16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Kaymer näkyvin nousija maailmanlistalla, Ilonen nyt 253:ntenä

Onko Martin Kaymer matkalla Euroopan ykköspelaajaksi? © Getty Images

Uran viides voitto Euroopan Tourilla nosti Martin Kaymerin maanantaina päivitetyllä maailmanlistalla jo kuudenneksi. Ennen Abu Dhabin kisaa Kaymer oli listalla 14:s, joten nopeasti maailman huipulle nousseen pelaajan loikka kohti kärkisijoituksia oli pitkä. 25-vuotias saksalainen on nyt OWGR-listalla toiseksi paras eurooppalainen, sillä Abu Dhabissa epäonnistunut Lee Westwood on kaksi sijaa ylempänä. Vanhan mantereen pelaajista kärkikymmenikköön mahtuvat myös sijat 7-10 miehittävät Padraig Harrington, Henrik Stenson, Paul Casey sekä Rory McIlroyn paikan auringosta ottanut Ian Poulter. McIlroy on 11:s. Brittein saarten ja Irlannin ulkopuolelta top-kympissä ovat vain Kaymer sekä Ruotsin Stenson. Sijoilla 11-25 eurooppalaiset käyvät jo harvemmiksi, sillä McIlroyn ohella tuohon väliin mahtuvat vain 14:ntenä oleva Sergio Garcia ja neljä sijaa alempaa löytyvä Ross Fisher. Mikko Ilosen hieno viikonvaihde Abu Dhabissa tuotti 13. tilan. Sen myötä saadut pisteet siirsivät hänen paikkaansa maailmanlistalla sijalle 253, parannusta edelliseen viikkoon mukavat 37 pykälää. Listan toiseksi parhaan suomalaisen, Roope Kakon OWGR-sijoitus on nyt 332, mm. samalla pistekeskiarvolla Chris DiMarcon ja Rich Beemin kanssa. Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje