Menestys Challenge Tourilla kauden ykköstoive - Golfpiste.com

2.6.–9.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[17][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Menestys Challenge Tourilla kauden ykköstoive

Piltz Finnish Masters 1999

Lumipeite on peittänyt golfkentät ympäri maan ja kädet ristissä toivomme, että jääpolte ja muut vaivat jättäisivät kentät rauhaan kauden 2000 käynnistyessä. Suomalaisella golfilla menee useimpien mittareiden mukaan erinomaisesti. Kilpailullinen menestys ei kuitenkaan aikuisten sarjoissa vuonna 1999 täyttänyt alkuunkaan niitä tavoitteita joita pelaajat olivat henkilökohtaisesti asettaneet. Ammattilaiset jäivät Challenge Tourilla muiden jalkoihin, vain Mika Piltz voi olla kauteensa tyytyväinen. Mika Lehtinen väläytti Oslon kisassa ja pelasi mainiosti World Cupin karsinnan ja loppukilpailun. Kalle Väinölän, Anssi Kankkosen,Mikko Rantasen sekä Pauli Hughesin kauden summauksena voidaan piirtää pitkä miinusmerkki. Tuoreemmat Pasi Purhonen, Mikko Manerus, Kalle Aitala ja Kim Wiik jäivät hekin kansainvälisissä mittelöissä kauas kärjestä. Amatöörisarjoista on vielä valovuosi matkaa menestykseen edes Challenge Tourilla. Mikko Ilonen ja Panu Kylliäinen ovat amatööriemme ehdoton kärkikaksikko, heidänkin sijoituksensa kauden tärkeimmissä taistoissa (2xEM-kisat, MM-esikisat) jäivät kauas toivotusta. Nuoret Tuomas Tuovisen johdolla saavutttivat upeasti EM-pronssia kukistamalla ruotsalaiset heidän kotikentällään Uppsalassa. Positiivinen merkki varmasti , mutta milloin ja millä avuilla Suomesta nousee kansainvälisesti menestyvä ammattilainen? Riikka Hakkarainen on sijoittunut viidesti toiseksi, kerran ET:lla ja neljä kertaa Ruotsissa. Voittotili näyttää kolmen kauden jälkeen edelleen nollaa. Kolmikko Mika Piltz, Anssi Kankkonen ja Kalle Väinölä on voittanut Challenge Tourilla yhteensä kuusi kertaa. He ovat pelaneet yhteensä kuusi kautta Euroopan Tourilla ja sijoittuneet yhteensä kaksi kertaa kymmenen joukkoon yksittäisissä kisoissa. Edellisestä Challenge Tour voitosta ( Anssi Kankkonen heinäkuu 1997) on aikaa 2,5 vuotta. Tuon jälkeen kisoja on ollut noin 60-70, suomalaisetkin ovat päässeet näissä yhteensä arviolta 200-250 kertaa yrittämään ykköstilaa. 15:n ensimmäisen joukkoon pääseminen CT:n rahalistalla on onnistunut kertaalleen Kankkoselta(1997) ja Väinölältä(1996), kahdella viimeisellä kaudella menestyjiä ei ole suomalaisista noussut. Kauden 2000 ennusmerkit eivät valitettavasti näytä ammattilaisten osalta edellisiä paremmilta. Mika Piltzillä ja Kalle Väiölällä on kädesssään riittävän vahva kortti lähes koko kauden pelaamiseksi CT:lla, muut joutuvat etsimään pelimahdollisuuksia myös Suomesta, Ruotsista tai muilta pienemmiltä Toureilta. Amatöörien tärkeimmät tasonmittarit ovat MM-kisat, henkilökohtaiset EM-kisat sekä British Amateur Open. Henkilökohtaisissa arvokisoissa (EM-kisat, British Open) vain Kalle Väinölä(EM-kisat 1992) on sijoittunut kymmenenen joukkoon. Se on karu fakta joka on syytä muistaa vaikka eteenpäin onkin menty monella rintamalla. Puheet siitä, että suomalaisamatöörit olisivat vakiinnuttaneet paikkansa maailman huipulla eivät ole missään suhteessa saavutuksiin. Tuomas Tuovinen Tuomas Tuovinen oli juniorimaajoukkueen avainpelaaja Uppsalassa. Nouseeko hän seuraavaksi kansainväliseksi tähdeksemme myös ammattilaiskentillä? 18-vuotiaalla Tuovisella on vielä paljon saavutettavaa myös amatöörikentillä. Joukkuemenestyksestä ( 2xMM kisat, 2x EM pronssi) voidaan iloita perustellusti, avoimissa amatöörikisoissa menestyminen on kuitenkin vain samaa luokkaa kuin ammattilaisillamme. Yksittäisiä väläyksiä. Kotimaassa pelataan viimevuotiseen malliin kaksi CT:n kilpailua, VOLVO Finnish Open sekä Finnish Masters. Näistä voidaan perustellusti odottaa yllättäviäkin kärkisijoituksia, mutta mistä löytyy pelaaja joka pystyisi menestykseen ja voittoihin myös ulkomailla? Suomalaisiakin kansainvälisille kentille pyrkijöitä on entistä enemmän. Kevät ja golfkausi ovat pian taas edessämme, peukut ja varpaatkin ylöspäin osoittamaan jotta suomalainen kilpagolf saavuttaisi kaipaamansa voiton ammattilaiskentiltä mahdollisimman pian. Palaamme suomalaisammattilaisten ja amatöörien talvikauden tunnelmiin ja ajatuksiin haastattelujen kautta.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje