26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Roope Kakko voitti PGA Challengen Lohjalla

Roope Kakko voitti edellisen Suomessa pelatun Challenge Tour -kilpailun, vuonna 2004.

Kakon tulos on samalla Lohjan St. Laurence Golfin yhdistelmäkentän ennätys. Kisan kakkoseksi pelasi Toni Karjalainen niin ikään hyvällä tuloksella -2, 69 lyöntiä. Kolmanneksi sijoittui kestosuosikki Anssi Kankkonen tuloksella -1, 70 lyöntiä. Neljännen sijan jakoivat Tuomas Tuovinen ja Jani Perttilä par-tuloksella 71 lyöntiä. PGA Challenge ProAmin parhaalle ammattilaiselle oli luvassa kutsukortti kesäkuun 12. päivä pelattavaan SK Golf Challenge -kisaan. Koska Kakolla, Karjalaisella, Kankkosella ja Tuovisella on jo kortti hallussaan, ojennettiin mieluinen kutsu Lahden Messilä Golfia edustavalla Jani Perttilälle. Voittopuheessaan Roope Kakko muisti kiittää kaikkia kortensa kekoon kantavia tahoja Challenge kiertueen saamisesta takaisin Suomeen: ”Me pelaajat olemme todella kiitollisia niin Suomen PGA:lle kuin SK Festivalsin Sedu Koskiselle ja Lars Sonckille. Ilman heidän panostaan kotimainen ammattilaisgolf olisi joutunut pahaan rakoon. Olen varma, että kesäkuinen tapahtuma tulee olemaan kaikin puolin antoisa ja viihdyttävä.” Roope Kakko viettää seuraavan viikon Suomessa kuntouttamassa Italiassa satuttamaansa selkää ja jatkaa sen jälkeen kolme viikkoa kestävälle kisamatkalle. Toni Karjalainen pelasi ehjän kierroksen ja olisi hieman paremmalla viheriökarmalla iskenyt taululle todella alhaiset lukemat: ”Kenttä on uskomattoman hyvässä kunnossa jo nyt. Pienellä säädöllä karheikot saadaan kuosiin ja viheriöt liukkaammaksi mutta kisan olisi olosuhteiden puolesta voinut käynnistää jo tänään”, totesi Karjalainen. ”Uskon vahvasti, että SK Golf Challengen voittaa suomalainen. En hämmästyisi vaikka potin veisi yllätysnimi, esimerkiksi Anssi Kankkonen”, päätti Karjalainen, joka yhdessä Antti Ahokkaan (75 lyöntiä) kanssa matkustaa vielä tänään Puolaan, missä pelataan seuraava Challenge kiertueen osakilpailu DHL Wroclaw Open.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje