PGA:n palkitsemistilaisuuden ykkösuutiseksi nousi esityslistan ulkopuolelta suomalaisten hanke saada maahamme Challenge Tourin kisa, ensimmäinen sitten heinäkuun 2004 jolloin Roope Kakko voitti Volvo Finnish Openin amatöörinä. PGA ja Golfliitto, yhteisen Golfkiertueen nimissä ovat jo pitkään tunnistelleet maaperää yritysmaailmaan sponsorien saamiseksi. Ennen vuodenvaihdetta asiaa lähti ajamaan edellisten valtuuksin SK-Festivals jonka takaa löytyvät mm. ravintoloitsija Sedu Koskinen, Kalle Keskinen sekä jääkiekkoyhteyksistään tunnetuksi noussut Jussi Salonoja. -Valmista ei vielä ole, mutta kyllä tämä projekti on nytkähtänyt hyvin liikkeelle. Meillä on vahva usko siihen, että jo kesäkuusssa 2008 pelataan kisa Lohjalla. Kokonaisbudjetiksi tulisi noin 500.00, tästä palkintopotin osuus olisi noin 150.000 euroa. Seuraavilla kahdella kaudella kenttä vaihtuisi, kaudella 2011 on suunnitelmissamme Euroopan Tourin kisa, kertoi Kämpissä kehityspäällikkö Lars Sonck, entinen maajoukkuettuliason pelaaja joka säväytti pitkillä avauksillaan. SK-Festivalsin ominta alaa ovat isot massatapahtumat, joista sen kuuluisin tuote on toistaiseksi Rauman-Meren Juhannus. -Panostamme siihen, että löytäisimme Golfpooliin sopivan määrän yrityksiä jotka olisivat valmiit satsaamaan ainakin kolmen vuoden ajaksi. Tarjolla on varmasti ensiluokkaista golfia, hyviä pro-ameja ja oheisohjelmaa, Sonck kertoo.
Toni Karjalaisella on nykypelaajista eniten menestystä Challenge Tourilla © Getty Images