26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Minea ja Ursula Finnair Mastersin vetonaulat

Ursula Wikström ja Minea Blomqvist ovat mukana Finnair Mastersissa elokuun lopulla.

Finnair Masters on Pohjoismaiden ainoa LET:n kilpailu. Vaikka ruotsalaiset naiset menestyvät maailmalla, eivät he pääse esittelemään taitojaan kotiyleisölleen.

”Vähän yllättävältä se tuntuu, että meillä on Suomessa oma kilpailu, mutta Ruotsilla ei ole, vaikka heillä on useita huippupelaajia, jotka ovat mielellään tulleet kotimaahansa pelaamaan”, ihmettelee myös Ursula Wikström.

Parin viime vuoden aikana Finnair Masters on saanut paljon myös kansainvälistä julkisuutta huikeiden loppuratkaisujen myötä. Wikström ja ensi viikonloppuna äitiyslomalta kilpakentille palaava Minea Blomqvist kävivät pari vuotta sitten kaksinkamppailun, joka huipentui viimeiselle viheriölle. Viime vuonna puolestaan Beatrice Recari ratkaisi voiton uusinnassa tekemällä eaglen. Näitä huipennuksia on seurattu myös kansainvälisillä tv-kanavilla.

Minea Blomqvist on harjoitellut jo kolme viikkoa. Pari ensimmäistä viikkoa hän treenasi lähipeliä ja on jo viikon päässyt lyömään täysillä. Pelitaukoa tuli muutama kuukausi, mutta Minea ei usko sen juurikaan vaikuttavan.

”Aikaistin paluuta kilpailuihin parilla viikolla. LPGA:n ohjelmaa on supistettu ja aloittamalla nyt saan yhdeksän kilpailua kasaan. Sääntöjen mukaan mammalomalta palatessa kategoria ei muutu, jos ei pelaa yli kymmentä kilpailua”, selvitti Minea.

Blomqvist ottaakin tämän vuoden pitkälti harjoittelun kannalta. Hän on tehnyt valmentajansa Timo Rauhalan kanssa tiiviisti töitä.

”Timon piti lähteä minun kanssani reissuun, mutta kun Mikko Ilonen selviytyi US Openiin, niin on itsestään selvää, että hän keskittyy nyt Mikkoon.”

Finnair Masters on Blomqvistille tärkeä kilpailu ja hän uskoo pääsevänsä hyvään kuntoon elokuun loppuun mennessä. Talin kilpailun vuoksi häneltä jää pari LPGA:n kisaa väliin.

”Finnairs Masters on minulle niin tärkeä kilpailu, että haluan tulla Suomeen”, vakuuttaa Minea.

Ursula Wikström on pelannut tänä vuonna varsin tasaisesti, mutta aivan kärkeen hän ei ole vielä sijoittunut.

”Minulla on ollut ensimmäisten kierrosten kanssa vähän vääntöä. Nyt pitää saada peli kulkemaan heti ensimmäisestä lyönnistä”, selvitti Wikström, joka on viikon verran Suomessa hiomassa pelivirettään.

”Myös putin kanssa on ollut pieniä hankaluuksia, mutta nyt sekin alkaa kulkea. Olen putannut selvästi rohkeammin kuin aikaisemmin, välillä pallo putoaa kuppiin ja välillä tulee kolmen putin viheriöitä.”

Finnair Mastersin järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Tero Kumpulainen on tyytyväinen, että jo pitkään mukana olleet yhteistyökumppanit uskovat suomalaiseen naisten kilpailuun, vaikka maailman taloudellinen tilanne on haastava ja supistanut mm. LPGA:n ohjelmaa.

”Vielä en uskalla sanoa, keitä kansainvälisiä tähtiä saamme kisaan mukaan. Ne asiat ratkeavat 2-3 viikkoa ennen kilpailun alkua. Mutta on selvää, että olemme yhteydessä Laura Daviesin tyyppisiin maailmantähtiin”, lupaili Kumpulainen.

Finnair Masters pelataan Talissa 27.-29. elokuuta.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje