16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Minea Blomqvist kahdeksanneksi paras eurooppalaisista

Annika Sörenstam on juhlinut LPGA Tourin kisan voittoa 70 kertaa © Getty Images

Ensimmäisensä suomalaisena World Rankingilla 50:n joukkoon? Minea Blomqvist on nostanut itseään alkuvuodesta jo yli sata sijaa &copy Getty ImagesMinea Blomqvistin jaettu kahdeksas tila Orlandossa nosti häntä edelleen sekä World Rankingilla kuin myös LPGA Tourin rahalistalla. Huomionarvoista on sekin, että eurooppalaisista Minni on WR:lla jo kahdeksantena, tämänvuotisella ansiolistalla neljäs! Minea Blomqvist on loistoesityksillään varmistanut jo paikkansa kauden kolmeen viimeiseen Majoriin, sekä Suomelle osallistumisoikeuden World Cupiin yhden vuoden tauon jälkeen. Minean harmiksi Solheim Cup pelataan vasta kaudella 2009, karsinta käynnistyy myöhemmin syksyllä. -Minnillä oli hieman huonoa tuuria Orlandossa, hän sai Roopelta ( Kakko) tuliaisina Kolumbiasta flunssan joka vaivasi varsinkin viikonlopun helteisinä päivinä, kertoo valmentaja Timo Rauhala. Kahden päivän jälkeen Blomqvist oli tuloslistan kolmas. Rauhala uskoo menestykseen myös jatkossa. Alkaneella viikolla Blomqvist latautuu Orlandon kodissaan ja saa mahdollisesti harjoituskierroksilleen seuraksi lähistöllä asuvan Michelle Wien joka treenaili David Leabetterin akatemiassa. -Sellaista puhettä oli, että Minni ja Wie pelaisivat yhdessä, se voisi tehdä Wiellekin erittäin hyvää. Teinitähti oli pirteän oloinen, hän on mielestäni edelleen kasvanut ja hyvävoimaisen näköinen. Kyllä siitä vielä jotain voi tullakin jos vain hälinä pelaajattaren ympärillä vähenee, Rauhala arvelee. Rauhala on tiistaina Urheilukanavan Ginn Open lähetyksessä kello 22.30 kommentoimassa kisaa ja suojattiensa Minea Blomqvistin sekä Mikko Ilosen esityksiä. Blomqvist pelaa viikon paussin jälkeen kilpailut Oklahomassa, Virginiassa sekä New Jerseyssa ennen lyhyttä Suomen matkaansa. Seuraavat Majorit , LPGA sekä US Open ajoittuvat kesäkuulle, suureksi luokiteltava Ginn Tribute toukokuun loppuun. Lorena Ochoa vankisti johtoaan varsinkin rahalistalla melkoisesti. Hänen ansionsa (1,440 miljoonaa taalaa) ovat suuremmat kuin kolmen seuraavan pelaajan vastaavat yhteensä. Meksikolainen on voittanut viisi kuudesta pelaamastaan kisasta, hänellä on loppukaudesta vielä puolustettavanaan ykköstilat seitsemästä kisasta. Nykyistä tahtia 15 voiton saavuttaminen ei enää vaikuta edes mahdottomalta. Parhaat eurooppalaiset World Rankingilla 21.4.2008: 2. Annika Sörenstam 3. Suzann Pettersen 16.Maria Hjorth 33. Sophie Gustafson 38. Laura Davies 51. Karen Stupples 67.Minea Blomqvist

Minea Blomqvist kahdeksas LPGA Tourilla

Minea Blomqvistin pelissä ovat palaset loksahtaneet kohdalleen. &copy Getty Images Harmilliset bogeyt 16:lla ja 18:lla väylällä pudottivat Minean sijoitusta muutamalla pykälällä, kahdeksanneksi. Kahden ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen oli lupa odottaa enemmänkin, mutta sijoitusta top teniin voidaan ilman muuta pitää kiitettävänä suorituksena. Kahdeksannesta tilastaan hän ansaitsi hieman yli 57 000 dollaria, ja nousi kiertueen rahalistalla yhdeksänneksi. Rahalistan tilanteen tekee mielenkiintoiseksi se, että listan 12:n parhaan joukossa on vain yksi yhdysvaltalainen pelaaja, neljäntenä oleva Paula Creamer. Korealaisia samaisesta joukosta löytyy peräti kuusi, ei tarvitse siis pitkään miettiä, missä maassa on tällä hetkellä naisten ammattilaisgolfin kovin taso. Blomqvist on tienannut kauden tähän asti pelaamissaan LPGA Tourin kilpailuissa nyt vajaat 230 000 dollaria. Vähitellen alkaa näyttää siltä, että pitkään erilaisten ongelmien kanssa tuskaillut Minea Blomqvist alkaa vakiinnuttaa paikkaansa kiertueen parhaimmiston joukossa. Seestymisen ja siviiliasioiden oikeansuuntaisten ratkaisujen ohella hän on tehnyt onnistunutta yhteistyötä valmentajan Timo Rauhalan kanssa, jonka paikallaolo kilpailussa on myös auttanut paljon. Lisäksi sukulaisten läheisyys kaukana kotimaasta pelattavassa ammattilaissarjassa on seuralliselle Minealle ilmiselvästi tärkeää. Ginn Openin voitti jälleen kukapas muu kuin Lorena Ochoa, tuloksellaan -19 / 269. Hän osasi heittää eilenkin vettä kiukaalle sellaisissa paikoissa kuin oli tarpeellista, ja pelasi lopun kylmän viileästi ilman yltiörohkeita yrityksiä. Voitollaan Ochoa siirtyi jakamaan Tourin ennätystä peräkkäisten (4) voittojen määrässä. Maailman ykköspelaaja on kaikkiaan ottanut tämän kauden kisoissa viisi voittoa. Ensimmäistä kauttaan kiertueella pelaava Korean Yani Tseng sijoittui toiseksi, kolme lyöntiä Ochoalle hävinneenä. Tsengillä olisi ollut sisääntulossa omat saumansa nousta Ochoan tuntumaan, mutta bogeyt 13, 15 ja 17 rei’illä pitivät hänet voittokamppailun ulkopuolella, tuloksella -16 / 272. Norjan Suzann Pettersen ja Korean Teresa Lu jakoivat kolmannen sijan. Paras yhdysvaltalainen, kokenut Kate Golden, löytyy vasta sijalta T-13. Puolestaan viime vuonna Ginn Openin voittanut Brittany Lincicome, 74+76, ei selvittänyt tällä kertaa cut’ia. Marko Kuivasaari (21.4.2008)

Blomqvist kuudentena Ginn Openissa

Kohti voittoa? Lorena Ochoa on taas tutulla paikalla ennen viimeistä kierrosta. &copy Getty Images Blomqvistin lauantain kierroksella ei ollut samanlaista hohdokkuutta kuin kahtena edellisenä päivänä. Kahden bogeyn seuraksi hän onnistui tekemään ainoastaan yhden birdien (nelosella) koko päivänä. Tulos, 73, pudotti suomalaisen tulosluettelossa kuudenneksi, kahdeksan lyöntiä kärkeen noussutta Lorena Ochoaa jäljessä. Tilanne ei ole lainkaan lohduton, sillä hyvä päätöskierros voisi nostaa Blomqvistin vielä kolmen joukkoon. Lorena Ochoa otti jo viidennen kerran johtopaikan ennen viimeistä kierrosta, kiertueen tämän kauden kisoissa. Meksikolainen pelasi Ginn Reunion Resortissa lauantaina seitsemän alle par’in, 65, ja on tilanteessa -16, lyönnin taiwanilaista Yani Tsengiä edellä. Ochoa aloitti päivän jaetulta kolmossijalta yhdessä Minea Blomqvistin kanssa. Hän teki kierroksen ainoan bogeynsä kakkosella, mutta kuittasi nopeasti virheensä kolmosen ja nelosen birdieillä. Jatkossa tuli vielä kuusi birdietä lisää, sisältäen neljämetrisen putin upotuksen viimeisellä reiällä. Maailman ykkönen on voittanut tällä kaudella jokaisen (4) kilpailun, jota hän on johtanut ennen päätöskierrosta. Kaikkiaan 22 ”lauantaijohtoa” on tuottanut hänen urallaan 15 kiertuevoittoa, kuusi kakkostilaa ja yhden kolmannen sijan. ”Tilanne näyttää nyt hyvältä, olen oikein tyytyväinen. Päivä oli mainio, sikäli kun tein jo kakkosella bogeyn. Toki joukkoon mahtui muutamia huonojakin lyöntejä, mutta niille pystyttävä vain hymyilemään. Kaikki on asenteesta kiinni”, Ochoa kertoi lehdistötilaisuudessa. Toisena oleva Yani Tseng oli tyytyväinen päästessään pelaamaan Ochoan kanssa finaalikierroksella. Myös hänen maannaisensa Teresa Lu starttaa sunnuntaina kärkiryhmässä. ”Lähden viimeiselle kierrokselle oppimaan jotain uutta Ochoalta, mutta toivottavasti minä ja Teresa pystymme voittamaan hänet”, Tseng sanoi. Marko Kuivasaari (20.4.2008)

Minea Blomqvist nousi upeasti Ginn Openissa

Minea Blomqvist on löytänyt Floridassa mainion pelivireen. &copy Getty Images Vain kärjessä oleva Tseng (64) pystyi pelaamaan eilen paremmin kuin Blomqvist, jonka kierros sisälsi kaksi bogeytä ja kahdeksan birdietä. Minni on kilpailun puolivälissä tuloksellaan -6 / 135, kolme lyöntiä Tsengiä ja kaksi lyöntiä Petterseniä jäljessä. ”En ole lyönyt palloa pariin viikkoon hyvin, mutta valmentaja Timo Rauhala on saanut täällä palasia kohdalleen. Hän sanoi alkuviikosta, että mennään joka päivä vain vähän paremmin kohti sunnuntaita. Kärsivällisyys on nyt lisääntynyt, enkä ole jäänyt murehtimaan parin huonon lyönnin vuoksi, Blomqvist pohti YLE Urheilun haastattelussa. ”Pelaan täällä jo kolmatta kertaa, ja joka vuosi on sujunut aika hyvin. Kenttä on minulle mieleinen, koska väylät ovat selkeät tiiltä. Sain omaan puttiini hyvän tuntuman ja itseluottamuksen, kun katselin Ochoan harjoittelua. Se näytti vaivattomalta ja helpolta. Olen tehnyt jo kolme tai neljä noin viisimetristä par-seivausta hyvillä puteilla.” ”Nyt täytyy vain keskittyä nauttimaan omasta pelistä ja yrittää saada hyviä kokemuksia. Tärkeää olisi, että pysyisin ennen sunnuntaita riittävän lähellä kärkeä”, Blomqvist sanoi. Kiertueen tulokaspelaaja Yani Tseng pelasi perjantaina uuden kenttäennätyksen 64. “Kenttäennätys tuntuu upealta, toivon silti, että pystyn rikkomaan täällä vielä oman 18-reiän ennätykseni, 62. Olo on nyt hyvä ja odotan huomista mielenkiinnolla”, sanoi Blomqvistin ja Pettersenin kanssa lauantaina kärkiryhmässä pelaava taiwanilainen. ”En ole paljoa katsellut tulostaululle, vaan yrittänyt pelata omaa peliäni. Suunnitelmani on ollut olla aggressiviinen siellä, missä tämä kenttä sen sallii”, Pettersen kertoi. Marko Kuivasaari (19.4.2008)

Blomqvist pirte&#228,n&#228, Floridassa

Minea Blomqvist on hyvissä asemissa Ginn Openin avauskierroksen jälkeen. &copy Getty Images Kotikulmillaan pelaavan Minnin kierros sujui torstaina tasaisen varmasti. Urakkansa kympiltä aloittaneen suomalaisen molemmat bogeyt kirjattiin jälkimmäiselle ysille, väylille 1 ja 7. Birdieitä hän teki viisi. Avauskierroksen tulos 69 on täsmälleen sama kuin viime vuonna Ginn Openissa, jolloin Blomqvist jakoi lopulta kilpailussa sijan 43. Alku on jälleen lupauksia herättävä, ja eroa kärkeenkin vain kaksi lyöntiä. Torstain GIR-tilasto, 14, ja 28 puttia kertovat peruspaketin olevan koossa. Jos Minea pystyy pitämään pelinsä vahvuudet hallinnassa läpi viikonlopun, on häneltä odotettavissa taatusti hyvä sijoitus kovatasoisessa kilpailussa. Toivottavasti myös valmentaja Timo Rauhalan paikallaolo tuo Blomqvistin otteisiin harmonisuutta läpi tiukan viikonlopun. Kilpailun johdossa ovat tässä vaiheessa Ruotsin Carin Koch ja Taiwanin Teresa Lu, tuloksella 67. Heidän jälkeensä tulee kierroksensa 68 lyönnillä pelannut seitsemän naisen ryhmä, joukossa mm. Suzann Pettersen, Karrie Webb sekä ehdoton voittajasuosikki Lorena Ochoa. Viime viikonvaihteessa hyvän päätöskierroksensa ansiosta viidenneksi Corona Championshipissä noussut Koch tuntuu saaneen hyvän vaihteen peliinsä. Edes 15:n reiän tuplabogey ei haitannut torstaina ruotsalaisen rentoa suoritusta, sillä pienen uinahduksen vastapainoksi hän saalisti kentältä seitsemän birdietä. Kochin kanssa johtopaikan jakava ja kolmatta kauttaan LPGA Tourilla esiintyvä Teresa Lu on selvittänyt tähän asti cut’in kiertueen kaikissa pelaamissaan kuudessa kilpailussa. Kauden toistaiseksi paras sijoitus on Fields Openin jaettu kymmenes tila Honolulussa helmikuussa. Marko Kuivasaari (18.4.2008)

Annika S&#246,renstam haastaa Lorena Ochoan Orlandossa

Annika Sörenstam loukkasi selkänsä lähes tasan vuosi sitten, kausi 2007 oli pilalla ennen kuin se ehti käytännössä alkaakaan. Vuoden 2008 kisoissa Sörenstam on ollut lähes oma itsensä, yksi voitto ja muissa kisoissa top-ten sijoituksia. Hän on kuitenkin jäänyt täysin uuden kuningattaren Lorena Ochoan jalkoihin. -Olen tyytyväinen alkuvuoteen. Vielä muutama voitto kauden mittaan ja voin olla tyytyväinen. Minä olen kilpailuhenkinen, pelaan omaa peliäni enkä kykene vaikuttamaan Lorenan esityksiin, Sörenstam pohdiskeli kisan alla lehdistötilaisuudessa. Ochoa on antanut kilpasiskoilleen melkoisia tyrmäystippoja, voittanut neljä kisaa viidestä pelaamastaan, yhteensä hämmästyttävästi 33 lyönnin erolla kakkoseen!!! Ginn Openissa Orlandossa hän on tietysti suosikki. Edellisvuonna Ochoa tuhri päätöspäivänä tuloksen 77 johdettuaan yhdessä Laura Daviesin kanssa. Kakkostila maistui varmasti karvaalta, Brittany Lincicome oli ykkönen yhteistuloksella kymmenen alle. Viikonlopun kisa on rahassa mitattuna kauden kolmanneksi suurin. Voittaja saa 2,6 miljoonan kokonaispotista 390.000. Vain US Open ja Evian Masters menevät Ginn Openin ohitse. Timo Rauhala on Orlandon kisaviikola Minea Blomqvistin apuna.Minea Blomqvist saa keskittyä kisaan kotonaan Champions Gaten hulppealla asuntoalueella. Avauskisan karsiutumisen jälkeen Minni on päässyt viidesti peräkkäin jatkoon ja sijoittunut kahdesti viiden joukkoon. Orlandossa hänellä on tähtien joukossa vain voitettavaa, paineet työpaikan uusimisesta ovat ohi. Edellisvuoden kisassa Blomqvist pelasi kaksijakoisesti, ensimmäisen ja kolmannen tuloksin 69-67, toisen ja neljännen 21 lyöntiä heikommin 77-80. Lopullinen sijoitus oli 43:s. Vaikka tässä osansa olikin olosuhteilla, on nyt syytä odottaa huomattavasti tasaisempaa esitystä. Hyvät kierrokset ovat varmasti jättäneet positiivisia mielikuvia, parhaimmillaan Blomqvist on osoittanut jo aiempina vuosina haastamaan ykköstähdet. Maailmanlistalla Blomqvist putosi viikonlopun tuloksena kaksi sijaa ja on 73:s, rahalistalla 14:s (165.000 dollaria).

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje