Happihyppy Mauritiuksella - Golfpiste.com

9.–16.8. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[18][29]
KilpailuaSuomalaista
Blogit - Teemu Tyry

Happihyppy Mauritiuksella

”Halpapelaaminen” Suomessa on noussut varsin keskustelluksi aiheeksi sivuillamme, toki muuallakin. Ulottuvuuksia keskusteluketjussa on varsin laajalti, mielipiteitä laidasta laitaan. Käsissämme on kuuma peruna jota heitellään hieman pöydästä toiseen, ratkaisumallien löytämisestä ja kehityssuuntien kulusta on monenlaista näkemystä.Elämme kliseisen sanonnan mukaan melkoisen mielenkiintoisia aikoja. Golfpisteessä ja Golf Digestissa haluamme olla mukana keskustelussa, linkkinä eri tahojen välillä, mutta myös vahvana vaikuttajana kun piirrellään malleja sille, miten Suomessa tulevaisuudessa pelataan. Itse uskon vahvasti siihen, että rajoituksilla ja kielloilla sahataan ensijaisesti omaa oksaa. Olisi monestakin syystä johtuen paljon perustellumpaa puhua eduista ja mahdollisuuksista, kieltojen ja rajoitusten sijaan. Etsimälläkään en löydä muista sivistyneistä golfmaista tai liikuntamuodoista vastaavanlaista vastakkkainasettelua kuin mitä Suomessa on piirrelty kenttiä omistavien ja halpapelaajien välille. Osakkaille sekä näiden valtuuttamille pelioikeudenhaltijoille pitää vain yksinkertaisesti pystyä tarjoamaan sellaisia etuja jotka myyvät, ”loppuvarastoa” tuotteestaan kukin kenttä sitten jalostaa markkinoille haluamallaan tavalla. Sain tilaisuuden lähteä Mauritiukselle yhdistetylle työ-ja lomamatkalle. Asia tuli eteen erittäin nopealla aikataululla, mutta koin työpöydän ääreltä irrottautumisen edes hetkellisesti niin välttämättömäksi että hyppäsin Pariisin koneeseen, yön yli kestänyt jatkolento Mauritiukselle kestää noin 11 tuntia. Perustietoni tästä paratiisisaaresta olivat ennen matkaa korkeintaan välttävät, kolmen päivän oleskelun jälkeen olen huomattavasti valistuneempi myös vuonna 1968 itsenäistyneen valtion historiasta, nykytilasta sekä tulevaisuudesta jossa turismi on todella isossa roolissa. Turisteja saarella vierailee vuosittain nyt 930.000, jo vuonna 2015 tavoitellaan kahta miljoonaa. Ilmasto on trooppinen, ihmiset aidosti ystävällisiä, ruoka todella hyvää ja golfkenttiäkin löytyy moneen tarpeeseen.Toimittajille esitellään luonnollisesti aina kohteen parhaat puolet ja hienoimmat hotellit, Mauritius ei tässä mielessä ole poikkeus. Constance Bella Maren viiden tähden hotellissa jokaista asiakasta kohden on kolme työntekijää, ketjun toisessa, vielä ylellisemmässä hotellissa jossa myös pitäisi piipahtaa suhde on 4/1. Tehdäkseen tuotettaan entistä tunnetummaksi Constance Hotels järjestää kuluvalla viikolla toisella Resortin kentistään Euroopan Senior Tourin kauden 2010 avauskisan. Kun itsellä on viisarissa 49-v, on mukava päästä näkemään kuinka nämä viisikymppiset koukkupolvet urakastaan selviävät. Osanottajalistalla ovat mm. Sam Torrance, David Frost, Costantino Rocca sekä ruotsalaiset Peter Dahlberg ja Per-Arne Brostedt. Tavoitteeni on saada ET:lla yli 700 kisaa pelanneelta entiseltä Ryder Cup –kapteeni Sam Torrancelta haastattelu Golf Digestiin. 56-vuotias Torrrance on toiminut ammattilaisena jo 40-vuoden ajan, hänen isänsä, pian 80-vuotias Bob Torrance toimii edelleen Padraig Harringtonin valmentajana, joten perspektiiviä golfiin liittyvissä asioissa nuoremmalla Torrancellakin on monelta kantilta. Torstain cocktail-tilaisuuden yhteydessä parikin toimittajaa ahdisteli skottia Tiger Woodsiin liittyvillä kysymyksillä jotka tämä varsin luonnollisesti kuittasi ”no comments” vastauksella. Costantino Roccan kanssa ehdin muutaman sanan vaihtaa, hän muisti erittäinkin hyvin 90-luvulla pelaamansa näytösottelun Peuramaalla Paul Lawrien, Anssi Kankkosen ja Kalle Väinölän kanssa. -Jokainen kenttä on omalla tavallaan kaunis, aina kohtelias konkari muisteli Vanha Peura-kenttää. Erittäin iloiseksi tuli tavattuani hotellin aulassa Pekka ja Marja-Leena Rantasen. Nykyään eläkkeellä oleva pariskunta on asunut pitkälti toistakymmentä vuotta Afrikan mantereella, mm. Lesothossa, Mosambikissa ja Tansaniassa. Lyhyen tovin Mauritiuksellakin, Pekka Rantanen on ollut suunnittelemassa ja rakentamassa lukuisia sairaaloita näihin maihin. -Käymme vuosittain Etelä-Afrikassa lomalla, Mauritius on toinen suosikeistamme, tämä oli minulle kuudes matka, Marja-Leenalle viides. Turkoosi meri, upeat rannat ja afrikkalainen mentaliteetti sekä elämäntapa joksi Mauritiuksenkin osaltaan lasken kiehtovat meitä. Onhan tämä hieman kalliimpaa kuin perinteisiin kohteisiin matkustaminen, mutta säästämme sitten muissa asioissa. Tämä 11 päivän reissu oli meille myös eräänlainen aikaistettu 50-vuotishäämatka, mutta se tuskin jää viimeiseksi, Pekka Rantanen muotoili. Pariskunta tutustui golfiin vuonna 1986 Lesothossa, perheen pojista nuorempi, Mikko Rantanen aloitti isänsä kanssa samanaikaisesti. Jo kolme vuotta myöhemmin hän voitti juniorien Suomenmestaruuden Siilinjärvellä. Suomen ykköspelaajaksikin 90-luvulla yltänyt Rantanen toimii nykyään uutuustuote Game Ballia markkinoivan yrityksen toimitusjohtajana. Kaikki muu Mauritiuksella toimii mainiosti paitsi netti, joka on melkoisen hidas ja epävarma. On ollut vaikeaa pysyä kartalla Tiger Woods tarinan kaikissa käänteissä. Kuten kansainvälisessä mediassa on laajalti spekuloitukin, varmaa on se, että Woodsin palatessa kilpakentille median mielenkiinto persoonaa kohden on suurempi kuin ehkä koskaan aiemmin, Tigerin pinnan kestävyyttä koetellaan ennennäkemättömällä tavalla. Mutta siihen toki vierähtää vielä aikaa ja uusiakin lukuja tarinaan kirjoitettaneen. Kenttiä olen Mauritiuksella bongannut jo kolme , blogin kirjoittamisen ja aamiaisen jälkeen taksi vei kovasti kehutulle Bernhard Langerin suunnittelemalle saarikentälle. Mauritiuksesta golfkohteena ja Senior Tourista lisää myöhemmin.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)

  • par10 says:

    Niin se halpapelaaminen, onko sellaista edes Suomessa, jos minä ja vaimoni olemme jonkun maalaisseuran jäsen, maksamme jäsenmaksut seuralle, osallistumme seuran tapahtumiin jos aikaa riittää. Pelaamme kentillä, jotka meitä kiinnostaa. Maksamme kentän pyytämät maksut ja olemme iloisia jos peliseura on hyvää. ja olet menossa Le Tuessrok Golf, kerro kommenttisi, ja terveiset meiltä henkilökunnalle, meitä palveltiin siellä loistavasti ja tulemme uudestaan, terveisin, Jussi & Arja