14.–21.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[14][16]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Nokian kaverukset tekivät hole-in-onen samalla kierroksella

Mikko Manner (vas.) ja Pekka Paajanen (oik.) juhlivat holareitaan englantilaisen Bobbyn kanssa Salobre-kentän terassilla

Vaikka päivä oli järjestyksessän kuukauden 13:s, paistoi Gran Canarian aurinko kirkkaana Nokia River Golfin Mikko Mantereelle sekä Pekka Paajaselle . Kierroksen ensimmäinen yhdeksikkö pelattiin tavanomaisissa merkeissä, mutta sisääntulossa alkoi tapahtua. Salobre Golf Syd-kentän 14:lla väylällä Manner otti käteensä Taylor Maden 22 asteisen Rescuen. Matkaa oli 165 metriä, ja parivaljakon yhteiseksi riemuksi avauslyönti meni reikään. Juhlahenki oli vielä päällä seuraavalle par-kolmoselle, 17:lle tultaessa. Nyt oli Pekka Paajasen vuoro nousta pääosaan. Maxflin rautakahdeksikko lennätti pallon 136 metrin päässä olevalle lipulle ja lopulta reikään. Kaksi hole-in-onea samassa ryhmässä ei ole toki ainutkertaista maailmassa, mutta suomalaisten pelaajien tekemänä vastaavat ovat laskettavissa yhden käden sormilla. Toimituksen tiedossa on yksi vastaava tapahtuma Suomessa. Golfpiste onnittelee. Nokia River Golfin 16:s reikä ( par-3) valittiin marraskuussa mukaan Golf Digest-Suomen 18 parasta reikää kenttäkoostumukseen. Seurassa toimii valmentajana Bobby Mitchell joka oli 1960-luvulla Mastersissa kakkonen Jack Nicklauksen voittaessa. Mitchellista on seuraavalla viikolla ilmestyvässä Golf Digestissa henkilöhaastattelu. Teemu Tyry

Nokia River Golf

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje