16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Ochoa ei päästänyt hyväkuntoista Petterseniä ohitseen Meksikossa

Timo Rauhala hioo Minea Blomqvistin suorituksia kuntoon kotimaassa huhtikuun loppupuolella.

Lorena Ochoa pystyi pitämään vahvan pelivireen löytäneen Suzann Pettersenin takanaan Meksikon LPGA-turnauksessa. &copy Getty Images Maailmanlistan ykkönen Lorena Ochoa saavutti sunnuntaina Meksikossa Moreliassa päättyneessä Yhdysvaltain naisten kiertueen kilpailussa voiton niukasti ennen hyvin haastanutta Suzann Petterseniä. Vaikka uran 26:s voitto tuli Corona Championshipissä yhtä vakuuttavilla lukemilla kuin vuosi sitten, jäi lopulliseksi voittomarginaaliksi yksi lyönti edellisvuoden 11 lyönnin sijaan. Tästä huolimatta mitään viimeisen reiän dramatiikkaa ei tällä kertaa nähty. Ochoa johti kisaa kahdella lyönnillä 17:nnen jälkeen, joten Pettersenin lähtökohta uusinnalle oli eagle. Norjalainen pystyi tekemään kisan päätteeksi vielä birdien, mutta Ochoalla ei ollut minkäänlaisia vaikeuksia parinsa kanssa. Kun Ochoa oli upottanut viimeisen puttinsa sisään, alkoivat hänen tuhannet faninsa ulvoa tämän nimeä. Maan suurin urheilusankari oli taas kerran täyttänyt kannattajiensa toiveet. Ochoan bägiä ei kantanut finaalikierroksella meksikolaisen vakituinen caddie David Brooker, sillä hänen jalkansa oli murtunut kolmannen kierroksen jälkeen jalkapallossa. Brookerin paikan otti sunnuntaina hyvällä menestyksellä Ochoan valmentaja Rafael Alarcon. Sunnuntainen voitto oli Ochoalle toinen tällä kaudella, ensimmäinen tuli Honda LPGA Thailandissa aivan kauden alussa. Pettersen pelasi viimeisellä kierroksella Ochoan tavoin 68 lyöntiä. 72 reiän aikana hän teki yhteensä 21 birdietä, kaksi eaglea ja vain yhden bogin. ”Olen saanut pelini kulkemaan. Pystyin hyödyntämään tällä viikolla omia vahvuuksiani. Pelasin 24 alle, mutta mitä tässä voisi sanoa. Ei huonosti, mutta ei silti riittävän hyvin”, Pettersen lausui lehdistölle. Hänen kaikki viisi voittoaan ovat peräisin yhdeltä ja samalta kaudelta kahden vuoden takaa. Seitsemättä vuotta LPGA Tourilla pelaava Pettersen sijoittui Meksikossa neljännen kerran peräkkäin kymmenen parhaan joukkoon. Norjalaisen seuraava voitto LPGA Tourilla näyttää olevan enää ajan kysymys. Seitsemän lyöntiä Ochoalle hävinnyt Na Yeon Choi sijoittui kolmanneksi, Wendy Ward (-17) oli neljäs. Minea Blomqvist ei ollut mukana Meksikon kisassa, sillä hän on valmistautumassa Suomessa toukokuussa pelattaviin LPGA-turnauksiin. Kiertueen seuraava kilpailu Michelob Ultra Open käynnistyy ensi viikon torstaina Williamsburgissa, Virginiassa. Marko Kuivasaari

Ochoa sai Pettersenin kantaansa Meksikossa

Lorena Ochoa saa olla sunnuntaina varuillaan norjalaista voimaa uhkuvan Suzann Pettersenin kanssa. &copy Getty ImagesLorena Ochoa johtaa LPGA Tourin kisaa 54 reiän jälkeen. Siinä ei ole mitään uutta eikä erityistä. Viimevuotiseen Corona Championshipiin verrattuna uutta on sen sijaan se, että Ochoan (-20) johto ei ole nyt seitsemän lyöntiä vaan ainoastaan yksi lyönti. Meksikolainen sai lauantaina Suzann Pettersenistä todellisen uhkatekijän voittosuunnitelmilleen. Vuodesta 2003 LPGA Tourilla pelannut Pettersen jatkoi Corona Championshipin kolmannella kierroksella mainioita otteitaan. 67 lyönnin kierros oli kaksi lyöntiä Ochoan turnauksen toistaiseksi heikonta esitystä parempi ja kisaan tuli kertaheitolla lisää jännitystä. Ochoan peli ei ole ollut viime aikoina aivan yhtä voitonnälkäistä kuin on parhaimmillaan nähty. Huippupelaajillekin tulee kuitenkin joskus peliin luonnollisia suvantovaiheita, lisäksi Ochoan suuren huomion sai viime kaudella pitkäksi aikaa poismennyt lähiomainen. Voitonnälkää ei sen sijaan puutu taatusti Norjan Petterseniltä, jonka edellinen voitto on peräisin menestyksekkäältä kaudelta 2007. Meksikon kisassa on kolmantena Na Yeon Choi, jolla riittää kirittävää kärkeen viiden lyönnin verran. Neljännen sijan jakavat Wendy Ward, Morgan Pressel sekä Irene Cho, tuloksellaan -14. Suuri yleisö seuraa tietysti tarkasti myös muutaman kerran cutin selvittämistä PGA Tourilla yrittänyttä Michelle Wie. Wie aloitti kisan kärjen tahdissa, mutta perjantain 71 ja lauantain 72 ovat pudottaneet hänet kymmenen parhaan ulkopuolelle. Sijalla T13 olevalla Wiellä (-10) on joka tapauksessa sunnuntaina hyvät mahdollisuudet nousta takaisin kunnioitettavaan kärkikymmenikköön. Suurimman mediakohun laantuminen on antanut Wielle viimeaikoina työrauhan. Sellaisista lähtökohdista on helpompi rakentaa Wien uralle tärkeimpiä ominaisuuksia, golfammattilaisen perussarkaa. Marko Kuivasaari

Ochoa venytti johtoaan Meksikon LPGA-kisassa

Suzann Pettersen oli mainiossa vireessä Corona Championshipin toisella kierroksella. &copy Getty Images Maailmanlistan kärkipelaaja Lorena Ochoa viihdytti kotiyleisöään positiivisesti Corona Championshipin toisella kierroksella. Hän pelasi Moreliassa perjantaina toistamiseen 65 lisäten johtoaan kolmeen lyöntiin. Guadalajarasta – kahden ja puolen tunnin ajomatkan päässä Moreliasta – kotoisin oleva Ochoa (-16) voitti kisan viime vuonna peräti 11 lyönnin marginaalilla. Ochoan lähin jahtaaja on toiseksi noussut Suzann Pettersen. Norjalainen iski perjantaina tauluun porukan kovimman kierrostuloksen, 64 lyöntiä. Seitsemän vuotta Yhdysvaltain naisten kiertueella pelannut Pettersen (-13) on voittanut urallaan viisi LPGA-turnausta, kaikki yhdellä ja samalla kaudella vuonna 2007. Kolmannen sijan jakavat nuoremman polven menestyjät Yani Tseng ja Na Yeon Choi, viisi lyöntiä Ochoasta. Paras jenkki on nyt viidentenä oleva Kristy McPherson (-10), sillä torstain jälkeen jaetulla kakkostilalla ollut Michelle Wie putosi kärjen tahdista kuudenneksi yhdessä Sarah Leen, Karrie Webbin, Irene Chon ja Brittany Langin kanssa. Minea Blomqvist ei ole mukana turnauksessa, sillä hän on valmistautumassa kotimaassaan toukokuussa pelattavia LPGA-turnauksia silmälläpitäen. Marko Kuivasaari

Michelle Wiella huippukierros Meksikossa

<b>Onko Michelle Wiesta Lorena Ochoan pysäyttäjäksi tämän kotimaassa pelattavassa kilpailussa?</b>”>Järjestäjät, media ja yleisö olivat torstaina innoissaan kun 19-vuotias <b>Michelle Wie</b> pelasi viisi viimeistä reikäänsä viisi alle nousten Corona Championship kisassa kakkoseksi. Wie aloitti kautensa toisella sijalla kotiosavaltiossaan Hawaijilla, muissa kisoissa hän on taipunut joukon jatkoksi. <b>Lorena Ochoa</b> pelasi lähes virheettömästi tehden kahdeksan birdietä, eroa Wiehin sekä Na Yeon Choihin on yksi lyönti. Ruotsalaiset ovat syystäkin hehkuttaneet kovasti tulokaskauttaan pelaavaa <b>Anna Nordqvistia</b>, joka on nyt toisessa kisassaan torstain jälkeen neljäntenä.  Wie ei suostu ottamaan paineita menestyksestään, eikä avauskierroksen hienosta pelistä. -Perjantaina on vuorossa vasta toinen päivä, minun tehtäväni on pitää pallo väylällä ja saada lähestymiset viheriölle. Varmuus on avainsana, samoin se, että muistan nauttia kentällä tekemisistäni, Wie muistutti itseään median edessä. Lorena Ochoa voitti Corona Championshipin edellisvuonna peräti 11 lyönnin erolla seuraaviin.</p></p><h2>LPGA t&#228,hdet Meksikossa, Minea Blomqvist Suomessa</h2><p><img decoding=

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje