16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista - Golfkentät

Vierumäen Cooke-kenttä on myynnissä

Konkurssipesä on laittanut Cooke-kentän myyntiin. Vierumäki-yhtiöt sen sijaan panostaa jatkossa Classic-kenttään.

Vierumäen Cooke-kentän, eli Vierumäki Golf Club Oy:n osakkeet ovat myynnissä. Kaupan on 89,54 % golfyhtiön äänivallasta ja 66% kaikista golfyhtiön pelioikeuksista. Yhtiö omistaa Vierumäellä 77 hehtaarin maa-alueen ja vuokraa 1500 neliön määräalaa, jolla sijaitsee Cooken golfklubi.

Osakkeita myy Vierumäki Country Club Oy:n konkurssipesä. Jo konkurssilainsäädännönkin mukaan konkurssipesän on vaalittava konkurssipesän etua, eli käytännössä realisoitava omistuksiaan – nyt siis Cooke-kenttä.

Emoyhtiö Vierumäki Country Club hakeutui konkurssiin huhtikuussa. Sen jälkeen jälkeen Vierumäki-yhtiöt on hankkinut omistukseensa Vierumäen toisen kentän, Classicin, äänivaltaisista osakkeista noin kaksi kolmasosaa. Se siis käyttää selkeää äänivaltaa Classicin suhteen. Cooke-kenttää Vierumäki-yhtiöt ei ole omistukseensa hankkinut. Jatkossa Vierumäki-yhtiöt siis tulee satsaamaan golfista puhuttaessa Classic-kenttään.

”Päätöksen takana vaikuttivat taloudelliset perusteet. Ei siinä ole sen kummempaa. Cookella on osakkeissa valtava vastiketaakka”, Vierumäki-yhtiöiden toimitusjohtaja Peter Gabrielssonin taustoittaa Vierumäki-yhtiöiden päätöstä.

Classic on myös hiljattain peruskorjattu.

Konkurssipesän puolesta myyntiä hoitaa Asianajotoimisto Fenno Oy. Tarjouksia pyydetään jo 20.11. mennessä.

”Tämä tarkoittaa käytännössä, että konkurssipesä keskustelee tarjousten saamisen jälkeen konkurssipesän velkojien kanssa tarjouksista, ne käydään lävitse ja katsotaan sitten, mihin ne johtavat”, Markus Laakkonen Fennolta kertoo.

Konkurssipesän velkojat siis päättävät tarjoukset saatuaan, tarttuvatko ne johonkin, hylkäävätkö ne tarjoukset vai jatkavatko neuvotteluja jonkun tarjoajan kanssa.

”Konkurssihan oli jo huhtikuussa ja sen jälkeen on käyty tietysti monenlaisia keskusteluja eri tahojen kanssa. Nyt halutaan konkreettisia keskustelun aloituksia, että päästään asiassa eteenpäin”, Laakkonen jatkaa.

Cooke-kenttää arvostetaan yleisesti korkeammalle kuin Classicia. Golfpisteen Kenttärankingissa 2019 arvioitiin sijalle 42. Classic ylsi sijalle 89. Toisaalta peruskorjattu Classic palkittiin Kenttärankingin kehittyneimpänä kenttänä. Sen pistesaldoa syö rankalla kädellä klubitalon puute, mutta myös suunnittelunsa osalta Cooke keräsi huomattavasti Classicia maireammat arvostelut.

https://golfpiste.com/kenttaranking/ Cooke

Tilanne on ollut Vierumäellä jo pitkään sikäli erikoinen, että resortin kentillä on omat yhtiöt. Jatkossa tämä korostuu, jos Cooken mahdollinen uusi omistaja päättää kehittää kentän toimintaa ja liiketoimintamallia eri suuntaan kuin Classicilla tehdään.

Oman varjonsa myyntikuvio heittää myös Vierumäki Finnish Challenge CT-kisan ja suunnitteilla olleen European Tour -kisan päälle. Tiettävästi neuvottelut kisojen järjestämisen suhteen ovat jo pitkällä, mutta paljon on kiinni mahdollisen uuden omistajan linjauksista ja intresseistä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje