16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Mickelsonille kauan odotettu voitto Los Angelesissa

Justin Roselta puuttuu vielä voitto PGA Tourilta © Getty Images

Yksi lisää plakkariin. Phil Mickelson täydensi länsirannikon voittojensa kokoelmaa Los Angelesissa. &copy Getty Images Phil Mickelson pelasi ensimmäisen kerran Northern Trust Openissa 17-vuotiaana amatöörinä, 20 vuotta sitten. Nuorukainen oli haaveillut saavansa joskus nimensä kilpailun kiertopalkintoon, jossa komeilivat mm. nimet Ben Hogan, Sam Snead, Byron Nelson ym. Mickelsonin haaveet toteutuivat pitkän odotuksen jälkeen sunnuntaina, kun hän pelasi Rivieralla tuloksen 70 eli yhden alle parin, pitäen Jeff Quinneyn takanaan kahden lyönnin turvin. Vasurin 33:ta PGA Tourin voitosta kaikkiaan 16 on nyt peräisin Yhdysvaltain länsirannikon turnauksista, Kaliforniasta ja Arizonasta. Voitto kävi Rivieralla jo viime vuonna lähellä, jolloin hän kuitenkin kärsi kirvelevän playoff-tappion Charles Howell III:lle. Jeff Quinneyn taistelu voitosta hiipui käytännössä 13. reiällä, josta alkoi hänen kolmen bogeyn putkensa. Näistä kaksi ensimmäistä tuli helpohkoista kaksimetristen par-puttien missauksista. Ei uppoa. Jeff Quinney tuskastui puttipeliinsä Rivieralla. &copy Getty Images ”Puttityöskentelyyni tuli ylimääräisiä paineita takaysille”, sanoi Quinney, jonka upottama kahdeksanmetrinen birdieputti 18. reiällä oli kilpailun kannalta enää vain kosmetiikkaa. Jaetulle kolmannelle sijalle nousivat päätöspäivänä eurooppalaiset Padraig Harrington sekä Luke Donald, jotka eivät kuitenkaan missään vaiheessa yltäneet vakavaan voittokamppailuun. Vaikka Phil Mickelson ei enää koskaan saavuttaisi Tiger Woodsia maailman ykköspelaajana, voi hän tällä hetkellä tuntea kenties mielihyvää siitä, että Woods ei ole vielä voittanut Rivieralla. Myös Jack Nicklaukselta jäi aikoinaan tuo merkkipaalu saavuttamatta. ”En ole aikaisemmin ymmärtänyt riittävästi Rivieran kentän vaatimaa pelistrategiaa. Minun on täytynyt huolella työstää mielessäni kentän lukuisat nyanssit, joiden avulla olen oppinut tavoittamaan monet pudotusalueet ja griinit uudella tavalla”, Mickelson kertoi AP:lle. Mickelson sanoi myös, että ratkaisevin seikka voiton kannalta oli vaihtaa putteria tähän turnaukseen. Vasuri on vaihtanut tälle kaudelle hieman pehmeämpikuoriseen palloon, eikä osuman ääni ole kuulostanut enää samanlaiselta kuin aikaisemmin. Tästä syystä hän oli alkanut huomaamattaan putata palloa kovempaa. Vaihdettuaan putteriin, jossa oli toisenlainen insertti, hän sai ennalleen samanlaisen osumaäänen ja -tuntuman kuin ennenkin. Tällä viikolla Phil Mickelsonille olisi taas tarjolla uusi sulka hattuun, sillä keskiviikkona käynnistyy Tucsonissa, Arizonassa World Golf Championships-Accenture Match Play Championship. Sitä kilpailua hän ei olekaan vielä koskaan voittanut… Marko Kuivasaari (18.2.2008)

Quinney kavensi Mickelsonin etumatkaa Northern Trust Openissa

Loistavaa, Jeff! Phil Mickelson antaa tunnustusta Jeff Quinneyn hole-in-onesta Rivieran kuutosreiällä. &copy Getty Images Quinney, -10, ehti jo käväistä etuysillä vasurin kanssa tasoissa, mutta ei löytänyt sen isompaa vaihdetta päälle kierroksen jälkipuoliskolla. Myös viime vuonna Northern Trustin kärkipäässä pelanneen Quinneyn kymmenmetrinen birdieputti viimeisellä griinillä kuitenkin varmisti, että ero näiden kahden pelaajan välillä, viimeiselle kierrokselle lähdettäessä, on mahdollisimman alhainen. Phil Mickelson, -11, joka joutui pienen taistelun kautta puristamaan parin viimeiselle reiälle, oli kierrokseensa tyytyväinen. Odotukset sunnuntain suhteen ovat Mickelsonilla luonnollisesti suuret. Hän on voittanut kaikkiaan 15 kilpailua USA:n länsirannikolla, mutta voittotili Los Angelesissa on vielä avaamatta. ”Odotan sunnuntaista mielenkiintoista mutta kovaa pelipäivää,” Mickelson sanoi. Kärkimiesten takana tulevat John Rollins, Stuart Appleby, Vaughn Taylor sekä Scott Verplank. Eroa heillä Mickelsoniin nähden on viisi-kuusi lyöntiä. Scott Verplank ei usko saavuttavansa Phil Mickelsonia ilman ylimääräistä apua. &copy Getty Images ”Phil Mickelson on Tiger Woodsin jälkeen maailman paras johtoasemassa etenevä pelaaja. Hän on mahdottoman hyvä, joten minun itseni on pelattava poikkeuksellisen hyvin ja tarvittava vielä ylimääräistä tuuria, jos aion nousta vielä kärkeen,” Verplank totesi lehdistötilaisuudessa. Mickelson johti myös vuosi sitten Northern Trustia yhdellä lyönnillä ennen päätöskierrosta, kunnes kärsi uusinnassa tappion Charles Howell III:lle. Hänen voittotilastonsa 54 reiän johtoasemassa on 21-7, joten vedonlyöjät noteeraavat varmasti tämän seikan. Yksi tyytyväinen pelaaja löytyy myös tuloslistan 29. sijalla. Nimittäin Marc Turnesa oli jo aloittelemassa kotimatkaansa lauantai-aamuna, kunnes John Merrickin missaama metrinen par-putti 18. griinillä pelasti Turnesan jatkopaikan. Kiitokseksi tästä Turnesa pelasi eilen 67 ja nousi 41 sijaa tuloslistalla ylöspäin. Marko Kuivasaari (17.2.2008)

Mickelson vakuuttavana Kaliforniassa

Ottaako Phil Mickelson Rivierella revanssin viimevuoden playoff-tappiostaan? &copy Getty Images Kilpailu jouduttiin keskeyttämään pimeyden takia perjantai-iltana, joten muutama pelaaja joutuu jatkamaan vielä toisen kierroksensa loppuun lauantaina. Tämä ei kuitenkaan muuttane 145 lyönnin kohdalle pysähtyvää cut-rajaa. Phil Mickelsonin 64 oli perjantain paras kierros sisältäen yhdeksän birdietä. Viime vuonna koettu playoff-tappio Charles Howell III:lle oli karvas, ja vasurilla on takuulla nyt revanssi mielessä. Northern Trust Open ei ole liiemmin ollut antoisa Mickelsonille, ennen viime vuoden kakkossijaa hän oli ollut kilpailussa parhaimmillaan sijalla 15. On yleisesti sanottu, että juuri tämän kilpailun hän haluaisi voittaa. ”No, en ole voittanut US Openia tai British Openiakaan, ja ne haluaisin todella voittaa. Tietysti Northern Trustin voittaminen olisi mukavaa, mutta mikään pakkomielle se ei minulle ole” , Mickelson kertoi lehdistötilaisuudessa. Robert Allenby myönsi, että Mickelsonilla on ”lentokeli” päällä, mutta muistutti kilpailun olevan vasta puolivälissä. ”Olen tehnyt täällä runsaasti birdieitä aikaisemmin, miksi en siis tekisi samoin tänä viikonloppunakin”. Mahdollisuuksiinsa uskoo myös Jeff Quinney. Hänen mielestään lauantaina pienetkin oikeaan paikkaan tulleet onnistumiset voivat olla ratkaisevia, varsinkin jos olosuhteet ovat tuuliset. ”Ainakaan 64:ää ei lauantaina tarvitse pelata, pysyäkseen vielä voittokamppailussa mukana”, hän arvioi. Kilpailussa on mukana maailmanlistan kahdenkymmenen parhaan pelaajan joukosta 17 miestä. Heistä mm. Justin Rose, Jim Furyk ja Trevor Immelman eivät selvittäneet cutia. Yleisön suosikkipoika John Daly puolestaan hoiteli itsensä kahdelle viimeiselle kierrokselle ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Marko Kuivasaari (16.2.2008)

Kevin Na K.J.Choin varjona Los Angelesissa

Kevin Na osaa voittaa, sen hän on osoittanut amatöörinä ja Aasian Tourilla &copy Getty ImagesK.J.Choin kunto pitää, Aasian ykköspelaaja johtaa Los Angelesin osakilpailua torstain jälkeen. Hän voitti jo Hawaijilla PGA Tourin osakilpailun tammikuussa, viimevuonna kannu nousi ilmoille kahdesti. Neljäs voitto yhdeksän kuukauden jaksoon olisi melkoinen tapaus. Muistaa sopii sekin, että Choi johti Hawaijilla koko kisan ajan… Kevin Na on Tourin lupaavimpia nuoria pelaajia. Vaikka ikää on vain 24 vuotta, Koreasta vanhempiensa kanssa kahdeksan vuotiaana muuttanut Na on jo tavallaan kokenut konkari. Hän oli juniorivuosinaan USA:n paras ikäluokissaan, 19-vuotiaana hän kävi voittamassa Aasian Tourin kisan, odotukset nousivat pilviin. PGA Tourilla Na on pelannut jo neljä kautta ja yli sata kilpailua. Vuosi 2006 meni käytännössä piloille nuorukaisen loukattua kätensä auton oveen. Kuluvalla kaudella Na on sijoittunut jo kahdesti neljänneksi, Fedex Cup-pisteissä hän on hienosti neljäs. Torstain tulos 66 antaa erinomaiset lähtökohdat uran ensimmäisen PGA Tourin voiton saavuttamiseksi, mutta matka on toki vielä pitkä. Retief Goosenin ote omaan peliin on täydellisesti kateissa &copy Getty ImagesPäivän iloisimmasta yllätyksestä vastasi John Daly jonka putteri oli pitkästä aikaa lämpimänä. Putteja kertyi 26, lyöntejä yhteensä 69. Kuluvan kauden neljässä kisassaan Daly on saanut parhaaksi sijoituksekseen 69:s, huippuvireeseen on varmasti matkaa vaikka yksittäisen kierroksen kasaanraapiminen on taas näköjään mahdollista. Kautensa avaava Justin Rose ei ollut alkuvaiheilla hereillä, hän pelasi tuloksen 72 ja on kaukana kärjen takana. Uran ensimmäinen PGA Tourin ykköstila jäänee viikonloppuna tulematta. Retief Goosenin pelit ovat olleet reilun vuoden ajan todella surkeita, Los Angelesissa suuntaus vain kiihtyy. Avauskierroksen jälkeen Goosenin nimi löytyy tuloslistan hänniltä (79 lyöntiä). Kaksinkertainen US Openin ykkönen ja parhaimmillaan World Rankingilla kolmantena ollut etelä-afrikkalainen on valahtanut sijalle 29:s. Viimevuotisessa Mastersissa Goosen jakoi toista sijaa Tigerin kanssa. Sen jälkeen hän ei ole sijoittunut kertaakaan lyöntipelissä kymmenen joukkoon. ”Goosie” tarvitsee todella jonkin käänteentekevän ajatuksen suorituksiinsa, menestykseen tottuneelle miehelle näin pitkä heikko jakso on jo kovin piinaavaa.

Justin Rose avaa kautensa Rivieralla

Viikonlopun PGA Tourin kisa, Northern Trust Open tunnetaan paremmin paremmin Los Angeles Openina joka pelattiin ensimmäisen kerran jo 1926. Kentäksi on vakiintunut seurapiirien suosima Riviera Country Club joka on isännöinyt myös monia Majoreita, viimeksi PGA:n mestaruuskisaa 1995. Suosikkeja on paljon, sillä maailmanlistan 20:sta ensimmäisestä peräti 17 on mukana. voitti edellisvuonna uusinnassa Phil Mickelsonin. Eurooppalaiset pyrkivät valloittamaan Los Angelesin nimekkkäiden pelaajien toimesta. Edellisvuodn rahalistan Justin Rosen lisäksi mukana ovat mm. Padraig Harrington, Sergio Garcia, Paul Casey, Luke Donald,Lee Westwood, Daniel Chopra ja Fredrik Jacobson. Kilpailun historian ainoa eurooppalaisvoittaja on Nick Faldo jonka uran viimeiseksi jäänyt päätourien ykköstila tuli helmikuussa 1997. Sergio Garcia ja Luke Donald ovat pelanneet reilusti alle odotusten viimeiset pari vuotta &copy Getty ImagesJustin Rose voitti Volvo Mastersin uusinnan jälkeen. Voittaminen oli englantilaiselle vaikeaa, mutta hän säväytti nimenomaan suurkisoissa takuuvarmana sijoittuja kärjen taakse. Majoreissa ( 5:s,10:s,12:s,12:s) sekä pelaamisssaan World Tourin kisoissa (5:s,2) hänellä oli useita mahdollisuuksia pelata itsensä ykköseksi. Kausi päättyi vielä Etelä-Afrikan Nedbank Challengessa niukkaan tappioon Trevor Immelmanille. Odotukset ovatkin kovat etelä-afrikassa syntyneen Rosen pelin suhteen. Voitto PGA Tourin kisoistakin puuttuu maailmanlistan seiskalta joka on Tourin kisoja pelannut jo 112. Allekirjoittaneen veikkaus on se, että Roselle nykyisten asemien pitäminen olisi jo upea saavutus, PGA Tourin voittokaan kaudella 2008 ei tule ilman kunnon onnistumista. Eurooppalaisista isot kysymysmerkit ovat rivimiehiksi edelliskaudella pudonneiden Sergio Garcian, Paul Caseyn ja Luke Donaldin perässä. Edellisistä ykköstiloista on jo aikaa, Ryder Cup paikka ei ole kenenkään kohdalla täysin itsestäänselvyys. Garcia toki oli voittaa Openin, tuon jälkeen hyvien sijoitusten aikaansaaminen on ollut kortilla. Edellinen voitto Garcialla on syyskuulta 2005 ( Sveitsi), Donald on kiertänyt maailmaa kahden vuoden ajan ilman ykköstilaa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje