26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Kansainväliset:Pasi Purhonen valmistautuu huolella World Cupiin

Anders Hansen ja Justin Rose osallistuvat World Cupiin , eri joukkueissa tosin © Getty Images

Pasi Purhonen on Mikko Ilosen pari World Cupissa &copy Getty ImagesPasi Purhonen sai viimeviikolla yllättävän mutta mieluisan puhelinsoiton Mikko Iloselta joka kysyi tätä parikseen marraskuun loppupuolella pelattavaan World Cupiin. -Yllätyin toki hieman, mutta kun Mikon tuntee, häneltä voi odottaakin tuollaista ”rokkiratkaisua”. Perustelut olivat hänen osaltaan varsin selkeitä ja mietin korkeintaan sekunnin verran päätöstäni, Pasi Purhonen kertoo. Kisaan on nyt kaksi kuukautta ja vuonna 2004 kansainvälisen uransa lopettanut Purhonen suhtautuu luottavaisesti tapahtumaan. -Ei huimaa millään lailla. Ilon kautta tähän lähdetään, kyseessä on positiivinen haaste. Pelaaminen ei ole hävinnyt mihinkään, ajatus pitää saada vain kohdalleen ja kysymys on siitä, pystyykö kroppa toteuttamaan. Fyysinen kunto ei ole aivan niin hyvä kuin aktiiviaikoina, mutta ei tässä kaukana kunnon vireestä olla, Pasi muotoilee. Kuluvalla kaudella hän on pelannut kolme kisaa, Lappajärvellä Suomen suurimmassa ammattilaistapahtumassa hän oli toinen putattuaan viimeisellä kolme kertaa, FGT:n kisoissa Meri-Teijossa ja Turussa hän oli myös kärjen tuntumassa. Joukkueen nimittämisen jälkeen Purhonen sai varsin paljon yhteydenottoja ja onnitteluja. -Varsin monet tarjosivat apuaan myös caddien hommiin, sen asian Mikko ehti kuitenkin hoitaa puolestani. Hänen uusi-seelantilainen ystävänsä, ammatticaddie on apunani Mission Hillsissa. Ennen World Cupia Pasi Purhonen suuntaa ainakin yhdelle ulkomaan leirille saadakseen pelituntumaa. Ajatukseen laajemmasta comebackista 32-vuotias Pasi ei ole vielä ehtinyt muodostaa käsitystä. -Katsotaan tämä nyt ensin, koskaan ei voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Purhosella on kilpailukokemusta myös Kiinasta, hän oli keväällä 2004 Euroopan Tourin BMW Asian Openissa 28:s. Uran toistaiseksi viimeinen ET:n kisa tuotti 11:n sijan Ranskassa (Aa St. Omer), 11:s hän oli myös CT:n päätöskisassaan. World Cupin voittoa puolustaa Saksa, vuonna 2005 ykköseksi pelasi niinikään superyllättäjä Wales. Pelimuoto ( nelinpeli&bestball) on varsin herkkä, duo Ilonen & Purhonen pystyy varmasti onnistuessaan nousemaan 28 maan välisessä kisassa jopa kärkikymmenikköön.

Seve Trophyssa kymmenen ensikertalaista

Monty ja Marc Warren pelaavat Iso-Britannian puolesta Irlannissa &copy Getty ImagesMikko Ilonen pääsi suoraan World Rankingin kautta mukaan Manner-Euroopan joukkueesen joka kohtaa Iso-Britannian ja Irlannin The Heritage Golf & Country Clubilla Irlannissa. Järjestäjien kannalta on erittäin kiusallista se, että yhtään irlantilaista ei joukkueessa ole, Padraig Harrington kieltäytyi kunniasta loukkaantumiseensa vedoten. Vielä viikonloppuna Harrington osallistui USA:ssa Tou Championshipiin. Ryder Cupissa syksyllä 2006 oli mukana kolme irkkua, Paul McGinley ja Darren Clarke ovat nyt kuitenkin rapakuntoisina sivussa joukkueesta. Nick Faldo ja Seve Ballesteros nimesivät tiistaina kaksi pelaajaa joukkueisiinsa villeillä korteilla. Faldon valitut olivat Simon Dyson ja Marc Warren. Seven puolestaan Thomas Björn ja Gonzalo Fernandez-Castano. Euroopan kautta aikojen menestyneimmät pelaajat ovat varmasti kallella kypärin kun niin moni huippu sanoi tapahtumalle ja heidän kipparoimilleen joukkueille kiitos ei. Briteistä jäivät pois Luke Donald, Padraig Harington, Lee Westwood sekä Ian Poulter. Manner-Euroopan kieltäytyjät olivat Sergio Garcia, Niclas Fasth sekä Henrik Stenson. Seve Trophy pelataan nyt viidennen kerran, toisen kerran nelipäiväisenä. Iso-Britannia&Irlanti on voittanut kolme viimeistä taistelua, Manner-Eurooppa vain ensimmäisen. Nyt nimetyistä pelaajista Colin Montgomerie ja Miguel-Angel Jimenez ovat olleet mukana myös neljässä aiemmassa. Kukin voittaneen joukkueen pelaaja saa 125.000 euroa, hävinneetkin 75.000. Thomas Björn jäi ulos Irlannissa pelatusta Ryder Cupista, mutta pelaa Seve Trophyssa &copy Getty ImagesLopulliset joukkueet: Iso-Britannia+Irlanti: Kapteeni: Nick Faldo Philip Archer Paul Casey Simon Dyson Bradley Dredge Nick Dougherty Simon Dyson Colin Montgomerie Justin Rose Marc Warren Oliver Wilson Manner-Eurooppa: Kapteeni: Seve Ballesteros Markus Brier Thomas Björn Gonzalo Fernandez-Castano Gregory Havret Peter Hanson Sören Hansen Mikko Ilonen Raphael Jacquelin Miguel Angel Jimenez Robert Karlsson

Justin Rose ja Ian Poulter suosikit World Cupissa

Kiinan Mission Hillsissa on marraskuun lopulla monta parivaljakkoa edustamassa maataan jotka voivat perustellusti lähteä hakemaan menestystä. Pelimuotona World Cupissa kun ovat vuorotellen nelinpeli ja best-ball, tulee yllätyksiä ainakin alkupäivinä. Suomalaisten mahdollisuudet pärjätä marraskuun lopulla pelattavassa World Cupissa paranivat oleellisesti joukkueiden nimeämisen jälkeen. Odotetustkin monet supertähdet jättävät kisan väliin, mm. kaikki Major-voittajat, näiden joukossa Tiger Woods. Viimevuonna yllätysvoittoon pelasivat Saksan Bernhard Langer ja Marcel Siem. Nyt heidän edustajinaan ovat Martin Kaymer ja Alex Cejka. Kakkoseksi jäänyt Skotlannin parivaljakko Colin Montgomerie& Marc Warren lukeutuu suosikkeihin, molemmat ovat voittaneet ET:lla kuluvallakin kaudella. Ykkössuosikit tulevat muutenkin Euroopasta. Espanjan Jose-Maria Olazabal saa pelata suunnittelemallaan kentällä yhdessä Miquel Angel Jimenezin kanssa. Justin Rose ja Ian Poulter ovat vielä ilman ykköstilaa henkilökohtaisissa sarjoissa, molemmat ovat pelanneet erittäin hyvin viimeisten kuukausien aikana. Tanskan duo Sören&Anders Hansen on onnistuessaan hyvin lähellä kärkeä. Ruotsi lähtee peliin kakkosketjulla, mutta silti kovalla parivaljakolla Robert Karlsson-Peter Hanson. Etelä-Afrikkka ( Retief Goosen) ja Australia ( Nick O`Hern) eivät vielä nimenneet paria pelaajalleen. Mikäli Goosen saa puhuttua mukaansa esimerkiksi Ernie Elsin tai Rory Sabbattinin, siirtyy ykkössuosikin viitta välittömästi heille. Mikko Iloselle esiintyminen World Cupin finaalissa on uran ensimmäinen &copy Getty ImagesKisaan tulee mukaan 28 maata joista kymmenen karsintojen kautta. Nimekkäin karsijamaa on ehdottomasti Irlanti. Padraig Harrintonin ohjelmaan kisa ei tällä kerralla istunut ja kun seuraava pelaaja oli World Rankingilla niin alhaalla, on paikka lunastettava golfkääpiöiden joukosta. Nimetyt pelaajat World Cupiin , 22-25.11.2007 Argentina: Andres Romero & Ricardo Gonzalez Australia: Nick O’Hern Austria: Markus Brier Canada: Mike Weir China: Liang Wen-chong & Zhang Lian-wei Denmark: Anders Hansen & Soren Hansen England: Justin Rose & Ian Poulter France: Raphael Jacquelin & Gregory Havret Finland: Mikko Ilonen & Pasi Purhonen Germany: Martin Kaymer & Alex Cejka India: Jyoti Randhawa & Gaurev Ghei Japan: Hideto Tanihara Scotland: Colin Montgomerie & Marc Warren South Africa: Retief Goosen Spain: Jose Maria Olazábal & Miguel Angel Jimenez Sweden: Robert Karlsson & Peter Hanson USA: Arron Oberholser & Sean O’Hair Wales: Stephen Dodd & Bradley Dredge

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje