16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Tiger Woods palaa konsolipelin kansikuvaksi – mukana taas myös pelaajien toivoma ominaisuus

Konsoligolfpeliä myydään jälleen Tiger Woodsin kasvoilla.

PGA Tour 2K23 -pelillä voi kilpailla klassikkokentillä ja kokeilla Topgolfia.

Peliyhtiö 2K Games julkaisee pian lupaamansa uuden version erinomaisia arvioita saaneesta PGA Tour 2K -pelisarjastaan. PGA Tour 2K23 -peli julkaistaan maailmanlaajuisesti lokakuun 14. päivä. Deluxe-version ostavat saavat pelinsä jo kolme päivää aiemmin.

Urheilupelien julkaisuissa huomio kiinnittyy usein siihen, kuka urheilijoista saa kunnian olla pelin kansikuvahahmo. Nyt kanteen palaa vanha mestari, Tiger Woods. Huippuvuosinaan Woods oli konsolipelien kansien kiintohahmo, mutta vähään aikaan häntä ei ole pelin markkinointikasvona nähty. 2K-sarjan edellistä versiota koristi Justin Thomas.

PGA Tour 2K23 -pelissä kamppaillaan jälleen kiertueen FedEx Cupin voitosta ja pelattaviksi hahmoiksi on taas hankittu Woodsin lisäksi useita maailmantähtiä, kuten Jon Rahm, Collin Morikawa, Will Zalatoris, Tony Finay, Brooke Henderson ja Lydia Ko.

Katso alta pelin traileri.

Kenttävalikoima on jälleen kattava. Julkaisuhetkellä mukana on 20 lisenssikenttää, muun muassa Bay Hill, Quail Hollow, Riviera, TPC Sawgrass ja TPS Scottsdale. Myöhemmin mukaan lisätään myös maailmankuulut Pebble Beachin, Spyglass Hillin ja Torrey Pinesin kentät. Aitojen virtuaalikenttien lisäksi pelissä voi harjoitella ja kilpailla myös suosituilla Topgolf-areenoilla.

Online-pelaaminen kavereiden kanssakin onnistuu, mutta kaikilla peliin osallistuvilla on oltava sama pelikonsoli. PGA Tour 2k23 julkaistaan PS4, PS5, Xbox One, Xbox Series X ja PC -alustoille.

Tiger Woodsin lisäksi paluun peliin tekee myös pelaajien runsaasti toivoma ominaisuus. Uudessa pelissä kenttäarkkitehtuurista kiinnostuneet voivat suunnitella ja rakentaa oman golfkentän, jota voi kentän valmistuttua myös pelata.

Lue seuraavaksi: Pian pelataan PGA Touria pelikonsoleilla – mukana aidot kentät ja huipputurnaukset

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (4 kpl)