Kalle Samooja lisäsi kauden voittolistaansa Ranskan avointen lisäksi myös Erkko Trophyn.kuva Antti Luukkonen”>”Kokemus” voittamisesta jylläsi lopulta Erkko Trophyssa, pienet sattumat koituivat Tapio Pulkkasen ja Sanna Nuutisen kohtaloiksi loppusuoralla Talissa. Kun viimeistä kierrosta oli pelattu viisi reikää, ”birdiekone” Tapio Pulkkanen oli jo tehnyt kolme birdietä ja johti viidellä Kalle Samoojaa. Ulos mennyt avaus kuudennella avasi kisan uudestaan, kun sisääntulo käynnistyi, turkulainen oli vain lyönnin päässä, 13:n pelatun jälkeen jo edellä. Kymen Golfin Pulkkanen nousi vielä kahden birdiensä myötä ennen viimeistä johtoon, mutta vasemmalle mennyt avaus ja griiinin alla olevasta rinteestä takaisin alkuperäiseen kohtaan valunut kolmas lyönti käänsivät pelin Samoojalle Pulkkasen tehtyä bogeyn. Samoojan birdie tuli neljän varsin vakuuttavan lyönnin jälkeen, par-viitosella hän pääsi lyömään Talin päätösreiän lyhyelle viheriölle rautakuutosella.
Tapio Pulkkanen lukeutuu kaikkien suomalaisasiantuntijoiden listoilla niiden pelaajien joukkoon joista voi kasvaa kansainvälinen tähti. Esitys Talissa oli vaikuttavan värikäs vaikka lopulta hänelle jäikin luu käteen. Maanantaina Pulkkanen ja Samooja suuntaavat henkilökohtaisiin EM-kisoihin Ranskaan,lokakuussa käynnistyy näillä näkymin varusmiespalvelus Urheilujoukoissa. -Ei tässä nyt mitkään huippufiilikset tietystikään ole, hän manasi palkintojenjakoa odottaessaan. Pulkkanen lyö palloa varsin pitkälle ja lähestymisetkin sujuivat keskimäärin mallikkkaasti. Birdietilasto kertoo paljon, Samoojalla oli 12 birkkua kisan aikana, Pulkkasella oletettavasti kolme kierroksen ylivoimainen ennätys Erkko Trophyssa, 20!!! Tasaisuus toi Samoojalle voiton, Pulkkasen nimi kannattaa kuitenkin painaa mieleen, hänestä kuullaan vielä tulevina vuosina.
Sanna Nuutinen sai paikan Finnair Mastersiin
Tapio Pulkkanen omilla luvuillaan
Tapio Pulkkanen on hurjasssa iskussa, eroa seuraaviin on neljä lyöntiäKuva: Antti Luukkonen.”>Erkko Trophyssa saatetaan lauantaina kokea voitto sekä miesten, että naisten sarjoissa.Tapio Pulkkanen (66-67) tehnyt ennen päätöspäivää jo 14 birdietä, joka on valtava määrä millä tahansa kentällä kahden kierroksen aikana. Mikäli birdiehanat pysyvät auki myös lauantaina, voi voitto tulla helpostikin, samoin parannus Kalle Samoojan (-11) viimevuotiseen voittotulokseen. Samooja ja Englannin William Hemstock ovat Pulkkasen varjoina kello 11.20 käynnistyvällä päätöskierroksella. Viisi pelaajaa, näistä neljä ulkomaalaista, on 4-5 lyönnin päässä kotkalaisesta. Kaiken järjen mukaan voittaja löytyy tästä kuusikosta. Naisten kisan kärkipaikka vaihtui, perjantain tähti Sanna Nuutinen (71-69) on ainoana alle parín. Eroa Espanjan Pratiin ja Anne Hakulaan on kaksi lyöntiä. Kisassa paikasta Finnair Mastersiin ( paras suomalainen mukaan) Noora Tamminen (+2) on lähimpänä, neljän lyönnin päässä.Avauspäivän jälkeen johtanut Hakula teki perättäisillä reiíllä tuplabogeyt ja lähtee lauantaihin samassa ryhmässä, mutta takaa-ajajana.
Tapio Pulkkanen ja Anne Hakula loistivat Talissa
Kalle Samooja, Antti Lajunen, Miro Veijalainen sekä Iiro Sutinen. Naisten kisassa vielä juniorien kirjoissa oleva Anne Hakula pisti tuulemaan. Birdejä syntyi kierroksen aikana kuusi, bogejakin neljä. 69 on kuitenkin kärkitulos , lyönnin päässä on edellisvuoden voittaja, Espanjan Mireia Prat. Paras suomalainen amatööri, poislukien jo paikan paikan saanut Hakula, saa naisten kisassa kutsun Finnair Mastersiin. Taistelusta voi ennakoida tiukkaa. Annika Korkeila sekä Sanna Nuutinen saivat tuloksekseen 71, tuloksissa 73-75 on peräti kahdeksan pelaajaa. Korkeilan caddienä oli avomies Antti Ahokas jolle Annika toimi apurina koko edellisviikon Vanajanlinnassa. -Siitä oli monella tavalla hyötyä nähdä hyvää peliä ja elää mukana. Antista oli puolestaan ehdottomasti apua kierroksen aikana, hän rauhoitti minua ja antoi oikeita taktisia ohjeita. Olisin itse mennyt monasti liian aggressiivisesti eteenpäin, Korkeila tunnusti. Naisten maajoukkueessa pelaava Korkeila on parantanut peliään kauden edetessä, täysosuma kuitenkin puuttuu vielä. -Kyllä täällä on tavoite voitto, sen myötä Finnair Mastersiin pääseminen olisi iso juttu. 23-vuotias lappeenrantalainen opiskelee ammattikorkeakoulussa kansainvälistä kauppaa, valmista pitäisi tulla puolen vuoden päästä. -Sitten on tarkoitus todenteolla kokeilla rajoja golfissa. Vahvuuteni on chippaaminen, avauksissa on petrattavaa , se oli tilanne tänäänkin, rangelle iltapäiväkierroksensa jälkeen Marko Kostensalon oppiin suunnannut Korkeila totesi.
Kalle Samooja puolustaa ykkö,stilaansa Erkko Trophyssa
Finnish Amateur, alkuperäiseltä nimeltään Erkko Trophy on pelattu jo vuodesta 1966, ulkomaalaispelaajia kisaan saatiin yhteistyökumppanien tultua mukaan 80-luvun puolivälissä. Voittajia on viimeisen 25 vuoden ajan tullut lähes vuorotahtiin Suomesta ja ulkomailta. Tämänvuotisessa kisassa pelaajia on ennätyksellisesti 11:sta eri maasta. Ennakkoon kovimmat haastajat kotimaisille tähdille tulevat Englannista, jonka kolmikko Jonathan Gidney, Billy Hemstock sekä Greg Hinton on ansioitunut varsinkin kotimaassaan. Edellisvuoden ykkönen Kalle Samooja on vuoden aikana kypsynyt entistä kovemmaksi pelimieheksi vaikka Ranskan amatöörimestaruuden jälkeen muita suuria ykköstiloja ei olekaan. Kolmen kierroksen kisa on aina täysmittaista yllätyksellisempi, Talissa on kisaan lähdettäessä melkoinen määrä suosikkeja. Naisten kisassa kotimaisilla pelaajattarilla on houkuttimena myös paikka kahden viikon kuluttua pelattavaan Finnair Mastersiin. Kuusi amatööripaikkaa menee tuossa kisassa Aasian maiden edustajille, yksi on nimetty jo Anne Hakulalle, ammattilaisista suomalaisista saavat villin kortin Hanna-Leena Salonen, sekä ensimmäistä kertaa Jutta Degerman ja Sohvi Härkönen. Talin kisa käynnistyy torstaina ja perjantaina kello 7.50, viimeiset startit ykköstiiltä ovat kello 15.00, joten koko päiväksi riittää varmasti nähtävää.