16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Näppiksellä Oulussa kiireinen mediapäivä ja kolme kierrosta golfia

Näppis pelikavereineen pelin jälkeen iltapalalla Vihdissä

Näppis Leinonen sai Sankivaaran kierroksille melkoisesti saattoväkeä peräänsä.Näppis Leinonen aloitti Tourinsa toisen puoliskon maanantaina Kuusamosta, Rukan kentältä jossa hän kiersi yhdeksänreikäisen taipaleen kahdesti. Matka jatkui ylitöinä Pudasjärvelle, siellä paikallisella par-kolme kentällä oli urakkana kaikkien 18 reiän pelaaminen. Auton matkamittariin kertyi päivän mittaan ennätysmitta, noin 530 kilometriä kun päivä päättyi hieman ennen puoltayötä Oulun Sankivaaran kentän parkkipaikalle. -Vähän on vielä tiukka olo tuosta marathonista, eivät ole paikat auenneet. Peli ei ollut avauspäivänä kaikkein parasta mahdollista, Näppis manaili. Huomionarvoista on se, että mies on pelannut koko Tourin ajan samoilla Eccon kengillä, toiset ovat tulossa pikalähetyksenä Helsingistä loppuviikosta. -Hyvin näillä on mennyt, marathonissa alkoi ensimmäistä kertaa hieman hiertää. Tiistaina Näppis oli tulessa Sankivaaran kahdellla kentällä, sekä samassa kaupungissa Virpiniemen 18 reikäisellä. Tuloksiksi tuli 81-88-76, viimeisellä saldona oli 14 paria ja neljä bogeyta. Päivän birdiesaldo oli yksi ja on nyt 77 ( 76 birdieä+ yksi eagle). -Harmittaa vietävästi tuo Sankivaaran toisen kierroksen päätösreiän triplabogey. Huonosta kierroksesta tuli todella huono, hävettää tuollainen tulos, 88 kertaa palloaan lyönyt Näppis murehti. Markku ”Näppis” Leinonen on saanut mediahuomiota kiertueensa aikana todella paljon vaikka häntä ei ole kovinkaan paljoa medialle tyrkytetty. -Golfarin kannalta oli todella upeaa seurata Näppärin etenemistä. Sankivaarassa hänen perässään oli paikallisten toimittajien lauma, puhelimessakin hän oli antamassa lausuntoja jopa herrojen huoneessa istuessaan, kertoi kommenttinaan Golfpisteen puolesta pientä videopätkää ja kuvia Oulusta metsästänyt golfin monitoimimies Aki Kuivaniemi. -Ja parasta koko jutussa on se, että kun kyseessä on varsin aito tarina, ihmiset, toimittajatkin innostuvat asiasta. Eräs oululainen median edustaja suunnitteli kävelevänsä hänen kanssaan kentällä muutaman reiän, mutta innostui niin, että koko kierros meni eikä hän sittenkään olisi malttanu lähteä pois. Totesi vain mennessään, että uskomaton mies, ei voinut kuvitella tällaisia vielä maailmasta löytyvän, Kuivaniemi raportoi. OGK:n juniorit haastoivat Näppiksen chippikisaan. Paltamon mies selvisi ykköseksi.Oulun 54 reiän urakan jälkeen matka jatkui samana iltana vielä Raaheen jossa Näppis oli myöhäisen illallisen jälkeen vasta noin kello 00.55 Keskiviikon puolella. Startti aamulla oli jo klo 06.00 Raahessa, joten lepo jäi olemattoman lyhyeksi. Toinen kierros Mainari Golfissa käynnistyy iltapäivällä. Päivän päätteeksi klo 20.00 alkaen Näppis piipahtaa vielä Ruotsissa pelatessan Torniossa Meri-Lapin kenttää..

Oulun Golfklubilla 1500 j&#228,sent&#228, ja 250 junioria.

OGK on kasvanut Paavo Oravaisen johdolla yhdeksi maan aktiivisimmasta golfseuroista.Oulun Golfklubi isännöi Näppiksen kahta ensimmäistä kierrosta. Toimitusjohtaja Paavo Oravainen on yksi pisimpään alalla toimineista, vuosia on takana jo 19. Hän oli erittäin iloinen Näppis-projektista sekä sen saamasta huomiosta. -On kuule niin, että täällä Oulussa on hyvin vaikeaa saada paikallista mediaa paikalle golfkentille tapahtumiin. Nyt oli paikallisen ( Pekka Räsänen) toimittajan organisoimana saatu väkeä liikkeelle todella hyvin, Oravainen iloitsi. Oulussa golf kulkee myötätuulessa vaikka vaikea talvi onkin hidastuttanut kenttien kuntoonsaamista. -Uskallan sanoa, että koulutustoimintamme on jo varsin korkeatasoista, täällä on hyvä henki ja varsinkin juniorit ovat tuoneet menestystä. Tästä esimerkkinä Kukkosen perhe, Serena oli 15-vuotiaiden SM-ykkönen, Karina nuoremmissa neljäs, Juhana myös kymmenen joukossa. Meillä on toiminnnassa 250 junioria ja heillä kymmenen ohjaajaa. Kaudella 2009 isännöimme aikuisten SM-lyöntipelimestruuksia, Oravainen hehkuttaa. OGK:n kenttä on jo siinä iässä, että sen uudistussuunnitelmat ovat toteuttamista vaille valmiit. Kentän kastelujärjestelmä uusitaan ensimmäisenä. OGK:ssa on kaksi 18-reikäistä kenttää, 1500 jäsentä ja varsin kohtuullinen hoitovastike, 500 euroa. Kierrosmäärätkin ovat hurjia huomioiden lyhyt kausi, startteja on yli 50.000, parhaimpina päivinä jopa 600-700. -Parkkipaikka on uuhka-aikoina melkoisen tukossa, mutta siitä voimme olla toisaalta iloisia. Kenttäkin on kohtuulilsessa kunnossa, viheröt ( Näppiksenkin mukaan) jopa erinomaisia. Maisemat ovat palkitsevia, Oulu ei ole loppujen lopuksi kovinkaan kaukana. Toivotamme vieraspelajat lämpimästi tervetulleiksi.Tiiausajat kannattaa varata ajoissa, varsinkin viikonloppuisin voi olla piukkkaa, Oravainen jatkaa.

N&#228,ppis verrytteli toiselle jaksolleen pelaamalla 200 reik&#228,&#228, putkeen

Näppis Leinonen nautti täysin siemauksin kotikenttänsä maisemista viikonloppuna. Kuva vuoden 2007 marathonilta.Näppis on Tour, kaikkien Suomen kenttien kiertäminen on melkoista kestävyyttä vaativa suoritus. Samaa voidaan sanoa hänen omasta golfmarathonistaan jonka aikana sankari kiersi 200 reikää vajaan 45 tunnin aikana. Näppis Leinonen on kehittänyt oman marathoninsa jossa hän pyrkii pelaamaan nukkumatta välillä mahdollisimman pitkään. Meneillään olevan Tourinsa välipalana Näppis toteutti taas tempauksensa kotikentällään Paltamossa. -Hyvin meni, vaikka kyllä moneen otteeseen väsytti todenteolla. Viimeisenä yönä alkoi olla kylmä, lämpöä oli kaksi astetta ja minulla oli shortsit jalassa. Ensimmäistä kertaa tämän jakson aikana kengät hieman hiersivät, toukokuun 20:sta päivästä eteenpäin lähes sata kierrosta pelannut Näppis kertoi sunnuntaina iltapäivällä. Hän pelasi urakkansa vaihtaen varsin usein pelikaveria, muita 200 reiän pelaajia ei tänävuonna ollut. Kierrokset kestivät keskimäärin vajaat neljä tuntia, kyseessä ei ollut juoksukilpailu. Seuraavassa yhteenvetoa numeroina Näppis marathonista : Pelattuja reikiä: 200 ( 11 täyttä kierrosta+ kaksi reikää) Tulos 11 kierrokselle: 879 lyöntiä ( ka. 79,9) birdejä: 11 ( ei luonnollisestikaan lasketa tourin tilastoihin) Urakan kesto: 44 h 45 min ( pe 06.00-su 02.45) Askelia jakson aikana tauot mukaanlukien: 170.000 Melkoista menoa siis. Pelin jälkeen Näppis nukkui kuusi tuntia ja aikoi pitää loppupäivän vapaata. MIeli muuttui kuitenkin iltapäivällä. Kaverit houkuttelivat Näppiksen pelaamaan kiniä, yhdeksän reiän pelin jälkeen Näppis oli 36 euroa rikkaampi. Panos oli kuitenkin reikää kohden kohtuullinen, kaksi euroa, joten uhkapelistä ei voida puhua. Tour jatkuu maanantaina Rukalla. Ylimääräisenä ohjelmaan otetaan Pudasjärven par-3 kenttä. Tiistaina Näppiksen ohjelmassa on Oulun kenttien, Virpiemen sekä Sankivaaran kiertäminen. Toinen jakso pitää sekin sisältään yli 70 kenttää, määrää lisäävät vielä par-kolme kentät. -Oikein iloisella mielellä lähden taas matkaan, johan sitä on kotinurkissa oltukin. Kyllä tämä tästä menee, en epäile yhtään sitä ettenkö jaksaisi nyt kun marathon on tullut suoritettua, Näppis uskoo. Toisen jakson alkuvaiheilla apupojaksi ja kuljettajaksi tulee Pertti Pyykkönen joka on ajanut puutavararekkaa 30 vuotta. -Ei kyllä tarvita tässä vaiheessa mitään navigaattoria, Pertti tuntee nämä seudut kuin omat taskunsa, Näppis vakuuttaa. Ensimmäisellä jaksolla kirittäjänä toimii reilun kahden viikon ajan Juha Rimpiläinen jolle Golfpiste ja Golf Digest osoittavat lämpimät kiitoksensa.

Valtteri Filppula N&#228,ppiksen peliseurana Katinkullassa

Teemu Selänne ja Valtteri Filppula kannustivat Näppistä Katinkullassa.Näppis Leinosen Tour on on juhannusaaton jälkeen puolivälissään. Mies on mennyt varsin viuhaan. Hän on pelannut 74 18 reikäistä kierrosta, näiden lisäksi neljä yhdeksän reiän lenkkiä. Näistä tulee reikiä yhteenlaskettuna 1368. Saldoon on vielä lisättävä par-kolmoskentät joita oli 14, näillä reikiä yhteensä 87, sekä Kuopiossa Puijon yhdeksänreikäinen joka ei kuulu ”virallisiin” kenttiin. Reikämäärä nämä kaikki yhteenlaskien on 1464. Näppis on pelannut siis keskimäärin noin 2,5 kierrosta joka päivä, käyttänyt tähän noin 270 tuntia pelkästään kentällä. Käveltyjä kilometrejä on lähes sama matka kun on Oulusta Helsinkiin ( 559 km+ par-kolmoskentät). Birdejä on syntynyt 70, hämmästyttävästi tarkkalyöntinen näpyttäjä on selvinnyt vain 15 hävinneellä pallolla. Kierroskeskiarvo 18-reikäisillä on vain hivenen yli 80:n lyönnin jota voidaan pitää tasoituksella 5,2 pelaavalle miehelle erinomaisena. Tarkemmat tilastot löytyvät www.golfpiste.com/nappis sivuilta. -Hyvin on mennyt, oikein hyvin. Mitään vaikeuksia ei ole ollut kentällä tai sen ulkopuolella, paitsi tuon putin kanssa. Kun ei uppoa, niin ei uppoa, ei ossoo, Näppis määrittelee. Näppiksen päivät ovat olleet pitkiä, pelaamisen lisäksi hän matkustaminen vie Suomea kiertäessä aikaa. -Minä olen ihan hirmuisen hyvin kotiutunut tähän ”toimistooni”, oli erittäin hyvä ja varmasti ainoa mahdollinen ratkaisu kiertää tämä maa matkailuautolla, mestari viittaa Touring Carsilta lainaksi saamaansa menopeliin. Kuvaava esimerkki tästä on se, että kun Näppis saapui keskiviikkoiltana Kainuuseen ja kävi kotonaan Metelinniemessä, hän nukkui yön, ei suinkaan omassa sängyssään, vaan matkailuautossaan…. -Kentät ovat ottaneet minut loistavasti vastaan. Ihan hirmuisen mukavia ja ystävällisiä ihmisiä on ollut jokapuolella. Suurkiitos palvelusta ja huolehtimisesta, monet ovat nähneet kovasti vaivaa asian eteen. Pelikaverit ovat vaihtuneet tiheään, pyrkimys on ollut se, että Näppis tutustuisi paitsi kenttiin, myös paikallisiin pelaajiin. Näppiksen kanssa ovat kiertäneet useat kenttien tj:t, puheenjohtajat, kapteenit, edustuspelaajat ja lajifriikit. Muilla aloilla ansioituneita on ollut myös runsaasti, viimeisimpänä Katinkullassa tuore NHL-sankari Valtteri Filppula. -Herrasmies. Vaikuttava persoona, karismaa on, vaan ei pidä itsestään meteliä. Vähänlaisesti vielä golfkokemusta Valtterilla, mutta varmasti parantaa tasoaan kun vuodet vierivät, Näppis summaa Katinkullan kierroksen yhteenvetona. Myös Teemu Selänne hurautti kannustamaan Näppistä, mutta ei tällä kerralla ehtinyt pelaamaan. -Niin sovimme, että jos vain aikataulut osuvat, pelaamme sitten toisella etelän lenkilläni yhdessä. Tuntui kyllä ainutlaatuiselta tällaisesta kainuulaisjuntista seisoa Selänteen ja Filppulan välissä kun kuvia räpsittiin menemään. Näppis viettää kesälomaa Paltamossa 21-29.6, tie vie loman jälkeen aluksi Rukan kautta Ouluun ja Suomen lappiin. -Tauon aikana aion tietysti pelata joka ainut päivä. Paltamossa näyttäisi olevan ruohoa viheriöillä kohtuullisen hyvin. On se mukava täälläkin käydä, olin ”juoruamassa ” kentän vieressä asuvien pelikaverien kanssa jo keskiviikko-ja torstai-iltoina. Näppis on hyvävoimainen ja hyväntuulinen, kiertue viedään tyylillä loppuun asti. -Vastahan tässä on päästy vauhtiin. Toisella kiekalla (30.6-31.7) on paljon haastavia kenttiä edessä. Sen olen huomannut, että kun pellaa eri kenttiä, myös vire säilyy paremmin, on hereillä ja tuloksenteko on mielekäst kun ne vielä raportoidaankin, Näppis pohtii. Ensimmäisen osion päätteeksi Näppis pelasi juhannusaattona kotikenttänsä tulokseen 81. -Loman aikanaa pelaan joka ainut päivä. Päätin, että Näppis marathon on taas ohjelmassa. Perjantaina startataan, se on voittaja joka pellaa pisimpään nukkumatta. Edellisvuonna neljä pelaajaa, Näppis mukaanlukien päätyi samaan tulokseen, 200 reikää tuli täyteen 1,5 vuorokauden aikana. -Tätä omaa marathonia varten minä talvisin reenaan, se on kauden kohokohta. Nyt tietysti koko alkukesä on ollut yhtä kohokohtaa ja pientä sirkusta, Näppis pohdiskeli lauantai-iltana. Yllätys, yllätys, Paltamon oma poika oli tuolloin kentän kupeessa golfaavien ystäviensä järjestämissä grillijuhlissa.

N&#228,ppiksen birdie-kilpailussa upeat palkinnot

Näppis on tehnyt torstaihin mennessä 55 birdietä ja yhden eaglen.Palloja on hävinnyt 14.Näppis Leinonen on pitänyt hyvää vauhtia Tourillaan, myös pelillisesti. Tulokset ovat olleet odotettujakin parempia, birdien määrä on noin nelinkertainen hukutettuihin palloihin nähden. Omintakeisella svingillään kiertävä Näppis todellakin osaa pelata myös vieraskentillä joista useimmilla hän on luonnollisesti ensimmäistä kertaa. Alkuviikosta käynnistyi Näppis on Tour-kilpailu jossa veikataan hänen tekemiensä birdien ja eagelien yhteismäärää kiertueen aikana. Torstaina 12.6 jälkeen määrä on 55+1 eli 56. Tilastoihin lasketaan kaikki varsinaisilla kentillä tehdyt birdiet, eli erilliset par-kolmekentät jäävät kuten tähänkin asti tilastoista ulos. Kilpailussa on vastausaikaa toisen jakson alkamiseen asti, eli viimeinen veikkauspäivä on 30.6 ( klo 18.00). -Eihän sitä osaa sanoa miten käy. Tuntuuhan noita tulevan vaikka paljon enempäänkin on ollut mahdollisuuksia. Aina ei putti ole sopivalla tavalla kulkenut. Sadan yli mennään reilusti, mutta kuinka paljon, se jää nähtäväksi, Näppis itse pohti torstaina. Palkinnnot ovat huippuluokkaa ja niitä on useita. Ykköspalkinto on Nokian N93i Golf Edition puhelin. Varsin arvokkaita ovat myös Touring Carsin matkailuauton viikon käyttöoikeus sekä Srixon draiveri. Linkin Näppiksen kotisivuille ja kisaan löydät jutun alareunasta.

Bobby Mitchell kiritti N&#228,ppist&#228, Nokialla

Bobby Mitchell ja Näppis River Golfin kierroksellaan maanantaina.Markku ”Näppis” Leinonen kiersi kolmen päivän aikana kaikki Tampereen seudun kentät par-kolmosineen, sekä kävi tutustumassa paikalliseen sisäharjoitushalliin. -Tämä meni hyvin, oli kyllä oikein piukkoja pelimiehiä seurana, liiankin kovia, jouduin nöyrtymään useasti, Näppis tuumi tiistai-iltana valmistautuesssaan seuraavan aamun peliinsä Himoksen kentällä. Näppistä kirittivät mm. jääkiekkolegenda ja seniorimaajoukkeesssa gofissa pelannut , Reijo ”Mintsu” Hakanen, Lakesidessa senioritähti Alpo Mäntykorpi sekä 35-vuotiaiden kärkinimiin kuuluva Jaakko Malinen. Sokerina pohjalla oli kuitenkin Riverissa kesän viettävä Bobby Mitchell jolla on tilillään voittoja PGA Tourilta sekä US Mastersin kakkostila Jack Nicklauksen jälkeen. Mitchell tuli ensimmäisen kerran Suomeen jo 90-luvun alkupuolella Tornioon ja on viettänyt kesiään säännöllisesti Napapiirin tuntumassa sekä viimeisinä vuosina Nokialla. -Se oli suuri kunnia saada pelata Bobbyn kanssa. Vaikka miehellä on ikää, tottelee pallo kuitenkin upeasti. Meillä oli tasainen ottelu, taisin lopulta voittaa lyönnillä, hän pelasi vain yhdeksän reikää, Näppis kertoo. Tampereen seudun 18 reikäisillä kentillä Näppiksen keskiarvo oli alle 80:n lyönnin, kokonaisuutena se on vielä yli rajan ja oletettavasti sinne jääkin. Kiertueen ensimmäinen kolmannes on kuitenkin sujunut tuloksellisesti erittäin hyvin, Paltamon sisupussi on osoittanut, että hänen tasoituksensa 5,2 on varsin hyvin kohdallaan.

N&#228,ppis viikonloppuna Porissa sek&#228, Pirkanmaalla

Mid Touria menestyksekkäästi kiertävä Jaakko Malinen kiritti Näppistä Vammalassa.”En halua pitää välipäiviä golfista, mitä minä silloin oikein tekisin. Kotona Paltamossa ollessanikaan sellainen ei tule kysymykseen loman aikana. Mieluummin pelaan”, totesi Näppis Leinonen allekirjoittaneen kysymykseen , mitä hän haluaa tehdä varapäiväksi varattuna lauantaina 7.6. Ohjelmaa tiivistettiin pikatahtia, perjantain Uudenkaupunpungin, Rauman ja Nakkilan 54 reiän pelin jälkeen lauantaina odottavat Kalafornia (27 reikää) sekä Yyteri. Perjantain urakan jälkeen Näppis hemmotteli itseään hampurilaisaterialla, samaan syssyyn upposivat niin mega-kuin kerroshampurilainenkin. ”Enemmänkin olisi mennyt, ei tässä yöunet näistä mene”, Näppis tiesi. Kalafornian kentällä järjestetään samanaikaisesti seuran perustajajäseniin kuuluneen golfsuuruuden, Juhani ”Junge” Örmän muistokilpailu. Näppis pelaa kuitenkin jo kukonlaulun aikaan, klo 6.30, kolmannen yhdeksikön 11.20. Yyteriin hän siirtyy iltapäivällä ja pelaa noin klo 16.00, heti kun vapaa starttiaika ja peliseuraa löytyy. Kalaforniassa Näppistä kirittää ainakin Kajaanista alkuviikosta seuraksi matkustanut Juha Rimpiläinen, joka on jo kasannut ansiokkaasti kuvamateriaalia Näppiksen reissusta. Sunnuntaina Näppis on jo Pirkanmaalla, alueen kenttien valloitus alkaa Hiisi-Golfista. NÄPPIKSEN OHJELMAAN välillä 11.6-20.6 on tehty pieniä tarkastuksia ja muutoksia. Ajankohtainen aikataulu on nähtävillä Näppiksen omillla kotisivuilla. Kiertueen toinen osa alkaa 30.6 ja päättyy 31.7. Kytäjälle.

N&#228,ppiksen kunto kest&#228,&#228, vaikka askel lyhenee…

336 kilometriä takana, yli tuplamäärä vielä edessä. Näppis Leinonen ja Hirsalan 11:n viheriö.Markku ”Näppis” Leinosen urakka kaikkien Suomen kenttien pelaamisesta 2,5 kuukauden aikana etenee hienosti suunnitelmien mukaan. Mies itse on hyvällä tuulella ja kokee, että kaikki päivät ovat toistaiseksi olleet upeita. -Ei voi kuin kehua tätä kokemaani. Saan pelata mukavien, hyvin erilaisten ihmisten kanssa, kentät ovat hyvässä kunnossa ja ilmat olleet loistavia. Talmassa tuli muutama pisara, Näppis tuumi keskiviikkoiltana jolloin takana oli jo 765 varsinaista reikää ( 44,5 kierrosta) sekä lähes 60 par-3 reikää. Tuhannen varsinaisen reiän raja rikkoontunee 11.6 Muuramessa, juhannuksena Näppis on pelannut noin puolet 2403 reiän urakastaan. Ohjelmaan tehtiin pieni muutos, Ahvenanmaan kentät pelataan vasta heinäkuun lopulla, 6.6 Näppis show pyörii Uudessakaupungissa, Raumalla ja Nakkilassa. Peleistä tehtävät tilastot avaavat mielenkiintoista faktaa kotimaan kentistä. Näppis on pelannut kierroksensa alle 82 lyönnin keskiarvolla, nopein kierros on Talin 3h 5 min, pisin toistaiseksi Hillsidessa, 4h 30 min. Askelia on kertynyt jo yli 560.000, 60 sentin arviolla kilometrejä on kentillä, ilman par-kolmosia, takana jo 336. -Olisko tuo minun askeleeni jo lyhentynyt, viimepäivinä on tullut isoja lukuja mittariin vaikka kone varmasti toimii samalla tavalla kuin aiemminkin, Näppis arvuuttelee. Hän on saanut matkailuautoonsa myös seuraa, Kajaanissa asuva pelikaveri Juha Rimpiläinen matkusti Kainuusta Näppiksen autokuskiksi ja yleismies jantuseksi. Tilastoja 4.6 pelien jälkeen: Pelattuja kenttiä: 44 kenttää Paras kierros: 72 lyöntiä, Kullo Golf Club, 23.5.2008 (*) Huonoin kierros: 93 lyöntiä, Keimola Golf Vantaa – Kirkka, 28.5.2008 (*) Keskiarvo: 81,58 lyöntiä (*) Lyöntejä yhteensä: 3428 lyöntiä Birdiet yhteensä: 35 Hukatut pallot: 9 Askelia yhteensä: 560315 askelta Keskiarvo: 13681 askelta (*) Käveltyjä kilometrejä: noin 336 km (**) Keskiarvo: 8,21 km (*) (**) Nopein kierros: 3h 5min, Helsingin Golfklubi, 20.5.2008 (*) Hitain kierros: 4h 30min, Hill Side Golf & Country Club – Hill Course, 30.5.2008 (*) Keskiarvo: 3h 46min (*) Kokonaisaika: 146h 20min Näppiksen pelin tilastot löydät oheisen linkin takaa.

N&#228,ppis yksin matkalla L&#228,nsi-Suomessa…

Näppis, Vihdin par-3 kenttä sekä kentän kalustoon kuuluva kissa. Kello on noin 22.30 torstaina.Näppiksen maaseudun valloitus on alkanut mainiosti. Kymmenkunta päivää pääkaupunkiseudulla kiertänyt Näppis karisti majapaikkanaan alkuun pitämänsä Helsingin tomut jaloistaan jo sunnuntaina 25.5. Perjantaina 30.5 hänellä oli todellinen hevoskuuri, 74 reikää Hillsiden ja St.Laurencen kentillä. Perjantain ja lauantain vastaisena yönä Lohjan pelikaverit ajoivat mestarsin Nordcenteriin jossa kenttäremontin takia oli vain 27 reikää + par-kolmoset ohjelmassa. Saman iltapäivän aikana Näppis pelasi Ruukin josta suuntasi yöksi Hankoon. -Vähän ajoin vikaan Hankoon mennessä, navigaattori oli kyllä suureksi avuksi. Kun ajoin sitten sunnuntaina iltapäivällä Meri-Teijoon, soitin kaverille varmistaakseni reitin loppupäätä, Näppis kertoi ennen Teijon kierrostaän. Sunnuntain jälkeen Näppis on pelannut 13 päivän aikana 657 reikää, sekä näiden lisäksi lähes 60 par-3 kentän reikää. Urakka on reikämäärässä mitattuna jo toisella neljänneksellään. Alunperin ”oikeita” reikiä laskettiin olevan 2403, kun Näppis on kiertänyt monet yhdeksänreikäiset kahdesti ja par-kolmosia ekstrana tiuhaan tahtiin, tullee reikämäärä nousemaan heinäkuun loppuun mennessä yli 2700:n. Näppiksellä on autossaan navigaattori käytössään, sen päälle laittaminen on toistaiseksi ollut edellisen kentän pelikaverien varassa. Toisena vaihtoehton on toiminut kartta sekä kenttien ajo-ohjeet kenttäoppaassa. -Paltamosta olisi kavereita kyllä tulossa kuskiksi jos tarvitsen, onhan tämä vielä mennyt näinkin Alkuviikon Salo ja Turun alueen kentät ovat kohtuullisen helppoja löydettäviä, navigaattorin toimiessa ongelmia ei pitäisi olla. Torstai-iltana Näppis hyppää Turusta Viking Linen Ahvenanmaalle menevään laivaan. Perjantaina kello 6.00 ja 11.00 hän pelaa ÅGK:n kaksi kenttää, myöhemmin illalla vielä Eckerössä 18 reikää. Ja jottei lepoaikaa jäisi liiaksi, yölautta vie miehen Ahvenanmaalta takaisin Turkuun lauantaiaamuksi. Lauantai onkin Tourin ohjelmassa poikkeuksellinen, ”varapäivä”. NÄppikselle on varattu paikka Audi Long Driving kisaan joka pidetään Kultarannassa. -Kyllä varmasti pelaan myös silloin, välipäivää ei tule, vaikka tulos olisikin epävirallinen, Näppis kertoo suunnitelmastaan. Näppiksen tapaaville ja kenttien edustajille viestiksi ja varmistukseksi: Karheikot eivät juuri kulu pelin aikana, Näppis korjaa jälkensä eikä käytä aikaa turiin harjoituslyönteihin. Hän on vähään tyytyväinen, kaipaa lähinnä apua seuraavaan paikkaan ohjaamisessa, navigaattori ei toimi ilman ohjeita, niissä hän kaipaa apuva ja ohjeistusta. Turun päivien ensimmäinen haaste on myös varsin arkinen, vaatteet on kiikutettava pesulaan…

N&#228,ppis taisteli pimeytt&#228, vastaan St.Laurencessa

Eemil Ekdahl ja Albert Hippu Eckhardt olivat Näppiksen peliseurana Lohjalla.Näppiksen perjantaipäivä Hillsidessa ja St.Laurencessa oli golfilliselta kestoltaan pidempi kuin yksikään aiemmista. Pelit käynnistyivät Hillsidessa kello 6.00, Viimeinen putti Lohjan par-kolmosella kolahti reikään kello 23.10 Tuossa vaiheessa varsinaisia reikiä oli pelattuna 63, tämän lisäksi urakkaan mahdutettiin vielä viisi par-kolmosreikää Hillsidessa sekä kuusi St.Laurencessa. Askelia mittariin kerttyi päiväin mittaan kentällä 54.939 joka on Tourin ennätys ja saattaa sellaiseksi jäädäkin. Kun Näppiksen tie vie pääkaupunkiseudun ulkopuolelle, vievät ajomatkat energiaa ja aikaa, kierrosmäärä keskimäärin vähenee. -Päivä oli pitkä mutta mukava, eihän tätä tekisi jos en nauttisi, hyvin jaksan ja laitan juuri ruokaa suuhun. On nämä minusta huolta pitäneet Näppis kiitteli St-Laurencen ja Hillsiden henkilökuntaa sekä vapaaehtoisia juuri ennen puoltayötä. Näppis on pelannut marathoniaan 11 päivää, sää on suosinut eikä muitakaan vastoinkäymisiä ole käytännössä ollut. -Ajaminen paikasta toiseen tässä ressaa, jos minä eksyn, siitähän se lysti alkaa, hän mietti torstai-iltana Hillsideen saavuttuaan. Perjantaina puolen yön lähestyessä Näppis empi lähteäkö ajamaan suoraan seuraavan kohteeseen Nordcenteriin, vai jäädäkö toimitusjohtaja Markku Ignatiuksen tarjoamaan majoitukseen ja saunaan. -On tämä sitkeä sissi ja koko ajan velmu positiivinen virne kasvoillaan. Tulokset sen kuin paranivat loppua kohden, par-kolmosen hän pelasi hämärän jo laskeuduttua paríin, Ignatius luonnehti näkemäänsä. Allekirjoittanut evästi Näppistä jäämään ylipitkän päivän päätteeksi Lohjalle, Näppis kun herää jokatapauksessa aamulla muutaman tunnin yöunen jälkeen. Nämä toiveet menivät kuuroille korville, Näppis halusi päästä yöksi sille kentälle jossa pelaa. Niinpä pelikaverit Markku Jussila sekä Teppo Mattila ajoivat väsyneen sankarin Nordcenteriin, ajaminen moisen urakan jälkeen kun olisi ollut turvallisuusriski. -Kiitos pojille, olivat upeita miehiä muutenkin, Näppis arvioi lauantaina Benzin kierrokselle valmistautuessaan. Lauantaina ovat ohjelmassa Nordcenterin sekä Ruukin kentät, yhteensä 45-54 reikää riippuen siitä pelaako Näppis Freamin avoinna olevan yhdeksikön kerran vai kahdesti. Päiväraportteja, kuvia myös aiemmilta päiviltä sekä kenttäarvioinnit tulevat sivuille viikonlopun aikana. Näppiksen kuvagalleria tullaan avaamaan myös avaamaan piakkoin, hyviä kuvia on erittäin paljon.

N&#228,ppiksen vierailu Luukissa ja Lakistossa

Näppis, Ismo Stenberg ja Jussi-Pekka Reponen Lakistossa torstaina aamupäivällä.Markku ’Näppis’ Leinosen Näppis On Tour piipahti torstaina 29.5. Suur-Helsingin Golfin kentillä Luukissa ja Lakistossa. Aurinko paistoi leveästi ja helleilma teki tuloaan Etelä-Suomen ylle. Mainio peli-ilma tosiaan. Näppis Leinosen Näppis On Tour on jo saanut valtakunnallistakin julkisuutta urakallaan kiertää kaikki Suomen golfkentät yhden kesän aikana. Tai oikeastaan aikaa on varattuna vähemmän, sillä toukokuun 20. päivä Talista alkanut kiertue lyödään pakettiin jo heinäkuun lopulla Kytäjän golfkentällä pelattavassa finaalissa. Aikamoinen rupeama. – Näppistä ei voi ostaa kaupasta, hän on positiivisessä mielessä kyllä varsinainen golfin suurlähettiläs, kommentoi SHG:n urheilutoimikunnan vetäjä, monivuotinen ex-kapteeni ja itsekin armottoman aktiivinen golfari Ismo Stenberg Näppiksen kanssa pelaamiaan kahta pelikierrosta. – Näppis pelaa varmaa perusgolfia ja taikoo aina jotenkin pallonsa griinille. Hän on todellinen pelimies. Ismon 80-luvun lopulta alkanut oman golfura on jokseenkin samanmittainen kuin Näppiksenkin. Molemmat ovat varsinaisia golfaktivisteja, vaikkakin Ismon vuodessa kiertämät noin sata pelikierrosta jäävät kättelyssä jälkeen Näppiksen lukemista. – Näppiksen yhdenkäden chippi oli kyllä vakuuttava. Täytyy tästä itsekin alkaa harjoittelemaan, kun se kerran yhdelläkin kädellä noin hyvin sujuu, jatkoi Ismo Stenberg Näppiksen pelin luonnehdintaa. – Toinen käsi on siinä sipissä vaan tiellä. Ensin minäkin yritin kahdella käellä, mutta sitten huomasin että yhelläkín pärjää. Kyllä mulle tulee sippaamalla vuosittain varmasti ainaki parikymmentä sippi-birkkua, kertoi Näppis omaperäisestä tekniikastaan. Aamukuudelta alkaneella Luukin pelikierroksella Näppiksen peliseurana on Ismon lisäksi SHG:n Esa-Tuomas Malinen, Golfliiton poikien maajoukkueen kapteeni 90-luvulta. ET teki myös Näppiksen pelistä tilastoja, niiden purku toisaalla myöhemmin…. Lakiston kierroksella oli taas mukana myös valtakunnan valtalehden Helsingin Sanomien urheilutoimittaja Jussi-Pekka Reponen. Myös Reponen oli vakuuttunut pelikierroksellaan näkemästään ja kokemastaan. Pelikierroksen jälkeen Näppikselle maistuivat Lakiston ravintolan mainiot antimet ennen seuraavaa pelikohdetta Vihtiä. – Väylät ja viheriöt olivat Luukissa ja Lakistossa erinomaisessa kunnossa, parhaasta päästä toistaiseksi pelaamistani. Ja taas kohdeltiin kuin kuningasta, ei voi kyllä saamastani kohtelusta moittia missään, tässä tuntee olevansa ihan kuin tärkeämpikin herra, Näppis naureskeli pelin jälkeen. Matka jatkui navigaattorin ohjaamana seuraavaan kohteeseen Vihtiin, päivän annos oli kolme 18 reiän kierrosta sekä vielä yhdeksänreikäinen par-3 kenttä Vihdissä Teksti: Mikko Salminen Pasi Hailio, alias Tony Montana ja Näppis pelasivat yömyöhään asti golfia ja kiniä Tuusulassa.

N&#228,ppiksell&#228, edess&#228,&#228,n 74 rei&#228,n urakka perjantaina

Näppiksen torstaipäivä oli golfkentällä totutunmittainen , hieman yli 16 tuntia. Aamulla kello kuusi hän starttasi Luukissa kierrokselle Ismo Stenbergin ja ET Malisen kanssa. Toinen kierros pelattiin Lakistossa josta matka jatkui Vihtiin. Täyden kierroksen jälkeen oli pieni huili, lopuksi vielä Vihdin par-kolmonen. Pelattuja reikiä tuli tauluun 63. Perjantaina on ohjelmassa 63 normaalimittaista reikää, sekä näiden lisäksi 11 par-kolmekentän reikää Hillsidessa sekä Lohjalla. Oletettavaa on, että Näppiksen askemittariin tulee ensimmäistä kertaa perjantain aikana yli 50.000 , pariin otteeseen raja on ollut jo lähellä. -Ei väsytä, kyllä tässä jaksetaan ihan hyvin. Oli kiva päivä torstaina, löin palloakin oikein varsinkin Vihdin par-kolmosella joka meni paríin, Näppis raportoi matkailuautostaan perjantaina kello 00.10. Edessä oli viiden tunnin yöunet, pidempiin mies ei ole itseään koskaan totutellut… Pasi Hailio, alias Tony Montana ja Näppis pelasivat yömyöhään asti golfia ja kiniä Tuusulassa. Aiemmat päivät. Talmassa ja Tuusulassa peli kulki, Keimolassa ei… Ti 27.5. 2008 Herätys Näppikselle tutulla Talman par-kolmosella oli tiistaina kuuden aikaan, startti ensimmäiselle kierrokselle kahdeksalta. Päivän ohjelmasa oli Talmassa 45 reikää, lisäksi lähes naapurissa Tuusulan kentällä 18. -Tämä oli tuloksellisesti hyvä päivä, olisin voinut kyllä pelata paremminkin. Talman Laaksolla eka ysi meni paríin, sisääntulo karkasi. Tuusulassa mokkeroin alun, ei tullut kolmatta 80 lyönnin alitusta samana päivänä. Talmassa molemmat täydet kierrokset menivät alle neljän tunnin, niiden jälkeen pelattu ripeä ysi par-kolmosella vaati vain 40 minuuttia. -Talma on hyvin hoidetun ja siistin oloinen paikka, kenttä ei vielä ollut ihan formussa, mutta miellyttävä ja toimiva kokonaisuus. Laulava palomestari Pasi Hailio, alias Tony Montana piti henkeä yllä iltakierroksella. Hän jaksoi useaan otteeseen muistuttaa Näppistä tankkaamisesta. -Sä sippaat ihan täysin jossain vaiheessa jos et juo. Suosittelen ruokaöljyä joka aamu, se pitää nivelet vetreinä, Hailio neuvoi. Samaan hengenvetoon hän lupasi lähteä tarvittaessa Näppiksen kuskiksi maakuntiin. -On tämä ihme veijari, sanan positiivisessa merkityksessä, Hailio naureskeli kierroksen jälkeen, muutamaa euroa köyhempänä skinit hävittyään. Keskiviiikko 28.5. 2008 Yöuni jäi taas lyhyeksi, Tuusulassa pelatun kierroksen jälkeen Näppiksen ystävä Risto Turunen majoitti tämän kotiinsa. Yöpuulle Näppis pääsi vasta puolenyön jälkeen, peli Hiekkaharjussa käynnistyi keskiviikkona kello 6.02. -Hiekkaharju on kiva pikkukenttä. Vähän kikkailua, mutta mukavat muodot viheriöillä. Todella upeaa, että saavat uudistettua sitä, Näppis antoi tunnustusta. Kentän par on 64, Näppis pelasi yhdeksän yli eli 73. Keimolassa tarjoutui mahdollisuus pelata Antti Paatolan kanssa hikkorigolfia. Tulos painui yhdeksällä reiällä lukuun 50, toinen puolisko vaati omilla 43 lyöntiä. Keimolan toinen kenttä vaati 87 lyöntiä, joten Keimolan yhteistulos oli vaatimaton 180. -Ensimmäinen kenttä oli helpompi, vierastin vain lähipelissä hikkoria, meni ihan poskelleen, Näppis manaili. Ringsiden puheenjohtaja Ari Vepsä majoitti Näppiksen Klaukkalaan, aamulla kello 6.00 odottaa jo Luukin kiertäminen. Heti perään on vuorossa Lakisto, tämän jälkeen mies suuntaakin maakuntiin, pääkaupunkiseudun kenttiin voidaan jäljellä olevista laskea vielä torstai-illan Vihti, sekä perjantain Hillside ja Lohja. Perjantaina Näppis tekee kierroksen ennätyksensä, hän pelaa Lohjalla ja Hillsidessa yhteensä 74 reikää, lukuun on laskettu par-kolmoset molemmilta. Pasi Hailio, alias Tony Montana ja Näppis pelasivat yömyöhään asti golfia ja kiniä Tuusulassa.Ma 26.5.2008 Sarfvik pettymys Näpppikselle, Ringsidessa savusauna ja hierontaa Lyhyeksi jäävät Näppiksen levot matkan edetessä. Peuramaan ja Kurkin 72 reiän päivän jälkeen hän oli Sarfvikin parkkipaikalla vasta maanantain puolella, pelit käynnistyivät siellä jo ennen seitsemää. -Vatsa oli taas hieman sekaisin, muuten kulki kyllä hyvin ja huolto pelasi. Ei syttynyt tuloksentekovireeseen maanantaina, pienistä jutuista se lähtee tai jää lähtemättä. Odotin Sarfvikin kentiltä enemmän. Old Course oli lattea, New Course ensikertalaiselle vähän sokkoa. Kun kuntokaan ei ollut kaksinen, ei ollut kokemuksena parhaita. Ihan varmasti kesällä kun on kunnossa varsinkin New Course voisi olla ihan erilainen kokemus. On siellä komeat maisemat, ihan kuin kotona Kainuussa, Näppis löysi positiivistakin sanomaa. Ringsiden kierros oli hengeltään leppoisa, pelimiehiä edustivat Ari Vauhkonen sekä Janos Uotila. Seuran tuore puheenjohtaja Ari Vepsä uskoo Ringsiden yllä leijuneiden maakauppospekulaatioiden jälkeen kentän paranevan. -Omistajina ja hallituksissa on entistä enemmän aktiivisia pelaajia. Tehtävää on paljon, mutta henki on hyvä, Vepsä iloitsi. Hän vietti myös syntymäpäiviään, Janos Uotilan vanhempien asunnossa nostettin sankarille maljaa. Perheen rakentama savusauna on melkoisen uniikki kokemus Espoossa. Näppis makoili toista tuntia Lauri Häikiön, Hieroja-Laurin käsittelyssä. -On täällä kireyttä ja jännitteitä, mutta yllättävän hyvässä kunnossa mies on. Pelkäsin hänen olevan huomattavasti vaikeammassa tilassa, Häikiö analysoi. Lauri Häikiö on luvannut hieroa Näppista aikataulunsa puitteissa matkan varrella. -Yhä useampi golfari, varsinkin huippu ymmärtää lihashuollon tarpeellisuuden, siihen liittyy monilla säännöllisesti hieronta, Helsingin Kankurinkadulla vastaanottoa pitävä Häikiö muistuttaa. Hoitopöydältä Näppis nousi ruokapöytään, veteli muutaman palan leipää ja teetä. Tämän jälkeen oli vielä edessä ajo, ensimmäinen täysin yksinään, Talmaan jonka par-kentän rangella hän oli kuten edellisenäkin iltana puolenyön jälkeen. Varsin pitkiä päiviä siis, rasitusta tulee lisää kun Näppis ”erkanee” pääkaupunkiseudulta. ——————————————————————————– © Copyright Suomen Golfpiste Oy 1997 – 2008

Näppis, kuva-albumia Pirkanmaalta by Risto Merkkiniemi

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje