Suomen Golfliitto juhli hillitysti 50-vuotista taivaltaan - Golfpiste.com

8.7.–15.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[19][28]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Suomen Golfliitto juhli hillitysti 50-vuotista taivaltaan

Reijo Läntinen, Hannu Tarmio, Hannu Grandell ja Kosti Kuronen palkittiin kultaisella ansiomerkillä.

Suomen Golfliitto perustettiin 4.3.1957. Jutun lopussa on Lassi Tilanderin blogista lainattu ansiokas katsaus siihen kuinka homma Porissa alunperin ideoitiin. Viikonloppuna golfväki kokoontui Helsinkiin Hotelli Presidenttiin juhlaseminaariin sekä iltajuhlaan.Seminaarin pääpuhujina toimivat puheenjohtaja Antti Peltoniemi, Duncan Weir St. Andrewsista, Veikkauksen toimitusjohtaja Risto Nieminen sekä Sitran yliasiamies Esko Aho. Golfin nykytilaa ja tulevaisuutta ruodittiin monelta kantilta. Päällimmäisiksi viesteiksi tuli se, että nykyisillekin kentille mahtuu enemmän väkeä sekä ikuisuusasia, aloittamisen kynnyksen madaltaminen. Iltajuhlaa juonsi ansiokkaasti viihteelliseen suuntaan Klaus Thomasson, ikivihreä golffriikki Eino Grön tanssitti juhlaväkeä. Golfliitossa 80-luvun alusta vaikuttanut, jo pitkään Finnish Golf Consultingin toimitusjohtajana toiminut Mervi Kunnas sai tunnustuksena työstään Keskuskauppakamarin hopeisen ansiomerkin. Golfliiton kultaisen ansiomerkin työstään golfin hyväksi saivat Golflehden Hannu Tarmio, kenttäarkkitehti Kosti Kuronen, Reijo Läntinen ( PGK) sekä Hannu Grandell (AG). Koko päivän ja illan henkeä voidaan kuvailla rakentavaksi ja hyväksi. Vaikka yhteisiä haasteita golfväellä riittää, juhla toimi mainiona hengenkorotustilaisuutena kauden kynnyksellä. -Meillä on ollut kaikkien aikojen menestyksekkäin talvikausi kilpagolfissa. Mikko Ilosen voiton lisäksi voittoihin pelasivat, sopivasti vielä juhlan alla Kaisa Ruuttila ja Janne Mommo. Saamme pian myös Golfliittoon uuden toiminnanjohtajan, mielenkiinto tointa kohtaan on ollut erittäin suurta, kertoi puheenjohtaja Antti Peltoniemi iltajuhlassa. Näin Lassi Tilander blogissaan Golfliiton syntyhistoriasta: ”Sunnuntaina 4/3, 50 vuotta täyttävän Suomen Golfliiton syntymä oli hieman kivulias. Keväällä vuonna 1952, Porin Golfkerho lähestyi maan vanhinta seuraa, samana kesänä 18 reikäiseksi kasvavaa Helsingin Golfklubia kirjeellä, jossa he ehdottivat kansallisen liiton perustamista. Kirjeeseen ei tullut koskaan vastausta ja ehkä Talissa vähän ajateltiin, että mitä tuo pieni seura tuolla länsirannikolla oikein ”pullistelee”. Porilaiset eivät kuitenkaan hellittäneet vaan tasan vuotta myöhemmin lähettivät uuden, kutakuinkin samansisältöisen kirjeen. Tähän kirjeeseen vastasi Talin isännöitsijä Lauri ”Askon isä” Arkkola todeten, että kyllä täällä on liiton perustamista harkittu. Samalla hän tiedusteli minkälainen kenttä Porissa oikein on, ja ketä he mahdollisesti lähettäisivät edustajikseen perustettavaan kokoukseen. Nopeasta vastauksesta ilahtuneet porilaiset toimittivat toivorikkaina kysytyt tiedot paluupostissa. Sitten kaikki taas hiljeni ja hiljaisuutta kesti peräti neljä vuotta. 25.2.1957 Porin kerhon silloiselle puheenjohtajalle Erkki Lehdolle saapui kirje jossa golfin 50-60-luvun tärkein puuhamies ja edellisenä vuonna golfin säännöt ensi kertaa suomentanut, Taavi Pohjanpalo kertoo, että viikon perästä on tarkoituksenamme perustaa Suomen Golfliitto ja voisitko sinä Erkki tulla mukaan, sillä ajattelin ehdottaa sinua hallitukseen. Erkki lähti määräpäivänä matkaan ja otti mukaansa seuratoverinsa ja pitkään maaseudun ykköspelaajan manttelia kantaneen Juhani Örmän. Liiton syntysanat lausuttiin sitten 4.3.1957 ja sen perustivat siis silloiset neljä seuraa eli HGK, Porin Golfkerho, Viipurin Golf ja vasta samana vuonna perustettu Kokkolan Golf. Liiton keulakuvaksi oli lupautunut ministeri Eljas Erkko, varapuheenjohtajaksi Talin P. H. Zilliacus, rahastonhoitajaksi Talin Martti Tulonen ja sihteeriksi, kaikkia naruja siihen aikaan käsissään pidellyt, konsuli Taavi Pohjanpalo. ”Maalaiset” saivat kukin yhden hallituspaikan ja he olivat Väinö Pelkonen Viipurin Golfista, Erkki Lehto Porista ja Per Wiik Kokkolasta. Jälkeenpäin ajatellen näytti siltä, että HGK nöyrtyi vasta kun siihen alkoi jo olla pieni pakko, sillä Golfin ensimmäiset amatöörijoukkueiden Maailmanmestaruuskilpailut, Eisenhover Trophy, pelattiin jo seuraavana vuonna ja sinne ei olisi voinut osallistua seurajoukkueella. Syksyllä 1958 joukkue, Jalo Grönlund, Mauri Vikström, Eero Hänninen ja pelaava kapteeni Taavi Pohjanpalo edustivat ensi kertaa maatamme, 40 muun maan joukossa, St Andrewsissa”.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje