26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Martin Laird Las Vegasin kisan sankari

Vijay Singh johtaa Tim Clarkia voittojen määrässä PGA Tourilla luvuin 34-0 © Getty Images

Martin Lairdia pääsi onnittelemaan myös kisan isäntä Justin Timberlake &copy Getty Images”>PGA Tourilla pelattiin TPC Summerlin kentällä Justin Timberlaken isännöimä kisa jossa johtopaikka vaihtui päivittäin. Kohtuullisen helpolla kentällä neljän päivän jälkeen uusintaan tuloksella 19 alle lähtivät Chad Campbell, George McNeill sekä Martin Laird. Sunnuntaina uransa parhaan päätöskierroksen pelannut Jim Furyk (-18) jätettiin neljänneksi. Skotti Martin Laird oli sitkein, Campbell hävisi uusinnan kolmannen kerran urallaan tehtyään bogeyn ensimmäisellä, McNeill taipui omalla bogeyllaan kolmannella reiälllä. Laird on Euroopassa lähes täysin tuntematon, hän opiskeli Colorado State Universityssa, voitti Nationwide Tourilla vuonna 2007 ja onnistui kaudella 2008 säilyttämään viimeisenä pelaajana paikkansa PGA Tourilla ( rahalistan 125:s).  Pieniä paineita oli varmasti nytkin, sillä ennen viikonloppua Laird oli listan 134:s. Voitto tuo hänelle paitsi pelioikeuden Tourille vuoden 2011 loppuun, myös 756.000 dollaria, hieman enemmän kuin mitä Lee Westwood sai Portugalin ykköstilastaan. Arizonassa asuvalla Lairdilla on varsin mukavia muistoja Nevadan osavaltiosta. Hän on kaikilla neljällä osallistumiskerrallaan ollut rahoilla, edellisvuonna Reno Tahoe Openissa neljäs, tänä vuonna toinen, nyt tuli ykköstila Las Vegasista jossa hän oli edellisvuonna 48:s. Edellisestä skottivoitosta USA:ssa pelatuissa PGA Tourin kisoissa onkin aikaa, Sandy Lyle voitti 80-luvulla viidesti valtameren takana, viimeiseksi jäi Mastersin vihreän takin tuonut ykköstila huhtikuulta 1988. Chad Campbellille uusintatappio oli jo toinen kuluvalla kaudella, Mastersin voiton menettäminen Angel Cabreralle kismittää varmasti vielä enemmän. PGA Tourin Fall Series kisoja pelataan vielä kolme, lisäksi tähdet Tiger Woodsin ja Phil Mickelsonin johdolla osallistuvat marraskuun alussa Shanghaissa pidettävään HSBC Champions kisaan joka on saanut World Tour statuksen, mutta ei ole virallinen PGA Tourin kisa. Tourin nokkamies Tim Finchem tekee syksyllä 19 päivän mittaisen Aasian matkan jonka yhtenä tavoitteena on kartoittaa sitä, löytyisikö yhteistyömallia jolla PGA Tour ET:n tavoin voisi levittäytyä uusille markkina-alueille myös omilla kisoillaan. Alkaneen viikon tiistaina ja keskiviikkona pelataan Major-voittajien perinteinen PGA Grand Slam turnaus Bermudassa. Mukana ovat Angel Cabrera, Lucas Glover, Stewart Cink ja Y.E.Yang Nikke Tyry

<section id=

Scott Piercy tavoittelee tuplajuhlia Las Vegasissa

Scott Piercy on kisan aikana ehtinyt pyörähtää myös synnytyssairaalassa &copy Getty Images”>Marraskuussa 31 vuotta täyttävällä Scott Piercylla on ollut tavallista kiireisempi kisaviikonloppu. Hän pelaa kotikaupungissaan ja tämä on mahdollistanut pelien jatkumisen, sillä hänen vaimonsa Sara synnytti torstaina illalla perheen kolmannen pojan kello 21.44. Täydellinen ”timing” senkin johdosta, että Scott Piercy oli pelannut avauskierroksensa aamulla, perjantaina hän jatkoi pelejäään iltapäivällä. Lauantain jälkeen Piercy (64-67-65) johtaa yhdessä Chad Campbellin kanssa. Piercylle voi olla tulossa unohtumaton tuplajuhla viikonloppuna, ensimmäistä kauttaan PGA Tourilla pelaava lasvegasilainen tunnetaan pitkistä avauksistaan ( viikonlopun keskiarvo tasan 300 metriä) sekä siitä, että hän voitti kotikaupungissaan vuonna 2007 kahden miljoonan dollarin shekin Ultimate Gamen (erikoiskisa) ykkösenä.  Tämä on Fedex Cup poislukien suurin potti kautta aikojen golfkisasta ja tuli samana päivänä kun Piercylla oli viisivuotishääpäivänsä. Nyt on tarjolla uran ensimmäinen PGA Tourin voitto samana viikonloppuna perheen kuopuksen syntymän kanssa. Viikonlopun PGA Tour kisan mahdollisia voittajia on ennen viimeistä päivää vielä reilusti toistakymmentä, 15 pelaajaa on tuloksissa 13-17 alle parín. Piercyn ykköstila olisi merkityksellinen sikälikin, että yllätys yllätys, yksikään ensimmäista kauttaan tourilla pelaavista ei ole vuonna 2009 yltänyt voittoon. Suosikit Jim Furyk ja Tim Clark kuukahtivat kärjen kyydistä lauantaina, Anthony Kim putosi kahden kierroksen jälkeen. Nikke Tyry

Chad Campbell k&#228,rkeen Las Vegasissa

<img decoding=

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje