16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Sörenstam palasi voittajaksi Hawajilla

Kotiläksyt on tehty, Suzann Pettersen avaa kautensa viikonloppuna Hawaijilla © Getty Images

Selkävaivoistaan eroon päässyt Annika Sörenstam voitti kauden avauskilpailun LPGA Tourilla. &copy Getty Images Kolmen viimeisen reiän kaksi birdietä ratkaisivat Sörenstamin voiton Turtle Bayssa. 69 lyönnin kierros merkitsi lopputuloksissa kahden lyönnin eroa Laura Diaziin, Jane Parkiin sekä kiertuetulokas Russy Gulyanamittaan. ”On aina mukavaa voittaa kilpailu, mutta jotkut voitot merkitsevät enemmän kuin toiset. Tämä on yksi niistä”, Sörenstam sanoi lehdistötilaisuudessa. Viimeisimmän naulan kilpakumppaneiden arkkuun Sörenstam iski kentän 17. griinillä, jolla hän upotti seitsemänmetrisen birdieputin. ”Upea birdie. Sen putin tulen muistamaan vielä pitkään.” Entisen maailmanlistan ykkösen otteista paistoi koko kilpailun ajan positiivinen ilme. Se kertonee, että Sörenstam on löytänyt pelituntumansa uudelleen, oltuaan viime kaudella enemmän tai vähemmän sivussa hankalan selkävamman takia. Ensimmäisen LPGA Tourin kilpailunsa vuonna 1995 voittanut 37-vuotias Sörenstam päätti viime kautensa voittoon Euroopan Tourin kisassa, Dubaissa. Nyt iloinen voittaja sai lentävän lähdön uudelle kilpailukaudelle. Hawajin kilpailun viimeisellä kierroksella koettiin myös dramatiikkaa, kun Brasilian Angela Park sai kaksi penalttia liian hitaasta pelistä kymmenennellä reiällä. Tuomarin ratkaisu maksoi hänelle 60 000 dollaria, sillä ilman rangaistuslyöntejä Park olisi ollut kilpailussa yksin toinen. Nyt jaettu viides tila toi hänelle vajaat 41 000 dollaria. ”Tämä on väärin, koska minä en viivyttänyt peliä. Toisaalta rangaistuslyönnit sisuunnuttivat minua sen verran, että turhautumisen puuskassa tein viisi birdietä kahdeksalla viimeisellä reiällä”, Park selitti. Marko Kuivasaari (17.2.2008)

Erica Blasberg S&#246,renstamin rinnalle Hawajilla

Jännittävä paikka. Onko Erica Blasbergista kokeneen Annika Sörenstamin päihittäjäksi? Blasberg ja Sörenstam – molemmat Arizonan yliopiston kasvatteja – johtavat takana tulevaa neljän pelaajan ryhmää yhden lyönnin marginaalilla. Niin Sörenstam kuin Blasbergkin ovat voittaneet monia yliopistotitteleitä, mutta ruotsalaisen ammattilaissaavutuksiin nuorella Ericalla on vielä paljon matkaa. Sörenstamin kierroksen huonoin hetki osui neljännelle väylälle, jossa hän lyötyään vesiesteeseen teki tuplan. Kaksi birdietä – kolmosella ja yhdeksiköllä – kuittasivat ulosmenon saldoksi 36. Takaysin tahti oli nousujohteisempi, jonka viisi birdietä muokkasivat lopulliseksi tulokseksi 67. Annika Sörenstam on johtanut LPGA Tourin kilpailua ennen viimeistä kierrosta urallaan kaikkiaan 69 kertaa. 46 näistä on päättynyt hänen voittoonsa, kakkostiloja on kertynyt 12 ja kolmas hän on ollut kahdeksan kertaa, eli vain kolmessa kilpailussa palkintopalli on vedetty Sörenstamin alta, hänen oltuaan kahden kierroksen jälkeen johtoasemassa. Erica Blasberg pelaa ensi yönä Suomen aikaa ensimmäistä kertaa eläessään kiertueen kilpailun kärkiryhmässä. Ensimmäisen kierroksen tapaan kolmen putin griini ykkösellä oli perjantain pelissä Blasbergin ainoa virhe. Viiden birdien avulla ensimmäisen kierroksen tulos, 69, parani lyönnillä. Neljättä kauttaan LPGA Tourilla pelaavan Blasbergin tähän saakka paras sijoitus on viime vuodelta, jolloin hän oli Corona Championshipissä jaetulla 17. tilalla. ”Koetin tänään olla vilkuilematta tulostaululle ja keskittyä vain peliini. Hyväntuntuinen päivä, mutta huomisesta on tulossa jännittävä” , Blasberg jutteli lehdistötilaisuudessa. Minea Blomqvistin peli oli selvästi pirteämpää perjantaina. 72 lyönnin tulos ei kuitenkaan auttanut Minniä jatkoon, sillä hän jäi 88. sijalle, kaksi lyöntiä cut-rajan huonommalle puolelle. Marko Kuivasaari (16.2.2008)

Paula Creamer valmis haastamaan Lorena Ochoan?

Lady Pink rules! Paula Creamer korvaa avausten lyhyyden muilla avuilla pelissään &copy Getty ImagesPaula Creamerilla on nuoresta iästään huolimatta jo mittava ura takanaan. Hän voitti LPGA Tourilla 18-vuotiaana, vain paria päivää ennen koulunsa päättymistä. Tämä ei yllättänyt juuri ketään, sillä amatöörinä pelatessaan Creamer oli maailman paras. Toinen ykköstila kesällä 2005 tuli Evian Mastersista jossa hän upotti täydellisesti Annika Sörenstamin mahdollisuudet jä jätti tämän kuuden lyönnin päähän. Kausi 2006 oli hyvin ”hiljainen” vaikka Creamer sijoittui 14 kertaa kymmenen joukkoon, voitot väistivät häntä. Edellisvuoden 2007 Creamer käynnisti nyt meneillään olevan SBS Openin voitolla, kauden päätösvaiheilla tuli vielä toinen, joka varmisti rahalistan kolmannen sijan. Creamer loisti myös Solheim Cupissa jossa hän ei hävinnyt yhtään viidestä pelistään. Kokeneet joukkuetoverit, kuten Julie Inkster kehuivat Creameria esimerkilliseksi joukkuepelaajaksi ja hengennostattajaksi. Hän on selkeästi USA:n ykköstoivo, monien mielestä ainoa todellinen Lorena Ochoan, Suzann Pettersenin ja korealaisten pysäyttämiseksi. Michelle Wie on pahasti ulkona omasta toiminnastaan, Christie Kerrin luokan ei uskota riittävän supertähtiluokkaan, Julie Inksterin ansiokas ura on loppusuoralla. Henkisestä kapasiteetista tai tahdon puutteesta maailmanlistan ykköseksi nouseminen ei taatusti Creamerilla jää kiinni. Selkein, ja varsin merkittävä puute Creamerilla on avauslyöntien lyhyys, jota voidaan pitää hyväraamiselle neidolle hieman outona yhdistelmänä. Ochoalle hän häviää keskimäärin 22 metriä draivin mitassa, meksikolaisen pallo päätyy 245 metrin päähän, Creamerin 223 metrin päähän. melkoinen ero siis. Ochoa ei ole Hawaijilla peikkona, Sörenstam on samassa ryhmässä. Avauspäivänä heidän tuloksensa olivat 70 molemmilla . Kisaa johtaa tuloksella 67. Minea Blomqvist sai tuloksekseen 77 jolla on 118:s . Hämmästyttävää on se, että Blomqvistilla oli viheriöosumia enemmän kuin kisaa johtavalla pelaajalla, ( Minea 13, Kuehne 12) samoin oli tilanne väyläosumissa (Minea 12, Kuehne 11). Blomqvist puttasi peräti 34 kertaa, Kuehne vain 25. Tilastot eivät aina selitä ihan kaikkea, oletettavasti Blomqvistin birdieputit ovat lähteneet keskimäärin kauempaa kuin jenkillä. On hyvä muistaa, että kilpailu on vain kolmen kierroksen mittainen, se päättyy lauantaina. Blomqvistin pitää jatkoon selviytyäkseen pelata toinen kierros 6-7 lyöntiä paremmin. Myös seuraava LPGA Tourin kisa pelataan Hawaijilla.

Annika S&#246,renstam haluaa takaisin ykk&#246,seksi

Takaisin maailmanlistan ykköseksi? Annika Sörenstamilla on kova haaste Lorena Ochoan syrjäyttämisessä &copy Getty ImagesAnnika Sörenstam piti tammikuussa Orlandon golfmessuilla mainion esityksen yhdessä pitkäaikaisen välinevarustajansa Callawayn kanssa. Syksyllä 38 vuotta täyttävä Sörenstam ei pitänyt tavoitettaan vakan alla, vaan vakuutti moneen otteeseen vahvaa motivaatiotaan. Sörenstam on voittanut LPGA Tourilla 69 kertaa, näistä kymmenen on Majoreita. Tilillä on Tourin rahalistan voittoja yhteensä kahdeksana vuonna, viimeiset kaksi, varsinkin 2007 oli loukkaantumisen jälkeen ponneton. Edellisestä voitosta on aikaa lähes tasan 1,5 vuotta. -Rakastan kilpailemista, olen hyvin etuoikeutettu ollessani LPGA Tourilla. Pienenä tyttönä aloittaessani golfia en missään vaiheessa ajatellut pääseväni tähän tilanteeseen. Tavoitteet alkoivat kasvaa vasta yliopistoaikoina ja siirtyessäni ammattilaiseksi. Nyt haluan takaisin maailmanlistan ykköseksi ja olen valmistautunut kauteen todella hyvin, Sörenstam kertoi. -Olen toki miettinyt jo parin vuoden ajan, mitä elämässäni tapahtuu peliuran jälkeen. Perustin vastikään oman Golf Akatemian, säätiön joka kerää rahaa lasten hyvinvoinnin parantamiseksi. Suunnittelen kenttiä, minulla on hyvä mies ja paljon ystäviä, elämä on mallillaan. Sörenstam aloittaa tavoistaan poiketen LPGA Tourin jo ensimmäisestä Hawaiin kisasta joka käynnistyy torstaina ja päättyy lauantaina. Menestys alkuvuodesta antaisi lisää puhtia kauden suurkisoihin. Kun Sörenstamilta kysyttiin mielipidettä millainen hän on pelaajana, tuli vastaus empimättä. – Olen varma lyönneiltäni, en halua ottaa riskejä. Lyön paljon griinejä tämän johdosta. Laskelmoiva, haluan pelin olevan kontrollissa, kuului analyysi joka ei yllättänyt ketään. Paula Creamer ja Natalie Gulbis kirittävät Sörenstamia kahtena ensimmäisenä päivänä &copy Getty ImagesTämän jälkeen Sörenstamilta vastaus vaihtoehtoiseen ammattiin oli myös hyvin luonteva, maailma menetti hänessä varmasti hyvän insinöörin golfin eduksi. Perhe on aina ollut Sörenstamin ajatuksissa ja puheissa varsin tärkeässä roolissa. Sisar Charlotta on voittanut LPGA Tourilla, pelannut Solheim Cupissa. Nyt hän toimii pääsääntöisesti Annika Akatemiassa opettajana. -Vanhempani pelaavat nykyään enemmän kuin minä, he asuvat Ruotsissa sekä Orlandossa. Tärkeimpia asioita joita nuorena sain oli jatkuva kannustus mitä ikinä teinkin. He antoivat minun vapaasti valita lajini, tenniksen jätin vasta 15-vuotiaana. Lapsuudestaan Sörenstam muistaa yhden tapauksen joka on jäänyt mieleen opettavaisena tarinana. -Asuimme muutaman minuutin ajomatkan päästä kentästä. Eräänä päivänä olin harjoittelemassa ja alkoi hieman sataa, harjoittelu ei tämän johdosta maistunut. Soitin isälleni jotta tämä tulisi hakemaan minut kotiin. Tie kotiin vie rangen vierestä, sinne jäi muutama ikäiseni juniori harjoittelemaan. Isä totesi yksiselitteisesti, ” Annika, muista että huipulle ei ole missään lajissa oikotietä”. Matkan aikana ei puhuttu tuon jälkeen mitään muuta, se lause jäi ikuisesti mieleeni ja on toiminut monasti motivaattorina. Torstain avauskierroksella Sörenstam pelaa paikallista aikaa iltapäivällä ( klo 23.50 Suomessa) yhdessä edellisvuoden voittajan Paula Creamerin sekä Tourin glamour-tytön, Natalie Gulbisin kanssa. Minea Blomqvistin startti on tuntia myöhemmin, Minnin kierros on päätöksessään vasta perjantaina aamulla Suomen aikaa noin kello 06.00. Viimevuotisessa kilpailussaan Blomqvist karsiutui samalla kentällä tuloksin 80-70.

Suzann Pettersen hyvin harjoitelleena tulevaan kauteen

Norjan Suzann Pettersen hämmästytti kaudella 2007 rajulla tavalla LPGA Tourilla. Edellisvuonna vain 297.000 dollaria ansainnut Pettersen loisti kauden edetessä, voitti viisi kertaa ja rahalistalla hän oli toinen lähes 2,8 miljoonan tuloillaan. Kaksi voitoista tuli LPGA Tourin Aasian kisoista, näiden lisäksi kuudes vielä kotikentältä Oslosta. Lähtökohta vuoteen 2008 on enemmän kuin haasteellinen, jo ammattilaisuransa alkuvaiheilla ET:lla voittaneen Pettersenin päällä on isoja odotuksia ja mediahuomio vuonojen maassa suuri. -Olen saanut harjoitella rauhassa ja ladannut pattereita. Pitkän kauden alla tämä on hyvin tärkeää, jotta pystyy säilyttämään vireensa kovan kilpailukauden ajan, Pettersen kertoo LPGA:n kotisivuilla. Norjalaisen päiväohjelma Orlandossa vaikuttaa erittäin täyteläiseltä, aiemmin hän on harjoitellut vieläkin kovempaa. Aamuseitsemältä salille, reilun kahden tunnin treenin jälkeen kentälle jossa harjoittelua ja peliä klo 18.30 asti. Perjantaina käynnistyvä SBS Open, samoin kuin Hawaijin toinen kisa viikkoa myöhemmin olivat edelliskaudella kompastuskiviä, molemmissa merkintä pelaajan perässä oli MC. Nyt on syytä uskoa parempaan, menestystä lomasaarilta on lähtenyt hakemaan varsin poikkeuksellisesti aiempaan verraten myös Annika Sörenstam. Ennen kauden alkua on hyvä veikata. Uusilla Niken välineillä Touria kiertävä Pettersen ei jää yhden vuoden menestyjäksi, mutta edelliskauden kaltaiseen menestyskulkuun on vaikea uskoa. Kaksi voittoa ja sijoitus rahalistalla kymmenen joukkoon olisi jo erittäin hyvä kokonaispanos. Paljon vaikeammin veikattavissa on Sörenstamin menestys. 69 kertaa LPGA Tourilla voittanut Sörenstam ei ole voittanut yhtään kisaa sitten syyskuun 2006. Nyt hän on toipunut loukkaantumisestaan, oleellisempi kysymys kuuluu kuitenkin, onko menestyksenpalo ja harjoittelun määrä riittävän suuri? Viimekaudellahan Sörenstam valitti, osittain loukkaantumisesta johtuen, motivaatio-ongelmista. Isot kysymysmerkit leijuvat myös Minea Blomqvistin yllä. Alkuvuosi 2007 Australian kolmannen sijan jälkeen oli katastrofaalinen, heinäkuun puoliväliin mennessä hän oli pelannut LPGA Tourilla 13 kisaa, paras sijoitus oli 43:s, kahdeksan kertaa nimen perässä luki MC. Loppuvuoden neljästä kisasta kaksi tuotti uran parhaat sijoitukset, 13:s ja 17:s. Nyt lähtökohta kauteen lienee huomattavasti selkeämpi, mutta pientenkin askelien ottaminen kohden kärkeä vaatii kokonaisvaltaista onnistumista. Australian kilpailut osoittivat tuloksellisesti sen, että Minni lähtee isojen tyttöjen LPGA Tourilla taas selkeästi haastajan roolista. Toivoa sopii, että hän saisi alkuvuodesta pari itseluottamusta kohottavaa onnistumista ja sijoittumista 20:n joukkoon. Suzann Pettersenin svingi on yksi LPGA Tourin tehokkaimpia. Kuvasarja ja analyysi Pettersenin tekemisistä on keskiviikkona 20. helmikuuta ilmestyvässä Golf Digestissa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje