26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Minea Blomqvist kolmas Sydneyssa

Natalie Gulbis metsästää ensimmäistä voittooan viikonloppuna Australiassa © Getty Images

Minea Blomqvist sai loistavan alun golfkaudelleen &copy Getty ImagesMinea Blomqvist venyi loistavasti sunnuntain päätöskierroksella Royal Sydney Golf Clubilla. Seitsemänneltä sijalta lähtenyt Blomqvist teki kahdella ensimmäisellä birdiet ja nousi vakavissaan taistelemaan sijoista kolmannesta eteenpäin. Karrie Webb jyräsi päätöspäivänä odotetusti ylivoimaiseen voittoon yhteistuloksella kymmenen alle, Taiwanin Wei jäi lopulta peräti kuuden lyönnin päähän. Blomqvist teki loistoalkunsa jälkeen kahdeksan paría peräkäkkäin, 11:lla bogeyn ja par-viitosella 16:lla taas birdien eagle-putin livahdettua niukasti ohi. Kahdella viimeisellä hän sai tehtyä griinin ulkopuolelta parít, yhteistulos kaksi alle tuotti jaetun kolmannen sijan yhdessä Espanjan Paula Martin kanssa. Toinen sija jäi kahden lyönnin päähän. Riikka Hakkarainen sijoittui kilpailussa 62:ksi, eroa Webbiin oli peräti 28 lyöntiä. Kolmas tila on Blomqvistille ensimmäinen top-ten sijoitus sitten syyskuun 2005 jolloin hän oli Tanskassa neljäs. Ansiolistalla on voitto Unkarista 2004, saman kisan kakkostila vuotta myöhemmin, samoin runner-up sijiotus Englannin avoimista (2005). Kolmas tila on siis uran ensimmäinen ja sijoituksena neljänneksi paras tällä tasolla. LPGA Tourilla paras sijoitus on 24:s. Minea oli kilpailuunsa luonnollisesti varsin tyytyväinen. -Olen iloinen tavasta joilla sain lopettua kierrokseni. Sunnuntaina sain hyvät parít kahdella viimeisellä missattuani viheriöt. Viimeisen 1,5 metrinen putti maistui todella makealta, olin katsonut sitä ennen tulostaululta sijoitukseni, Blomqvist kertoi tuoreeltaan kisan tauottua. Kolmen viikon harjoitusleiri Floridasa antoi rutiinia, valmentaja Timo Rauhalan kanssa vietetyt neljä päivää toivat lyöntivalikoimaan repertuaaria. -Pitkästä aikaa uskalsin lähteä lyömään myös fadea, se auttoi useassa paikasa. Antaisin itselleni kahdeksikon kokonaisarvosanaksi, ei tämä täydellistä ollut vaikka kolmas tila tuntuukin hyvältä. Alkavalla viikolla hän pelaa Brisbanessa ANZ Ladies Mastersissa jossa oli vuonna 2005 11:s, viimevuonna 51:s. -Se on hieman pidempi kenttä jolla joutuu lähestymisiin käyttämään monipuolisemmin eri mailoja. LPGA Tour käynnistyy heti tämän jälkeen, kahteen Hawaijin kisaan sisäänpääsy omalla kategorialla näyttää todennäköiseltä ensimmäiseen, toiseen on tulossa pelaajia Koreasta yhteistyökumppanisopimusten myötä. Blomqvist pyrkii pelaamaan myös maaliskuussa ohjelmassa olevat Meksikon ja Arizonan osakilpailut.

Karrie Webb karkuteill&#228,, Minea Blomqvist seitsem&#228,nten&#228, Sydneyssa

Karrie Webbin pelivire ja usein ailahdellut psyyke on testissä viikonloppuna &copy Getty ImagesMaailmanlistan kolmas, Karrie Webb (-10) kasvatti johtonsa Australian avoimissa neljään lyöntiiin, kakkosena on Taiwanin Yun Jye Wei(-6). Näiden lisäksi vain Australian nuori Sarah Kemp (-1) on Royal Sydneyn kentällä alle parín. Webb pelasi tuulisena päivänä ainoana alle 70:n lyönnin, tulos 68 syntyi näennäisen vaivattomasti, taiwanilaisesta ei ollut paineen synnyttäjäksi,olosuhteet pitivät muut pelaajat kurissa. Minea Blomqvist aloitti kierroksensa hieonosti, hän oli kahdeksan reiän jälkeen kaksi alle, mutta pimeä hetki, kaksi perättäistä tuplabogeyta lyhyillä par-nelosilla pudottivat suomalaisen kärkikymmenikön ulkopuolelle hetkellisesti. Loppukierroksen Blomqvist pelasi paríssa ja nousi taas jaetulle seitsemännelle sijalla. Eroa Kempiin on vain kaksi lyöntiä, sijoista kolmesta alaspäin käytäneen hyvin tasainen kisa sunnuntaina. Riikka Hakkaraisen tulokseksi muodostui 79, yhteistuloksissa hän on 68:s.

Minea Blomqvist nousi kuudenneksi Australiassa

Karrie Webbin pelivire ja usein ailahdellut psyyke on testissä viikonloppuna &copy Getty ImagesMinea Blomqvist tavoittelee kärkisijoja viikonloppuna Royal Sydneyn kentällä pidettävissä Australian avoimissa mestaruuskilpailuissa. Blomqvist pelasi perjantaina paikallista aikaa iltapäivällä tuloksen 72 joka nosti häntä yhdeksän sijaa ylemmäs tuloslistallla. Avauspäivän tavoin Blomqvistin peli oli tuloksellisesti vuoristorataa, viiden birdien vastapainoksi bogeja syntyi samanverran. Alku oli vaatimaton, peli käynnistyi kahdella birdiellä, ensimmäinen birdeistä tuli sitten jo kolmannella. Kisan johtoon siirtyi maailmanlistan kolmonen Karrie Webb jolla on tulokset 67-71 kortissaan. Maailmanlistan kolmonen ei ollut laisinkaan tyytyväinen esitykseensä, vaan kuvaili peliään ”rumaksi”. -Positiivista on se, että vaikka en ollutkaan parhaassa lyönnisssäni, pystyin pitämään tuloksen kasassa. Viimevuonna se tuskin olisi onnistunut, Webb viittasi parempaan fysiikkaansa sekä sitäkautta vahvempaan psyykkeeseen. Kärkipalloon hän saa seurakseen ainakin Taiwanin Yun Jye Wein, mahdollisesti myös maannaisensa Nikki Campbell mikäli lauantaina pelataan kolmen ryhmissä. Minni on viisi lyöntiä Webbista ja vain lyönnin neljännestä sijasta. Mahdollisuudet vaikka kisan voittoon ovat erittäin hyvät, Webb ei ole parhaassa formussaan, kaikki muut kärkeen hamuavat ovat normaalipäivänäkin Blomqvistin lyötävissä. Kilpailu on kuitenkin tasainen ja arvaamaton, pienikin lipsahdus pudottaa tuloslistalla nopeasti. Riikka Hakkarainen nousi jatkoon tuloksin 77-75, eroa Webbiin on kuitenkin jo 14 lyöntiä. Jenni Kuosa paransi torstaista kahdeksan lyöntiä (81-73), jatkoonpääsy olisi kuitenkin vaatinut kaksi lyöntiä paremman tuloksen. Urheilukanava näyttää Australiasta lähetykset seuraavasti: La 3.2. klo 06.00-09.00 Su 4.2. klo 05.00-10.00

Minea Blomqvistilla pirte&#228, avaus Sydneyssa

MInea Blomqvist teki avauskierroksellaan kuusi birdietä &copy Getty ImagesMinea Blomqvist pelasi kauden ensimmäisen kisakierroksensa Royal Sydneyn kentällä paikallista aikaa torstaina aamupäivällä. Australian avoimissa tulokseksi tuli 71, yksi alle parin jolla maaliskuussa 22 vuotta täyttävä Blomqvist oli avauspäivän päätyttyä hienosti jaetulla 15:lla sijalla Hän teki kierroksellaan saman verran (kuusi) birdejä kuin aamupäivän jälkeen johtanut Sarah Kemp,epätasaisuus, kolmen bogeyn putki ja yksi tupla jättivät Minnin kuitenkin viiden lyönnin päähän australialaisesta. Kemp pysyi kärjessä koko päivän, Nikki Campbell ja Karrie Webb ovat tuloslistalla seuraavina, ausseilla on siis kolmoisjohto. Riikka Hakkarainen ja Jenni Kuosa käynnistivät pelinsä paikallista aikaa ilta-päivällä mollivoittoisesti. Hakkarainen pelasi ensimmäiset yhdeksän reikää kahdesta birdiestä huolimatta kolme yli, Kuosa oli kolme yli kuusi reikää pelattuaan. Hakkaraisen lopputulos oli 77, Kuosan peräti 81. USA:n Natalie Gulbis oli tuloksellisesti suuri pettymys, 74 lyöntiä jättää hänelle luultavasti liikaa kirittävää, uran ensimmäinen ammattilaivoitto jäänee saavuttamatta. Blomqvist on aiemmilla Australian vierailuillaan ANZ Ladies Mastersissa ollut sijaluvuilla 11:s ja 54:s. Sydneyn kisan jälkeen pelaajat siirtyvät Brisbaneen maan Kultarannikolle jossa pelataan ensiviikolla kauden toinen ET:n kisa. Sydneyn kilpailussa jaetaan palkintorahaa yhteensä 300.000 euroa, Brisbanessa 480.000.

Natalie Gulbis huomion keskipisteen&#228, Sydneyssa

Naisten Euroopan Tour pyörähtää käyntiin kahdella Australiassa pelattavalla kilpailulla Sydneyssa sekä Brisbanessa. Molemmat ovat kivikovia kisoja ja kärkipaikoille on tavallista enemmän tunkua jo Royal Sydneyn kentällä pelattavassa ensimmäisessä kilpailussa. Karrie Webb teki vakuuttavan paluun huipulle viimevuonna voittamalla kauden ensimmäisen Majorin, rahalistallakin hän oli hienosti LPGA Tourilla kakkonen. Sydneyssa Webb saa kovan vastuksen kotimaansa nuorista Nikki Garrettista, Lindsay Wrightista sekä Nikki Campbellista jotka kaikki ovat hakeneet menestystä muiden mantereiden Toureilta. Euroopan Tourin nimekkäimpiä pelaajia ovat Gwladys Nocera ja Laura Davies, rahalistan kärkipari viimevuodelta. Riikka Hakkarainen, Minea Blomqvist ja karsinnnoista läpipäässyt Jenni Kuosa lähtevät kisaan selkeästi haastajina, suuria menestyspaineita ei ainakaan ulkopuolisten taholta ole lyöty. Kaliforniasta kilpailuun lensi LPGA Tourin kaunistus, kuudennen kautensa päätourilla aloittava Natalie Gulbis jonka avausvoitto on vielä saavuttamatta. Maailmanlistalla Gulbis on nyt 21:s. Hän on sijoittunut pelkästään LPGA Tourilla 29 kertaa sijoille 2-10, joten on selvää, että kulmikkaasti svingaavalta neidolta odotetaan jokaisessa kisassa sitä ensimmäistä ykköstilaa. Gulbis pelaa Australiassa toista kertaa, hän osallistui maan molempiin suurkisoihin ( Open & Masters) myös vuonna 2003. Gulbisilla on julkaissut omaa piukkaa ja vaatteiden osalta niukkaa kalenteriaan jo vuosia, samoin hänen elämästään kertova Natalie Gulbis Show pyörii Golf Channelilla. Osaava pelaaja Gulbis on ehdottomasti, siitä huolimatta uskottavuuden kannalta uran ensimmäinen voitto tekisi terää. Gulbisin isä on syntyjään latvialainen, hän vei tyttärensä kentälle ja antoi tälle ensimmäiset opit. Jo 14-vuotiaana hän voitti Kalifornian naisten amatöörimestaruuden ja pelasi maanantaikarsinnan menestyksen johdosta LPGA Tourilla. -En saanut opetusta ennen ammattilaiseksi siirtymistäni, Butch Harmon on kehittänyt svingiäni viimeiset 5-6 vuotta, Gulbis kertoi Sydneyssa ennen kisaa antamassaan haastattelussa. Minea Blomqvist lähtee avauskierrokselleen kello 9.30 paikallista aikaa ( 1.30 Suomessa) . Hakkarainen ja Kuosa pelaavat iltapäivällä.Hakkaraiselle Australia on erittäin tuttu maa, hän on kilpaillut siellä lähes aina kun ET on pitänyt saarella kisojaan. Minea Blolmqvist ja Nikki Garrett lukeutuvat Karrie Webbin haastajiin viikonloppuna. Kuva: Otto PeltomaaWorld Cupissa Hakkarainen ja Jenni Kuosa olivat viimeisen päivän mahalaskusta huolimatta hienosti kymmenensiä. Kuosa pääsi Sydneyn kisaan maanantaikarsinnan kautta. Suurin mielenkiinto suomalaisittain kohdistuu eittämättä Minea Blomqvistiin. Kauden jälkipuoliskon varsin vaisusti LPGA Tourilla pelannut Blomqvist haki Floridan harjoitusleirillä uutta virtaa suorituksiinsa, viikon verran tukena oli myös uusi valmentaja Timo Rauhala. Viimekaudella Minnin paras yksittäinen sijoitus LPGA Tourilla oli vaatimattomasti 24:s, Australiasta olisi hyvä saada menestyksen kautta kunnon startti kauteen. Koko suomalaiskolmikko lähtee kisaan haastajina ilman suuria paineita, menestysodotukset kohdistuvat Karrie Webbiin, Natalie Gulbisiin, Gwladys Noceraan sekä nuoreen australialaiskolmikkoon. Urheilukanava näyttää kisan kaksi viimeistä päivää. Lähetysajat varmistuvat torstaina.

Naisten Euroopan Tour

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje