Suomenojalle avattiin par-3 kenttä - Golfpiste.com

28.6.–5.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[15][27]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Suomenojalle avattiin par-3 kenttä

Viheriöt ovat pieniä, mutta heinäkuussa jo kelpo ruohossa

<b>Aino Lehto, Iina Storm ja Sanni Lehto olivat Season Golfin kentän ensimmäiset pelaajat</b>”>Kenttien ja harjoitusalueiden yhteydessä olevia pienempiä kenttiä on kaivattu lääkkeeksi aloittelijoiden houkuttelemiseksi golfin pariin. Tunnettu tosiasia on se, että pelkkä matolta lyöminen pellolle saa nopeasti kärsivällisemmänkin aloittelijan hakemaan vaihtelua. Suomenojalla sijaitseva Season Golf tarjoaa harjoittelijoille paitsi talviharjoitushallin, kesäkauden aikaan rangen sekä puttiviheriön ja perjantaista eteenpäin myös kolmireikäisen par-3 kentän. Väylien keskimääräinen pituus on 70 metriä, naisten tiiltä 53 metriä. Avauslyönnnit suoritetaan uusilta matoilta, väylät ovat toki vaatimattomassa kunnossa, viheriöt pieniä mutta putattavia. Kenelle kenttää sitten voi suositella? Oman harjoittelun lomaan kaikille, mutta nimenomaan sellaisille joilla taidot tai rutiini eivät vielä riitä isolle areenalle. Hintakaan ei huimaa, kolme kierrosta maksaa tässä vaiheessa viisi euroa sisältäen pullakahvin, koko päivän maksu on kympin. On helppo ennustaa, että Season Golfin uudella kentällä riittää väkeä. -Tämä antaa myös valmentajallemme Timo Ervastille mahdollisuuden monipuolistaa opetustaan ja suorituttaa pelikokeen kentällä, muistuttaa toiminnnan moottoreihin kuuluva ”isäntä” <b>Pelle Klingberg</b>. <img src=

Kent&#228,lle p&#228,&#228,see my&#246,s ilman greencardia

Par-3 kentälle pääsee kiertämään myös ilman greencardia. Karheikkoja ei alueella ole, pallot voivat hävitä vain ja ainoastaan mikäli lyönti menee takaa pitkäksi tai pelilinjan oikealla puolella olevaan pusikkoon. Vaikka alue on melkoisen pieni, ei turvallisuuusriskejä juurikaan ole.Mikäli ruuhkaa ei ole, yhdeksän reikää kiertää vaivatta 45 minuutissa.

Season Golf, kotisivut

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje