille, että jos haastavalta tuntuva tehtävä lopulta epäonnistuu, sille löytyy selitys? Tiesin näin käyvän. Ei harmita niin paljon juuripa sen takia.
Tänään ilmestyvän Golflehden artikkelissani kirjoitan jännittämisestä ja annan muutaman vinkin sen päihittämiseksi. Päihittäminen on ehkä väärä termi, jännittämistä kun ei voi täysin poistaa. Eikä sitä pidäkään, sillä se on positiivinen voimavara, joka on läpi evoluution auttanut meitä antamaan parastamme. Liiallinen sellainen voi kuitenkin vaikeuttaa swingaamista ja loogista ajatuksenjuoksua kentällä, jolloin jännitystä on hyvä oppia hieman hallitsemaan.
Kilpapelaajana olen hieman koukussa jännittämisen tunteeseen. Ehkä se on tylsyyden vastakohta. Harjoituskierrokset voivat joskus pitkästyttää, eikä tuloskaan ole aina yhtä hyvä kuin kilpailukiuerroksella. Kiitos pienen jännittämisen ja lisääntyneen adrenaliinin erityksen saan itsestäni parhaan irti. Draivit ovat pidempiä ja raudat menevämpiä. Onnistumiset tuntuvat mahtavalta! Valitettavasti epäonnistumiset taas eivät niin. Itseasiassa ne sattuvat vietävästi. Se hinta on maksettava ja jännittäminen hyväksyttävä, jotta onnistumiset tuntuvat joltain.
Sanna 🙂
http://www.facebook.com/sannagolf
