Simon Robinson omassa luokassaan Lohjalla - Golfpiste.com

28.6.–5.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[15][27]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Simon Robinson omassa luokassaan Lohjalla

Joachim Altonen voitti FGT:n avauskilpailun Meri-Teijossa.

Simon Robinson sai Sedu Koskiselta palkintoshekin joka on uran ylivoimaisesti suurin.27-vuotias Englannin Simon Robinson järjesti todellisen ilotulituksen SK Golf Challengen päätöskierroksella. Kahden lyönnin takaa-ajoasemasta lähtenyt Robinson teki jo ulosmenossa kolme birdietä, sisääntulossa kahdeksalla reiällä kuusi lisää. Viimeisellä lähestyminen leijaili yli viheriön, epäonnistunut lobby jäi puoleenväliin, kahdella putilla ja päivän ensimmäisellä bogeylla tulos oli uusi kenttäennätys 63. -Tavoitteeni oli pelata ensimmäiset yhdeksän paríssa ja tehdä mahdollisimman monta birkkua sisääntulossa.Nyt pääsin tavoitetta parempaan jo ensimmäisellä yhdeksiköllä (-3). Avausreiällä birdieputilla oli mittaa viisi senttiä, se antoi hyvän startin päivään, Robinson kertasi. Kaikella kunnioituksella Robinsonia kohtaan, voitto meni superyllättäjälle joka on ollut kolmen Challenge Tour pelivuotensa aikana täydellinen jononjatke, rahalistalla paras sijoitus kauden päätteeksi on ollut 106:s. Lohjalta ansaitsemansa 24.000 euroa antavat voittajakateogorian tourille kauden 2009 loppuun. -Lähipeli on aseeni, se oli sunnuntaina ehdottomasti kaiken a ja o. Nousin juniorina Englannin maajoukkueeseen, opiskelin neljä vuotta yliopistossa Houstonissa, ennen Challenge Touri pelasin minitoureilla joilla voitin kolme kertaa. Tämä ykköstila mullistaa urani, nyt ei tarvitse lähteä talveksi USA:n minitoureille, Robinson iloitsi. Pieni murhe voitossa oli se, että hän missasi lentonsa Englantiin ja joutuu jäämään Helsinkiin maanantaiaamuun asti. Muut jäivät kauas taakse puuskittaisessa tuulessa. Mikko Ilonen johti vielä neljä reikää pelattuaan, bogey viidennellä syntyi ”väärän yardagen” myötä. Ilonen teki kolme bogeyta joista 11:n alkoi olla jo ratkaiseva, Robinson karkasi tavoittamattomiin ryhmässä joka kulki 20 minuuttia Ilosta edellä. 15:lla Mikko otti väylältä draiverin käteen, talvisääntö helpotti varmasti ratkaisua. Pallo päätyi bunkkeriin, kolmas viiden metrin päähän. Kolme puttia tästä ja pienimmätkin mahdollisuudet olivat menneet bogeyn myötä. -En tiennyt tilannetta tarkkaan, mutta en voinut kuvitella että joku pelasi noin hurjaa golfia. Ei tämä pelkkää puttikisaa ollut, tuossa tuulessa sai olla tarkkana. En pitänyt tuulen suunnasta, se oli sama kuin avauspäivänä ( jolloin Ilonen niinikään pelasi 72). Taistelu toisesta sijasta käytiin päätöspallossa Mikon ja hänen pelikaverinsa Andrew Willeyn välillä. <a href=Mikko Ilonen joutui taiteilemaan viimeisellä pitkästä heinästä toisen lyönnin, kolmas oli huti." />Ilosen avaus 18:lla oli melkoinen hukki pitkään heinään, yleisön seassa vaaravyöhykkeessä seisoi promoottori Sedu Koskinen. -Sedu sanoi että palloni sujahti pään vierestä, onneksi en vaarantanut kilpailun jatkoa traagisella tavalla, Mikko hekotteli lehdistötilaisuudessa. Pitkästä heinästä Ilonen pääsi 60-70 metriä eteenpäin, puskan viereen. Seuraavassa yrityksessä maila osui backsvingissä puskan oksiin, tuloksena huti. Ensimäinen seitsemään vuoteen kisoissa. Neljännen Ilonen chippasi väylälle, josta nosti 25 metrin päästä viereen ja teki tuplan. Sijaluvuksi tuli neljäs, euroa kertyi 8250. -Pelasin voitosta, viimeisellä en enää miettinyt sijoja, pokaali oli jo vieressä istuvan miehen (Robinsonin). Tämä oli sellainen 8+ kouluarvosanoin, ei hyvä mutta ei niin huonokaan, Ilonen arvioi neljän päivän pelejä. Juhannuksen Ilonen viettää Suomessa, sitten alkaakin piukka jakso. Ranskan avoimet Pariisissa, European Open Lontoossa, seuraavana päivänä Openin karsinnat, viikonloppuna Skottish Open. Mikäli karsinnoissa natsa, pelaa Ilonen vielä Openin ennen kotiinpaluutaan. Amatöörien paras oli Henri Satama jonka sijoitus oli kymmenes. Pasi Purhonen ja Jaakko Mäkitalo jakoivata sijalukua 14:s, Antti Ulvio 22:s, Tuomas Tuovinen 33:s. Tuomas Sistonen, Joonas Granberg, Mikael Salminen löytyvät sijaluvulta 54:s, Juha-Pekka Peltomäki romahti 62:ksi kahden hyvän kierroksen jälkeen, Lassi Kivilompolon nimen perässä on lukema 67:s. Urheilullisesti menestys oli suomalaisittain vain tyydyttävä. 156:sta pelaajasta yli neljäsosa oli kotimaisia, rahaa jäi Suomeen vain noin 16.800, amatöörien kuvitteeliliset ansiot huomioiden 20.000 . Kokonaispotti oli 150.000, joten prosenttiosuus rahakakusta oli turhan pieni. Ilonen täytti paikkansa vaikka ei voittanutkaan, positiivisen merkinnän peräänsä saavat lisäksi amatööri Henri Satama, sekä aktiivipelinsä lopettanut Pasi Purhonen (16:s). Muista tuskin yksikään on tyytyväinen sijoitukseensa kotikisassa, tutuilla viheriöillä. Kentästä ei kenellläkään ollut pahaa sanottavaa, kenttähenkilökunta oli tehnyt valtavan työn viikonlopun tapahtuman eteen. Lohjan yhdistelmäkentällä on paljon tilaa, vaikeita reikiä kisaversiossa vain muutama (2,7,8 ja 9). Vaikeudet alkoivat tuulen lukemisesta, päätöspäivänä vielä hyvin vaativat reiänpaikat pistivät jarrua tuloksenteolle.

Jä,rjestelyt toimivat

Sedu Koskinen nautti kauniista päivästä, viimeisellä Ilosen pallo sujahti pään vierestä.Suomalaisten järjestämien golfkisojen jälkeen ylistyslaulut kisojen toimivuudesta alkavat tuntua itsensä toistamiselta. SK GOLF CHALLENGE puhallettiin muutamassa kuukaudessa ylös, lopputulos oli erinomainen pelaajien, yleisön sekä toivottavasti myös sponsorien kannalta. Ulkomaalaisista pelaajista pidettiin kuljetuksin, ruokailuin ja oheisohjelmin loistavasti huolta. Yleisölle palvelut oli myös nostettu korkealle tasolle, sponsoriteltta oli kuin suuresta maailmasta. Joakim Rask, voittaa Simon Robertson ja kaikki muut tavoittamani nostivat peukalot merkitsevästi pystyyn, homma toimi. Mikko Ilosen caddie Reginald Mokihosi ilmoitti jo perjantai-illan laiva-ajelun jälkeen että hän haluaa ehdottomasti olla mukana myös seuraavalla kerralla kun Suomessa pidetään kisa. -Silloin otan myös tyttöystäväni mukaan, etelä-afrikkalainen ”Retsi” lupasi. St.Laurencen henkilökunta sekä vapaaehtoiset tekivät tapahtuman mahdolliseksi, suuri ansio on myös Sedun oikealla kädellä, golftapahtuman SK Festivalsin puolelta järjestäneellä Lars Sonckilla. Yleisömäärä oli kolmena ensimmäisenä päivänä selkeä pettymys, sunnuntaina väkeä oli Ilosen innoittamana paikalla tuhansissa laskettava määrä. Ilonen takasi median ja yleisön mielenkiinnon, ensivuonna on SK Golf Challengeen saatava uusia kotimaisia tähtiä. Täysin selvää on, että toisen kerran samaan aikaan pelaaminen Ranskan ET&CT kisan kanssa on mahdotonta. -Etsimme päivämäärää heinä-elokuulta. On myös niin, että palkintopottiin on saatava 100.000 euroa lisää, se tuo Tourin huiput ja tietysti myös suomalaiset mukaan, suunnittelee Lars Sonck.

Mikko Ilonen johtaa, Henri Satama pä,ivä,n tä,hti SK Golf Challengessa

Henri Satamalla oli hymy herkässä loistokierroksen jälkeen.Pöytä on katettu suomalaisittain herkulliseksi kun SK Golf Challengen neljäs päivä sunnuntaina käynnistyy. Mikko Ilonen jatkoi nousuaan kolmantena päivänä. Vaikka ulosmenossa griiniosumia oli vain kaksi, sisääntulon kolme birdietä toivat tulokseksi 68, kolme alle. Ilonen johtaa, eroa Englannin Andrew Willeyhin on lyönti, kahden lyönnin päässä vaanii viisi pelaajaa, näiden joukossa amatööri Henri Satama. Ilosen lähipeli toimi hyvin vaikka puuskaisessa tuulessa lähestymiset eivät lähelle lippua usein päätyneetkään. Putteja kertyi vain 26. -Tuuli pyöri, jopa 45 astetta, siinä sai olla tarkkana. Tämä on hyvä asetelma huomiseen, lähden mielelläni johtopaikalta, kärkiryhmässä peliin, Ilonen jatkoi. Miehellä oli lehdistötilaisuuden jälkeen tulipalokiire hyvän ystävänsä hääjuhliin Lahteen. Sunnuntaina odotellaan toisenlaisia juhlia, ammattilaisuran uran kolmatta virallista ykköstilaa. Juhannuksen Ilonen viettää Suomessa, senjälkeen onkin isojen kisojen putki. Ranskan avoimet, British Openin karsinnat, European Open ja Skotlannin mestaruus. Toivottavasti myös British Open putken päätteeksi. Lohjalla asetelma on selkeä kaikkiin haastajiin nähden, mikäli Ilonen pelaa omalla tasollaan on häntä varsinkin tuulisissa olosuhteissa vaikeaa kukistaa. Mikäli taas keli on tyyni ja puttipelin osuus korostuu, voidaan Lohjalla kokea yllätys. Henri Satama on pelannut pirteästi koko viikon, lauantai oli Sataman uran kohokohta. Hän pääsi pelaamaan aamupäivällä jolloin keli oli suurinpiirtein samanlainen. Ulosmeno sujui paríssa, sisääntulossa Satama teki peräti kuusi birdietä ja bogeyn. Birdejä oli kierroksen aikana oma ennätys eli kahdeksan, kierrostulos 66 päivän paras. -Oli se hieno kierros. Sain sellaisen flow-olotilan aikaan. Kaikki sujui kuin itsestään. Oma osansa oli hyvällä peliseuralla sekä tutulla caddiellä, Satama kiitteli. -Tuuli oli todella vaativa, se pyöri. Yksi bogeista syntyi nimenomaan väärän arvioinnin tuloksena. En kuitenkaan jossittele, tämä oli hieno päivä. Satama ei myöskään salaile tavoitetttaan elämänsä ensimmäisessä Challenge Tour kilpailussa. -Voitto oli mielessä jo ennen ensimmäistä kierrosta, nyt tuo ajatus on entistä vahvempana takaraivossa, Satama vakuutti. Mahtava esitys tuoreelta maajoukkuemieheltä joka lähes kaikkien muiden amatöörihuippujen tavoin tähtää ammattilaiseksi. -Ensin pelaan EM-kisat, tavoite on myös päästä mukaan Australiassa syksyllä pelattaviin MM-kilpailuihin, hän suunnittelee. Yleisöä Lohjalla oli kolmantena päivänä hämmästyttävän vähän. Sunnuntaina Lohjalle kannattaa suunnata seuraamaan huippugolfia ja kannustamaan suomalaisia menestykseen. Suomalaisten lähtöajat: 7.57 Lassi Kivilompolo 8.06 Joonas Granberg 9.32 Tuomas Sistonen 9.41Pasi Purhonen 10.22Tuomas Tuovinen 10.49 Juha-Pekka Peltomäki 11.07 Antti Ulvio& Jaakko Mäkitalo 12.42 Henri Satama 12.51 Mikko Ilonen

Joakim Rask Mikko Ilosen ykkö,shaastaja Lohjalla

Golfopettajan töitä Kungsängenissä tekevä Joakim Rask pelaa lauantaina viimeisessä ryhmässä.Mikko Ilonen (-4) nousi perjantain kierrostuloksellaan 67 SK Golf Challengessa viidenneksi, hän on vain kolme lyöntiä johtavaa Ranskan Jean-Nicolas Billetia (-7) jäljessä. Mikon edellä ovat myös Ruotsin Joakim Rask (-6), Joel Sjoholm (-5), sekä Tanskan Steen Ottesen (-5). Ilonen on näistä asetelmista ehdoton ennakkosuosikki, Joakim Rask ykköshaastaja joka saa lauantaina pelikaverikseen Ranskan Billetin. Raskia lukuunottamatta muilla kolmella on varsin heppoisat näytöt aiemmilta vuosilta. Joakim Rask on sitäkin tutumpi suomalaisille. 36-vuotias tukholmalalainen voitti amatöörien Erkko Trophyn jo 1989, vain 17-vuotiaana. Hän nousi maan juniorimaajoukkueeseen, siirtyi nuorena ammattilaiseksi, mutta ei ole noussut ykkösluokan tähdeksi. Euroopan Tourilla hän on päässyt yrittämään kahdesti, vuosina 1997 ja 2003 menestys jäi ohueksi. Rask loukkasi lyödessään oikean polvensa jota on operoitu viisi kertaa. Ura oli jo päättyä 18 kuukauden taukoon, vuosi 2007 oli sitten käännekohta. Rask voitti kolme kertaa Telia Tourilla, sijoittui Nordic Leaguen listalla kolmanneksi ja sai kortin Challenge Tourille. -Pelasin mielestäni paremmin kuin koskaan. Kokemusta on tullut lisää, loukkaantumisen jälkeen pelinälkä on myös kova, Rask määrittää. Pituuslyöntikisoissa mainiosti pärjännyt yli satakiloinen Rask on vuosien varrella voittanut kolme CT:n kisaa, kaksi kotimaassaan, yhden Tsekissä. Hän tietää voittamisesta varsin paljon, kärkiryhmissä pelaaminen ei kipsaa, tämä saattaa koitua Billetin, Sjoholmin ja Ottesenin kompastuskiveksi. -Tämä Lohjan kenttä on riittävän hyvä ja ihan ok kunnossa. Jos jotain saisi toivoa, se olisi yksi mieleenpainuva reikä, sellaista ei oikein nouse mieleen. Mutta kaikki 18 ovat sinällään hyviä, ei ole huonoja, Rask analysoi. Omaan peliinsä Joakim on ollut tyytyväinen. Hän aloitti pelikautensa noin kuukausi sitten, tavoite on päästä Euroopan Tourille. Sponsoreita ei ole välineyhteistyösopimuksia lukuunottamatta. 90-luvun jälkipuoliskolla Rask oli kolmen vuoden ajan Finnairin näkyvä sopimuspelaaja. -Ne olivat mukavia keikkoja, kävimme Midnight Sun hengessä pelaamassa ryhmien kanssa ainakin Ahvenanmaalla, Turussa ja muistaakseni Norjassa. Teen pelaamisen lisäksi opetustöitä Kungsängenissa Tukholman ulkopuolella. On paljon pitkäaikaisia oppilaita joille en halua sanoa ei, uusia en kuitenkaan ehdi ottaa. Viikonloppuun rutinoitu ruotsalainen lähtee voitto mielessään, jarruttelematta. -Tulostaso paranee jos ilmat ovat hyvät. Tämä menee enemmän puttikilpailuksi. Voittotulos voisi olla luokkaa 17 alle, Rask arvioi. ( nyt kärki -7) Sunnuntain kierroksella saatetaan hyvinkin nähdä kärkiparissa yleisöä pitkillä avauksillaan innostava Rask sekä Mikko Ilonen. -En muista olenko pelannut Mikon kanssa, oletan että vastaus on kyllä. Hän on todella hyvä pelaaja nykyään, Skandinavian Masters nosti Ilosen arvostusta varsinkin Ruotsissa aivan valtavasti. Se kisa on ruotsalaisille kuin viides Major, Rask muistuttaa.

SK Challenge: Ilonen nousi kä,rkitaisteluun

<a href=Mikko Ilonen oli hyvällä tuulella toisen kierroksen jälkeen. Vain caddien kipeytynyt pohje mietitytti ennen viikonlopun kierroksia." /> Ilonen joutui harmittavaan paikkaan takaysin toisella väylällä. ”Vauhti loppui siihen kakkosen ”eguun”. En edes nähnyt ensin palloani, caddie sitten huomasi vähän valkoista pilkottavan hiekan alta. Se oli paha paikka”, kertoi Ilonen kierroksen jälkeen. Hän joutui lyömään palloa taaksepäin ja vasta toisella yrityksellä pallo nousi bunkkerista, tuloksena bogey. Sen jälkeen Ilosen peli muuttui selvästi hieman tahmeammaksi, eikä birkkuja enää nähty. ”Siihen bogiin se sitten vähän jarrasi. Oli muutama hyvä paikka, mutta ei vaan mennyt putit sisään.” Perjantaina keli on Lohjalla huomattavasti edellistä päivää parempi. Tuuli kuitenkin pyöri monella reiällä vaihtelevasti. ”Keli vaihteli paljon. Kasin tiillä oli jonoa ja näin, kun Perron (Tuomas Tuovinen) ryhmä löi. Heillä oli siinä hyvä tuuli, ja avauksen pystyi lyömään veden yli. Sitten kun me lyötiin, niin piti vetää raudalla sinne vasemmalle. Ja vähän huonostihan se lähti. Siihen tuli bogi”, kertasi Ilonen kierroksen loppuvaiheita. Ilonen pelasi kuitenkin kelpo kierroksen 67 (-4), ja nousi tässä vaiheessa kisan neljänneksi. Lahtelainen oli itsekin melko tyytyväinen. ”Sanoin eilen, että kärki pitää saada nopeasti kiinni, ja niin kävi. Katsotaan päivän päätteeksi missä ollaan.” Viikonlopun osalta Ilonen odottaa tiukkaa taistelua. Kisa tullaan ratkaisemaan griineillä. ”Pitää vaan putata palloa kuppiin. Tästä tulee puttikilpailu, nyt kun ilma paranee.” Iltapäivällä kahden jälkeen puolet pelaajista on vielä kentällä. Loppuun pelanneista johdossa on ranskalainen Jean-Nicolas Billot, joka on tuloksessa -7. Ulkoministeri Alexander Stubb, Ilosen valmentaja Timo Rauhala, kilpailun promoottori Lars Sonck ja Göran Stubb seurasivat yhdessä parin väylän ajan Mikko Ilosen peliä Ulkoministeri Alexander Stubb, joka on SK Golf Challengen suojelija ehti kiireistään huolimatta piipahtaa kisapaikalla. Stubb seurasi Mikko Ilosen ryhmän peli kahden väylän ajan, ja ehti nopeasti moikata Mikkoa. Sitten muut työkiireet kutsuivat taas. Alexander Stubbin isä Göran johti menestyksekkäästi usean vuoden ajan Espoon Golfseurassa pelattua Challenge Tourin kilpailua. Nuorempana maajoukkuetasollakin golfia pelannut Alexander kävi usein seuraamassa kilpailuja. Nykyään Göran Stubb on Suomen ammattilaisjärjestö PGA:n kunniajäsen. Laura Grönqvist

Juha-Pekka Peltomä,ki suomalaisyllä,ttä,jä,nä,

Juha-Pekka Peltomäki on kisan toiseksi paras suomalainen puolimatkan krouvissa.Kahden kierroksen jälkeen jatkoon pääsi 69 pelaajaa, näiden joukossa 40:sta aloittaneesta kymmenen suomalaista. Määrää voidaan pitää vain tyydyttävänä, sitäkin harmillisempana sitä, että Ilosen lisäksi tässä vaiheessa vain Juha-Pekka Peltomäellä (-3) on tuntuma kärkeen. Muut jatkoonpäässeet ovat vähintään seitsemän lyöntiä kärjestä. Peltomäki pelasi Ilosen tavoin 67, päivän paras tulos oli 65, kaksi lyöntiä parempi kuin avauspäivänä. Olosuhteet olivat perjantaina varsinkin iltapäivällä erinomaiset, viikonlopulle on myös luvattu hyville tuloksille suotuisia kelejä. Avauspäivänä kunnostautuneista Pasi Purhonen pelasi perjantaina 73 ja on seitsemän lyöntiä kärjestä, Henri Satamalla ( 69-73) on nimensä perässä täsmälleen samat luvut ja sijaluku 29:s. Tuomas Tuovinen sortui loppuvaiheilla kierrostaan kolmeen perättäiseen bogeyhin. Päivän suomalaisnousijoita olivat Peltomäen lisäksi Jaakko Mäkitalo (74-68), viimeisenä jatkoon selvinnyt Joonas Granberg (76-68) sekä Jyry Peltomäki (79-69) joka karsiutui. Peltomäellä petti perjantaina herätys, hän oli vielä klo 8.00 lähes Helsingin keskustassa, 40 minuuttia myöhemmin jo Lohjan klubitalolta 500 metriä eteenpäin kymmenennen reiän tiauspaikalla, Jyry ohitteli varmasti liikenteessä enemmän autoja kuin kentällä edellään olleita pelaajia. Sankaruutta oli suomalaisille tarjolla kahtena ensimmäisenä päivänä, oletettavasti vain Peltomäki on paremmassa sijoituksessa kuin joka hänen mielessään ennen kisaa kävi. Täysin poissuljettua ei ole iso nousu kärkeen, mutta vahvasti vaikuttaa siltä, että suomalaismenestys on terävimmän kärjen osalta Ilosen varassa. Toni Hakula matkustaa juhannuksen jälkeen Teksasiin kohtaamaan ikäistensä maailmantähdet.Joonas Granberg selvitti toisen perättäisen cutin CT:n kisassa. Tämä oli tietysti hyvin merkityksellinen asia, varsinkin näin ”omassa kisassa” jossa promoottorina toimii Joonaksen luotettu mies Sedu Koskinen. -Minulla on ollut kentällä epäpuhtaita osumia raudoilla. En pääse tarpeeksi lähelle lähestymisillä. Analyysi on se, että alkuasento hakee vielä, linjaukset ovat vaikeita. En muuten miettinyt kentällä lainkaan cutin tekemistä, vain seuraavaa suoritusta, Granberg määritteli. Nimekkäimpiä suomalaiskarsiutujia olivat Janne Mommo, Erik Stenman sekä junioritähti, kauden ainoan kotimaan kisansa pelannut Toni Hakula. -Lopetin kisan luokkattomasti, pistin kaksi puolimetristä puttia ohi vaikka keskityin niihin hyvin huolellisesti, Hakula manasi. Lyönti paremmin ja Hakula olisi ollut jatkossa. 16-vuotias espoolainen jatkaa Nordic Leaquen kisojen pelaamista. Reilun viikon kuluttua on kuitenkin edessä matka Teksasiin, jossa pelataan maailman parhaat juniorit keräävä Doug Sandersin kutsukisa. -Putti on tärkein, sitä pitää kehittää. Olen mielestäni hyvä pallonlyöjä ja draivit lentävät pitkälle. Palloa vaan tehokkaammin reikään, Toni suunnitteli kierroksen jälkeen ja suuntasi viheriölle treenaamaan.

SK Golf Challenge alkoi sateessa ja Ilosta ihmetellessä,

Mikko Ilosen ja caddie Reginald Mokhosin saumatonta yhteistyötä oli ilo seurata Lohjalla. Kuva Lari Eteläniemi Lohjalla alkoi tapahtua torstai-iltapäivänä, kun odotettu tähti Mikko Ilonen saapui paikalle. Ykköstiille kertyi heti satakunta katsojaa. Ilosen startti oli kuitenkin harmittavan nolo, koska pari paikalla ollutta kuvaajaa eivät osanneet käyttäytyä lajin vaatimusten mukaan. Ilonen joutui poistumaan kaksi kertaa pallolta ennen avauslyöntiään, kun kamerat räpsyivät hänen valmistautuessaan lyöntiin. Vasta kolmas kerta onnistui ja Ilonen sai pallonsa kentälle. Kävellessään kuvaajien ohi, hän ohjeisti näitä tiukkaan sävyyn siitä, ettei ennen lyöntiä saa räpsiä. Toivottavasti järjestäjät tajuavat ohjeistaa sekä kuvaajat että katsojat seuraaville päiville paremmin. Ilonen sai pelata pitkään ennen kuin ensimmäinen birdie syntyi. Puolet kierroksesta meni vesisateessa. ”Vitosella alkoi ripotella, ja jossain seiskalla alkoi tulla vettä oikein kunnolla. Sitten kun sade laantui, tuli pirun kylmä. Sain siinä hypellä ja jumpata välillä, että tuli lämmin. Vasta jossain 15 reiällä alkoivat paikat lämmetä”, Ilonen kertasi kierrostaan. Hän teki kierroksen ainoat birdiet rei´ille 14 ja 15. ”Semmoista selviytymistähän se oli, kärsivällisyyttä vaadittiin.” Ykkösväylän häiriö ei kuitenkaan vaikuttanut Ilosen fiilikseen jatkokierroksella. ”Olisihan mun pitänyt se tietää, että tollaista tulee täällä. Olisin voinut asennoitua siihen etukäteen”, kommentoi Ilonen kuvaajien ja yleisön ajattelemattomasta käytöksestä. Pääasia oli, että kilpailun tähtipelaajalle jäi kierroksesta hyvä maku. ”Hyvä fiilis jäi, ei olla yli parin. Alle parin pitäisi huomenna pelata. Olisi hyvä saada kärki kiinni heti aamusta. Porukka on niin pakkautunut muutaman lyönnin päähän, joten ei se ihmeitä vaadi”, suunnitteli hyväntuulinen Ilonen kierroksen jälkeen. Ilonen starttaa huomenna klo 9.00, sijalta 23. Avauspäivän paras suomalainen Henri Satama ei pääsi kentältä jo alkuiltapäivästä, ja välttyi pahimmalta sateelta. Nuori amatööri oli tyytyväinen 69 lyönnin kierrokseensa (-2). ”Lähdin pelaamaan tasaista, riskitöntä kierrosta ja sellainen siitä tuli. Huomiseen lähden samoilla tavoitteilla.” Satama on jaetulla 7. sijalla. Tuloksen 70 (-1) pelasivat suomalaisista konkari Pasi Purhonen, Tuomas Tuovinen ja Lassi Kivilompolo. Kilpailua johtavat englantilaiset David Horsey ja Ben St John pelasivat bogittomat kierrokset, kumpikin neljällä birdiellä. Ranskalaisen Billotin kierros oli vaihtelevampi, siihen mahtui kaikkea eaglen ja tuplan väliltä. Jaetulla neljänellä sijalla oleva tanskalainen Sören Juul teki hole in onen 16. väylällä. Sade pehmensi Lohjan yhdistelmäkentän griinejä huomattavasti ja pelaajat saivat taistella monella griinillä ettei spinni tuonut palloa metrikaupalla taaksepäin ja jopa ulos griiniltä. Pelaajien ja järjestäjien onneksi viikonlopuksi on luvattu parempaa keliä. Laura Grönqvist

Pasi Purhonen kä,vä,isi kisan kä,rjessä, Lohjalla

Pasi Purhonen on keskittynyt alkukaudesta maajoukkueiden luotsaamiseen. Oma peli kulkee edelleen hyvin...Pasi Purhonen oli oivasssa vireessä Challenge Tourin kisan ensimmäisellä kierroksella. 32-vuotias maajoukkuevalmentaja teki ensimmäisellä yhdeksiköllä neljä birdietä ja johti kisaa, kunnes teki 11:lla ( kentän toinen) päivän ensimmäisen bogeynsa. Purhosen ote kärkeen kirposi toiseksi viimeisellä reiällä jolla hän teki tuplan. Lopputulos 70 (-1) oli kello 15.00 suomalaisten paras loppuunpelanneista. Mika Piltz pelaa ensimmäisen kansainvälisen kilpailunsa moneen vuoteen kun hän osallistuu SK Golf Challengeen St.Laurencen yhdistelmäkentällä josta on saatu rakennettua varsin toimiva kokonaisuus. Piltzin avauskierros vaati peräti 79 lyöntiä, karsiutuminen on lähellä. Piltzille tämä on ehkä jopa helpotus, hänellä on lauantain ja sunnuntain välisenä yönä pitkä istunto edessään. US Openin televisiointi MTV-3 kanavalla käynnistyy puolenyön jälkeen ja lopppuu noin 5.30. Suomalaisten määrä 153 pelaajan joukossa on 40, tämä on luonnollisesti ennätys. Aamupäivän mielenkiintoisimpiin ryhmiin kuuluu kolmikko Joachim Altonen, Jaakko Mäkitalo ja Jamie Moul. Englantilainen Moul oli amatööriaikoinaan pitkään maailmanlistan ykkönen, syksyllä 2007 käynnistynyt ammattilaisura ei ole vielä lähtenyt lentoon. Joachim Altonen voitti kauden avauskisan Meri-Teijossa, Mäkitalo puolestaan Finnish Openin Lohjalla kesällä 2006. Mikko Ilonen on iltapäivän seuratuin pelaaja, hän saa kello 14.00 ryhmäänsä Ruotsin kokeneen Fredrik Hengen sekä Chilen Mark Tullon. Joonas Granberg pelaa seuraavassa ryhmässä, Anssi Kankkonen starttaa 14.20. Pro-am kisoihin osallistuneet joutuivat keskiviikkona puolen päivän jälkeen keskeyttämään reilun kahden tunnin ajaksi pelinsä ukkosen takia. Mikko Ilonen pelasi iltapäivän ryhmässä yhdessä Sedu Koskisen, Antti Peltoniemen ja Jouko Heinosen kanssa. Peli ei ollut tikissä, mutta Ilonen sekä hänen caddiensä Reginald Mokhosi eivät olleet huolissaan. -Mikko on hyvässä kunnossa. Viimeiset kolme kisaviikkoa ovat olleet erinomaisia. Hän ei koskaan pelaa hyvin pro-ameissa, mutta kasaa itsensä varsinaiseen kilpailuun. Uskon Mikon voittavan Lohjalla, hammasharjalla MIkon mailojen uria putsannut ”Retsi” totesi oma-aloitteisesti. Ilonen löi toki hyviäkin lyöntejä ja lopetti kierroksensa birdieen, mutta paljon on pelin parannuttava jotta voitto sunnuntaina lohkeaisi. Suuria odotuksia kohdistuu myös Joonas Granbergiin joka selvitti uransa ensimmäisessä CT kisassa Madridissa cutin. Kenraaliharjoitus keskiviikkona oli Joonakseltakin vain keskinkertainen, mies lähti hakemaan uutta latausta kotoaan Turusta.

SK GOLF CHALLENGEN PAR-3-KENTÄ,LLÄ, TAPAHTUU

Timo Rauhala on vahavasti mukana SK Golf Challengen par-3 kentän tapahtumissa.Lohjan St. Laurence Golfin par-3-kentällä pelataan torstaista sunnuntaihin välillä kelllo 10 – 18. Kenttä on avoinna kaikille ja paikan päällä on pelivälineet. SK Golf Challengen yhteistyökumppanit ovat mukana kaikilla väylillä ja osallistujille on luvassa yllätyspalkintoja. Kolmosreiällä on Audin ja Segwayn oma kisa, jossa on hole-in-one-palkintona Segway. Lähimmäksi lippua viikon aikana lippua osunut saa Segwayn käyttöönsä viikonlopuksi. Kentällä on kaiken aikaa läsnä PGA-ammattilainen Bosse Backman, joka ohjeistaa ja valmistaa kilpailijat matkaan. Kisan voittajille on luvassa mukavat palkinnot. Myös koko viikon parhaat palkitaan. Perjantaina 13. kesäkuuta pelataan kisa, PAR-3 CHALLENGE, joka on avoin ja ilmainen kaikille junnuille. Ilmoittautuminen alkaa kello 14:30 ja kisa starttaa kello 15:00. Mukana on huippuvalmentaja Timo Rauhala ja ammattilaispelaajia. Ammattilaiset välittävät junnuille tietoa kilpapelaamisesta ja valmistautumisesta kisakierroksiin. Junnukisan kolme parasta palkitaan. Viikonloppuna, lauantaina ja sunnuntaina, kentällä pelataan VIP CHALLENGE, jonka yhteislähdöt starttaavat kello 12:00 ja 14:00. Kenttä on tällöin suljettu muilta kuin kutsuvierailta.

Amen Corner ratkaisee?

Henri Satama ja Tuomas Pollari lukeutuvat mahdollisiin suomalaisyllättäjiin.Alkuviikon sateet ovat tehneet erittäin hyvää Lohjan yhdistelmäkentälle joka siis pelataan ensimmäistä kertaa tässä muodossa. Pituutta on peräti 6448, par-luvun ollessa 71. Tämä johtuu siitä että normaalisi viitosena pelattava toinen reikä on nyt pitkä (469m) nelonen. Amatöörit Henri Satama ja Tuomas Pollari olivat yhtä mieltä siitä, että varsin ratkaisevia reikiä kierroksen aikana ovat seitsemäs, kahdeksas ja yhdeksäs. -Siinä on melkoinen Amen Corner. Seiska on pitkä par-viitonen jota on lähes mahdoton lyödä kahdella päälle. Kahdeksas pitkä nelonen jossa vesikin on hieman pelissä. Yhdeksäs, kentän pisin par-kolmonen on tuulisissa oloissa myös melko paha, Pollari pohti keskiviikkona odotellessaan sään selkeytymistä. Molemmat nuorukaiset osallistuvat ensimmäistä kertaa elämässään CT:n kisaan, päätä ei kuitenkaan huimaa. -Aivan loistava mahdollisuus päästä aistimaan ammattilaiskisojen tunnelmaa. Täällä on nimilistoilla muutamia tuttuja kavereita jotka ovat siirtyneet vastikään ammattilaisiksi, Satama huomioi. Suomalaisamatöörejä on kuusi, Tourin säännöt eivät veny enempään. Tulostaso muodostunee kovaksi jos sää on vähänkin kohtuullinen. Kentän loppuosa, reiät 12-18 ovat selkeää ”myötämäkeä” jotka kärki pelannee reilusti alle parín. Useimmilla lähestymislyönti suoritetaan wedgellä lyhyitä par-kolmosia lukuunottamatta. Päätösreikä 18:s on helppo, suuria ratkaisuja ei siinä pääse tapahtumaan. Veikkaukseni on, että avauspäivänä tulokset ovat kovia, 64-65 lyönnin tulokset todennäköisiä.

Mikko Leppilammella into pä,ä,llä, golfiin

Mikko Leppilammen backscvingi on varsin flätti, liikerataa ehtii vuosien varrella vielä hioa.Keskiviikon pro-amiin Sedu Koskinen taustaryhmineen oli kutsunut julkimoita ja liike-elämän vaikuttajia sekä luonnollisesti kisan sponsoreita vieraineen. Sään oikkuiluja lukuunottamatta järjestelyt toimivat, aamu-ja iltapäivän ryhmät nauttivat pelin jälkeen ruokailusta, juomista sekä palkintojenjaosta 18:n reiän vieressä olevassa varsin upeassa vip-tilassa. Voiton vei ryhmä jossa pelasivat Lee Corfield prona, sekä Susanna Länsimäki, Jaakko Malinen ja Jouni Puuppo. Jari Kurri, Esa Tikkanen ja Mikko Leppilampi olivat julkimo-osaston raskainta kaartia. Leppilampi innostui lajiin vasta kaudella 2007. Tasoitus on nyt 22,4 ja into piukassa. -Olen varsin myyty tämän lajin edessä. Sain Teemu Selänteeltä mailat lainaksi sillä ehdolla, että hän ottaa ne pois jollen vuodessa opi pelaamaan. Koko ajan yritän kehittyä, matkaa kuitenkin on vielä paljon, mutta kyllä täällä hyviä fiiliksiä saa jokaisella kierroksella, Leppilampi vakuutti. Svingissä on vauhtia ja yritystä, kyseessä on hyvin kehityskykyinen yksilö joka vähäisen pelikokemuksensa johdosta sählää mahdollisuuksiaan paljolti lähipelissä. Mailan liikerata ( kts.kuva) on backsvingissä varsin alhaalla, pakollinen mutka suuntaa vaihdettaessa syö tarkkuutta ja vie voimaa. Singeliainesta kuitenkin, eikä tähän mene aikaa kuin 2-3 vuotta korkeintaan mikäli innostus jatkuu ja aikataulu sallii. -Huomasin että nämä Teemun antamat mailat ovat stiff-vartisia. Minulle varmasti hiukan jäykät, täytyy jossain vaiheessa kokeilla vähän löysempiä, Leppilampi suunnitteli. Päivän päätteeksi hän joutui vielä juontohommiin, toimien seremoniamestarina pro-am illallisella.

SK Golf Challenge: Mikko Ilonen ylivertainen ykkö,ssuosikki Lohjalla

Mikko Ilosen peliä voi ihastella viiden päivän ajan Lohjalla. Keskiviikkona hän starttaa pro-amiin klo 14.00 &copy Getty ImagesMikko Ilonen on kovan haasteen edessä viikonloppuna. Lohjan Challenge Tour kilpailuun osallistuva lahtelainen on ensimmäistä kertaa ammattilaisurallaan selkeä ykkössuosikki. Asetelmaa korostaa varsin paljon se, että kisa pelataan kotimaassa. Hyöty vai henkinen painolasti, se selviää kisan edetessä. Viimeisten päivien aikana suomalaisjärjestäjille tuli jobinpostia, monet ET:lla ja CT:lla menestyneet pelaajat kuten Andrew Coltart sekä Raymond Russell saivat paikan Ranskan kisasta ja jäivät pois. Ulkomaalaispelaajia on yli sata, näiden saavutukset viimeisten vuosien aikana ylemmillä toureilla ovat kuitenkin hyvin heppoisia. Suomalaispelaajilla on nyt todella oiva mahdollisuus näyttää taitojaan, sankaruutta on tarjolla kotimaisemissa. Mikko Ilonen on World Rankingilla 134:s, vuodenvaihteessa hän oli upeasti 62. Kukaan muu mukana olevista suomalaispelaajista ei mahdu tuhannen joukkoon, ulkomaalaisistakin vain kourallinen. Pikasilmäys WR:n sivuille kertoo sen, että toiseksi korkeimmalla on Ruotsin Johan Sköld( 697:s). Hänkin on pelannut varsin vaisusti viimeisten kuukausien aikana, Iloselle on vaikeaa etukäteen löytää yhtään todellista haastajaa. Näistä faktoista huolimatta Lohjalla tullaan pelaamaan huippugolfia ja erittäin kovia tuloksia. Uudelle yhdistelmäkentälle tehdään luonnollisesti kenttäennätys, palloa lyödään pitkälle ovathan mukana myös pituuslyöntikisoissa pärjänneet Adam Stacey sekä Joakim Rask. Oleellisin kysymys suomalaisittain on kuitenkin se, voittaako Mikko Ilonen joku muu kotimainen pelaaaja, vai matkaako palkintopysti ja 24.000 euroa ulkomaille? Ilosen voiton puolesta puhuu hänen mahtava rutiininsa ja viimeisen kahden vuoden menestys.Kuluvallakin kaudella Ilonen on 14:ssa kisassa karsiutunut vain kahdesti. Tuloskuntokin on kohdallaa, kolmessa viimeisessä kisassaan hän on ollut kahdesti 16:n ensimmäisen joukossa. Kysymysmerkkejä sen sijaan ovat se, millaisen vireen Ilonen löytää ”väliviikolla”, kuinka kenttä istuu hänen silmäänsä, sekä lähipelin onnistuminen. Mikäli Lohjan kisa menee tulostasoltaan todella kovaksi puttikisaksi, ovat Ilosen mahdollisuudet pienemmät. Mikäli taas tuulee ja kenttä erottelee selkeämmin jyviä akanoista, nousevat Ilosen mahdollisuudet huomattavasti. Vaikka muut suomalaiset ovat ansioiltaan Ilosen rinnalla paperitiikereitä, ei olisi mikään yllätys nähdä useitakin kotimaisia kärkikahinoissa sunnuntaina iltapäivällä. Kenen peli ja pää sitten kestää viimeisten reikien paineet onkin suuri mittari. Järjestäjien ja yleisön kannalta toivottavaa kuitenkin on nimenomaan se, että Mikko Ilonen olisi näissä kahinoissa mukana. Ilonen osallistuu keskiviikkona klo 14.00 pelattavaan pro-amiin sekä sitä edeltävään lehdistötilaisuuteen. Torstain lähtöaikoja ei ole vielä julkaistu. Järjestäjien yhtenä ajatuksena oli sijoittaa edellisvuonna Lohjalla FGT kisan ylivoimaisesti voittanut Joonas Granberg pelaamaan Ilosen kanssa.

SK Golf Challenge: Joachmim Altonen uskoo kovaan tulostasoon

Ensimmäiset pelaajat saapuivat maanantaina harjoittelemaan ja kiertämään Lohjan St.Laurencen kisakenttää joka koostuu Pyhä Laurin ja Kalkki Petterin parhaista reiístä. Näiden joukossa olivat FGT:n avauskisan voittanut Joachim Altonen sekä Tuomas Tuovinen. -Kenttä on hyvä, ja oivassa kunnossa kun muistetaan miten lyhyellä varoitusajalla kilpailun järjestäminen varmistui. Täällä on pituutta paperilla paljon, mutta käytännössä suuri osa lähestymisistä lyödään lyhyillä raudoilla. Sanoisin, että lähestymiset ja tietysti lähipeli ovat tavallista suuremmassa roolissa. Paljon riippuu tietysti olosuhteista, kova tuuli ja sade tekevät kilpailusta täysin toisenlaisen. Mikäli keli on hyvä, voi voittotulos olla luokkaa 20 alle parin,ennakoi Joachim Altonen joka oli paras myös Ruotsin Tourin syksyn karsinnoissa. Altonen voitti FGT:n avauskisan uusinnan kautta, hän ei lähde kumartelemaan myöskään CT:n kisaan josta on muodostumassa osanottajakatraaltaan varsin skandinaavispainotteinen. Tällä hetkellä 156:sta pelaajasta 39 on suomalaisia, määrä voi vielä nousta mikäli joku kutsutuista pelaajista jää pois. Tuomas Tuovinen odotteli tiistaina klubitalolla sateen loppumista. Suomen pitkälyöntisimpiin pelaajiin kuuluva Tuovinen uskoo lyövänsä tiiauspaikoilta enimmäkseen draiverilla. -Tilaa on, karheikot ovat kuivuuden johdosta melko helpot, viheriöiden ympäristöön on saatu kasvatettua joihinkin kohtiin hyvää takkua. Suomalaispelaajista hyviä muistoja Lohjalta on mm. vuoden 2006 Finnish Openin voittajalla Jaakko Mäkitalolla sekä kaudella 2007 ylivoimaisen FGT-kisan ykköstilan ottaneella Joonas Granbergilla joka suoritti viikonloppuna Challenge Tourilla onnistuneen debyytin Madridissa. Mikko Ilosta odotetaan kisapaikalle vasta keskiikoksi. Tuolloin hän pitää lehdistötilaisuuden kello 12.30 ja osallistuu iltapäivän Pro-Amiin. Kisan ylivoimaisesta ennakkosuosikista ei ole epäselvyyttä. Järjestäjien harmiksi muutama nimekäs pelaaja on jäänyt pois, näiden joukossa mm. Andrew Coltart jolle aukeni paikka Ranskan kilpailuun. -Täällä on erittäin paljon hyviä pelaajia, nimenomaan nuoria urallaan nousevia kykyjä joiden pelin seuraaminen on varmasti monella tavalla opettavaista ja viiihdyttävää. Suomalaisille Ilosen näkeminen tositoimissa harvinaista herkkua, sitä kannattaa tulla katsomaaan kauempaakin, Tuomas Tuovinen viestittää.

SK-Golf Challenge

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje