16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Yrittäjäpariskunta Classic Golfissa

Rolf ja Erja Salonaho

Yrittäjäpariskunnat eivät ole kovin yleinen näky. Classic Golfin omistajat Rolf ja Erja Salonaho lähtivät rohkeaan yritykseen ystäviensä varoitteluista huolimatta. Erja on ollut vuodesta 1993 lähtien golfin maahantuontiliikkeessä ja Rolf vaihtoi pankkialalta golfiin vuonna 2001. ”Ajatus lähti Erjalta. Olin ollut 14 vuotta edellisessä työssäni ja kaipasin hieman vaihtelua. Tämä oli hyvä vaihtoehto”, Rolf kertoo. Vuonna 2003 pariskunta päätti aloittaa yhteisen taipaleensa yrittäjinä. ”Kyllä moni sanoi meille, että älkää nyt hyvät ihmiset tuohon ryhtykö, olette toistenne kurkuissa kiinni hyvin nopeasti. Itse näen asian niin, että meillä on mahdollisuus olla yhdessä, ja se on hyvä juttu. Lisäksi on paljon helpompaa, kun ei tarvitse tehdä päätöksiä yksin”, Rolf jatkaa. Lajin suosion kasvu näkyy tuotevalikoimassa Golfin suosio on kasvanut viime vuosina paljon. Golf ei ole enää vain ”vanhojen herrasmiesten laji”, vaan siitä on tullut muodikas laji nuorten kautta. Mutta kuinka paljon ala on muuttunut viimeisten vuosien aikana? ”Kynnys aloittaa golf on saatu alas. Tämä on tuonut selvästi lisää ihmisiä lajin pariin. Hintatasokin on muuttunut todella paljon. Myös naisia on lajissa nykyisin paljon enemmän”, Rolf kertoo. Nuorten ja naisten kasvanut osuus lajin parissa on tehnyt golfista selvästi rennomman. Muutos näkyy myös myytävissä tuotteissa. ”Setteihin on tullut suuria muutoksia. Pitkät raudat ovat poistuneet ja tilalla on hybridejä. Toinen suuri muutos on vaatteiden merkitys. Kun naisten määrä golfin parissa on noussut, huomaa, että myös vaatteet ovat entistä trendikkäämpiä. Silloin tällöin meille tulee jopa asiakkaita ostamaan vain vaatteita, vaikka he eivät edes pelaisi golfia”, Erja valaisee asiaa. Erja ja Rolf muuttivat liikkeensä sijaintia ja aloittivat uudessa paikassa viikko sitten. Vaikka matka, jonka he siirtyivät ei ole merkittävän suuri, on rakennuksen taso aivan eri luokkaa. ”Suurin syy muuttoon oli näkyvyys. Ei tämä yhtään isompi paikka ole kuin entinen, mutta tähän on ihmisten helpompi löytää. Edellinen rakennus oli piilossa ja se näytti aivan varastolta. Kyllä tämä on paljon houkuttavampi rakennus jo ulkonäöltään”, Rolf sanoo. Rolf esittelee tuotteita asiakkaalle.

Talviaika on golfyritt&#228,j&#228,n haaste

Merkkejä golfmailoissa ja -vaatteissa on paljon. Salonahot ovatkin tiivistäneet valikoimansa vain tiettyihin. Lisäksi talvella täytyy osata myydä oikeita asioita, jotta tilit pysyvät plussalla. ”Ping ja Mizuno ovat suurimmat merkit mitä meiltä löytyy. Tilat eivät salli tietenkään, että olisi joka merkkiä, joten jostain on karsittava”, Rolf kertoo. ”On hyvä, jos talvella käy viisi ihmistä päivässä. Tuolloin myymme paljon settejä. Kesäksi halutaan uudet mailat ja talven aikana voi käydä harjoittelemassa kesää varten. Toinen suuri bisnes talvisin on järjestämämme golfmatkat.” ”Bisneksen pyörittäminen on haastavinta tällä alalla. Talvella pitää osata tilata seuraavan kesän tuotteet. Haasteena on saada homma pyörimään kokonaisuutena”, Rolf ja Erja kertovat. Työn parhaat puolet löytyvät yhtä helposti. ”Aamusin on todella mukavaa lähteä töihin. Kun itse pelaa golfia ja saa olla lajin kanssa tekemisissä työssään, niin se on todella kivaa. Meillä on lisäksi kertynyt tietty asiakasryhmä ja tunnemme heidät kaikki. Heidän kanssaan oleminen ja asiointi on erittäin viihdyttävää”, Erja kertoo. Rolf ja Erja kuitenkin varoittavat, että yrittäjyys tai ainakaan yrittäjäpariskuntana oleminen ei sovi kaikille. Varoitteluista huolimatta Salonahoilla homma on toiminut hyvin ja yhteistyö on tiivistänyt heidän välejään. ”Nykyisin menemme ruokakauppaankin aina yhdessä. Ei osaa olla erossa toisesta enää oikein. Kyllä välillä voisi olla enemmän erossa toisesta”, Rolf ja Erja kertovat lopuksi nauraen. Teksti ja kuvat Jussi-Pekka Alho Kirjoittaja opiskelee urheilujournalismia ja on viiden viikon työharjoittelussa Golfpisteessä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje