14.–21.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[14][16]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Stenson polvileikkaukseen

Henrik Stenson odottaa pääsevänsä takaisin pelihommiin jo tammikuussa. © Getty Images

Pelivireensä kanssa hieman kateissa oleva Henrik Stenson on saanut tarpeekseen vihoittelevasta polvivammastaan. Dubaissa asuva ruotsalainen matkustaa lähipäivinä Tukholmaan, missä hänen vasemman polvensa kierukka on tarkoitus leikata. Operaatio tehdään joulukuun alkupäivinä niveltähystyksellä.

”Minulla on ollut polveni kanssa hankalaa siitä lähtien, kun loukkasin sen maaliskuussa Bay Hillissä. Halusin lykätä asiaa, sillä muuten kausi olisi jäänyt turhan lyhyeksi”, Stenson sanoi.

Jo pitkään Ruotsin eturivin pelaajiin kuulunut Stenson odottaa pääsevänsä takaisin kilpakentille tammikuussa pelattavissa ”erämaaturnauksissa”.

”Olen saanut selville, ettei kyseessä ole mikään iso leikkaus. Olisin mielelläni mukana tammikuun lopulla pelattavassa Abu Dhabin turnauksessa. Sinne on kuulemani mukaan tulossa ensimmäistä kertaa myös Tiger Woods.”

Stensonin mukaan polvivamma ei haittaa kovin paljon svingatessa, pahinta jalalle ovat kumpuilevat kentät: ”Kipeältä tuntuu myös silloin, kun kyykistyn katsomaan puttilinjaa.”

”Tämä on ensimmäinen todellinen loukkaantuminen urallani – toivottavasti vältyn näiltä tulevaisuudessa.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje