26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Toni Karjalainen ja Juha-Pekka Peltomäki Suomen toivoina Tallinnassa

Toni Karjalainen on voittanut kahdesti CT:lla ja edustanut Suomea muun muassa MM-kisoissa.

Totuuden hetki koittaa torstaina, kun Tallinnan itäpuolella, Estonian Golf & Country Clubilla, aloitetaan World Cupin karsinta. Mikko Ilosen ja Roope Kakon piti alkuperäisen suunnitelman mukaan lähteä hakemaan paikkaa Suomelle finaalista. Suunnitelmaa kuitenkin viime viikolla rukattiin, sillä European Tourin karsintafinaali on samaan aikaan kuin World Cupin finaali Kiinassa. Kakko ja Ilonen mitä todennäköisimmin karsintoihin joutuvat, joten riskiä päällekkäisyydestä ei kannattanut ottaa. World cupin sääntöjen mukaan sama pari, joka osallistuu karsintaan, joutuu myös pelaamaan finaalin. Paikallaan onkin kysyä, miksi karsintafinaali on samaan aikaan World Cupin finaalin kanssa? Maissa, joissa ammattilaisten terävin kärki on kapea, kuten Suomessa, ei heikkona vuonna riitä pelaajia samanaikaisiin karsintoihin ja merkittäviin kisoihin. Ongelma ei ole niinkään viikonloppujen puutteessa, vaan siinä että European Tourin uusi kausi alkaa joka marraskuu, ennen kuin karsinnat ovat edes päättyneet. Olisikohan paikallaan karsia kisakalenterista muutama kisa, jotta tällaiset turhat päällekkäisyydet saataisiin pois? Joka tapauksessa Tallinnaan lähtevät Suomesta Toni Karjalainen ja Juha-Pekka Peltomäki, joista viimeksi mainittu on osallistunut karsintoihin aikaisemminkin. Vuonna 2006 kaksikko Peltomäki-Mikko Manerus jäi kuitenkin kolmen lyönnin päähän kisapaikasta. Viikonloppuna Karjalainen ja Peltomäki kävivät viimeistelemässä kuntoaan Finnish Tourin finaalissa Tahkolla. Peltomäki oli viikonloppuna neljäs ja Karjalainen 17:s. Karsintakentän paikallistuntemus on tänä vuonna kohdallaan, sillä Peltomäki on valmentanut EGCC:n kentällä. ”Kyllä me lähdemme finaalipaikkaa hakemaan. Tunnen hyvin kentän ja Tonin kanssa tulemme mainiosti parina toimeen. Kun saamme putin kulkemaan, mahdollisuudet ovat hyvät”, Peltomäki kertoi sunnuntaina Golfpisteelle. Kahtena edeltävänä vuonna Suomi on ollut mukana finaalissa. Vuonna 2007 paikka aukesi Ilosen korkean rankingsijoituksen avulla. Tuolloin lahtelainen valitsi parikseen Pasi Purhosen. Pari pelasi mainiosti ja jakoi lopulta 13. sijaa. Vuonna 2008 Suomea edustivat Kakko ja Mikko Korhonen, jotka olivat lopulta sijalla 21. Kisan kovin kaarti Tallinnaan matkaa Skotlannista ja Walesista. Vuonna 2007 World Cupin uusinnassa voittaneen Skotlannin värejä karsinnoissa kantavat Alastair Forsyth ja David Drysdale. Walesia kisoihin kirittävät Jamie Donaldson ja Stephen Dodd, joista jälkimmäinen oli voittamassa World Cupia vuonna 2005. Karsinnat pelataan samassa muodossa kuin varsinainen finaalikin. Nelipäiväisenä lyöntipelinä siten, että ensimmäisenä ja kolmantena päivänä pelataa fourballia ja toisena sekä neljäntenä päivänä foursomea. Ilari Ceder

Karsinta European Tourin sivuilla

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje