14.–21.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[14][16]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Lahteen uusi golfliike

Rolle Salonaho isännöi vaimonsa Erjan kanssa Lahden uutta golfmyymälää.

Rolle

Golfalalla erikoisliikkeet ovat keskittyneet erittäin selkeästi pääkaupunkiseudulle. Muualla Suomessa on vain muutamia liikkeitä. Lahti on ollut suurin kaupunki jossa myymälää ei ole ollut. Keskiviikosta eteenpäin tilanne muuttuu, sillä Lahden uudessa kauppakeskus Valossa on myös Golfpointin myymälä.

Aviopari Rolf ja Erja Salonaho perustivat Golfpoint-nimisen golfvälinekaupan Helsingin Pitäjänmäkeen vuosituhannen taitteessa. Keskiviikkona he juhlivat uuden, Lahden liikkkeensä avajaisia. Orimattilassa asuvalla pariskunnalla oli useita syitä hakea markkkinarakoa nimenomaan Lahdesta.

”Tällä hetkellä välineitä tarjoavat alueen kenttien pro-shopit sekä muutamat urheilukauppaketjut. Voi sanoa, että ympärivuotisesti toimivaa golfin erikoisliikettä Lahdesta ei löydy. Tämä talousalue on varsin suuri, siihen voidaan laskea kuuluvan myös Mäntsälä, Vääksy, Vierumäki ja Iitti. Lisäksi keskeisen sijaintimme vuoksi myös läpikulkumatkalla olevat toivottavasti löytävät liikkeemme ”, Rolf Saloaho perustelee.

Kodikas ilmapiiri ja aitoa intoa

Salonahot ovat tehneet myös ”oikeita” töitä. Rolfilla on takanaan pitkä ura pankkimaailmassa ja tietotekniikan alalla, Erja puolestaan toimi isossa yrityksessä sihteerinä ja golfalan maahantuojan palveluksessa.

”Yrittäminen on kuitenkin meidän juttumme. Niin makaat kuin petaat. Velkataakkamme keveni niin uhkaavasti, että päätimme ottaa sitä lisää. Hyvä toiminta lähtee aidosta innosta asiaan, asiakkaan tarpeista huolehtimiseen sekä kodikkaasta ilmapiiristä jollaisen pyrimme luomaan Pitäjänmäen liikkeen tavoin myös Lahteen”, hän lupaa.

Golfpointin

Kahden myymälän pyörittäminen on haaste johon perhe on varautunut. Yhtiö työllistää laskutavasta riippuen 5-6 henkilöä.

”Pitkän tähtäyksen suunnitelma on se, että alasta kiinnostunut poikamme ottaisi jossain vaiheessa vetovastuun Pitäjänmäen liikkestä. Mutta kyllä tässä saa ja pitää mennä tiukkaa tahtia aikataulunsa suunnitellen paikasta toiseen,” hän ennakoi kevään korvalla virkistyvää myyntikautta.

Teemu Tyry

Golfpoint, kotisivut

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (5 kpl)