26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

USA vei helposti Walker Cupin

Walker Cup oli Rickie Fowlerille viimeinen etappi amatöörinä. © Getty Images

Sekä Rickie Fowler että Peter Uihlein olivat voittamassa kaikkia neljää otteluaan Ardmoressa, Pennsylvaniassa pelatussa Walker Cupissa. Myös Yhdysvaltain muu joukkue oli hyvin hereillä, kun se kellisti Iso-Britannian ja Irlannin joukkueen selvin numeroin 16,5-9,5. Lopullinen ratkaisu tapahtui toisen pelipäivän nelinpeleissä, joista USA voitti toistamiseen kolme Iso-Britannian ja Irlannin yhtä vastaan. Ennen viimeisiä kaksinpelejä USA:n etumatka oli vastustamattomasti kuusi pistettä, 11-5. Kun Cameron Tringale murskasi Luke Goddardin numeroin 8/6, varmistui Walkerin Cupin jääminen USA:lle vuoden 2007 voittajana, vaikka eurooppalaiset vieraat olisivat vielä nousseet tasoihin. Uihleinin voitettua Stiggy Hodgson lukemin 3/1, katkesi Walker Cupista viimeinenkin jännitysmomentti. Fowlerin panos on ollut kahdessa peräkkäisessä Walker Cupissa hurja. Vuonna 2007 hän ansaitsi neljästä mahdollisesta pisteestä kolme, Ardmoren pisteet mukaan lukien Fowlerin kokonaissaldoksi muodostui siis seitsemän pistettä. ”Ainoa syy, miksi pitkitin ammattilaiseksi siirtymistä näin kauas, johtui Walker Cupista. Nämä yhteiset harjoituspäivät, kokemukset, matsit ja henkilökohtainen menestys tuntuvat mahtavalta. Jotain suurta on tarvinnut tapahtua sillä hetkellä, joka lyö nämä tunnelmat laudalta”, Fowler sanoi. Myös USA:n joukkueen kapteeni Buddy Marucci innostui ylistämään Fowleria. ”En tiedä yhtäkään USA:n joukkueen jäsentä, joka olisi pelannut joskus niin upeasti kuin Rickie nämä kaksi viimeistä Walker Cupia.” Marucci itse esiintyi vuosina 1995 ja 1997 Walker Cupissa pelaajana. Hänen meriittilistallaan on myös USA:n senioreiden amatöörimestaruus vuodelta 2008. Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje