16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Kalevi Murto voitti Golfpisteen suuren Facebook-kilpailun

Hämeenlinnalainen Kalevi Murto on voittanut 60-70 -luvun taitteessa muutaman nuorten SM-mitalin ja ollut myös nuorten maajoukkueessa.

Kalevi Murto ei ollut uskoa kuulemaansa, kun hän sai puhelimitse tietää voitostaan. Aluksi hän epäili, että soittaja oli puhelinmyyjä. Pari päivää asian sulatteluun meni ja nyt alkavat myös matkasuunnitelmat hiljalleen muotoutua. Murto on käynyt Golfreseptin sivuilla katsomassa eri vaihtoehtoja.

”Olen tuota hyvää onneani poikani Ilkan kanssa ihmetellyt ja hän lähtee mukaani voittomatkalle, sillä vaimoni ei pelaa golfia”, kertoo Murto.

Kalevi Murto sai ensimmäisen kosketuksen golfiin 1963 Aulangolla ryhtyessään caddieksi. Seuraavana vuonna olivat vuorossa jo ensimmäiset kilpailut ja sen jälkeen kehitys oli vahvasti nousujohteinen.

”Ensimmäisissä nuorten SM-kisoissa 1968 taisin olla kolmas, seuraavana vuonna toinen ja lopulta mestari, jos oikein nämä vuodet muistan”, Murto hymähtää.

Nuoren hämeenlinnalaisen tie vei myös maajoukkueeseen. Hän on pelannut Suomen väreissä mm. Talissa nelimaaottelussa ja Belgiassa Waterloon kentällä EM-joukkuekilpailun. Oman aktiiviuran jälkeen vierähti 10 vuotta Aulangolla juniorien valmentajana.

”Viime vuosina pelaaminen on jäänyt vähemmälle ja välillä on ollut myös vuosia, etten ole mailoihin koskenut. Viime kesänä pelasin vähän, mutta en tänä vuonna. Jälkikasvu harrastaa motocrossia ja siellähän minäkin olen sitten pyörinyt”, selvittää Murto.

Golfkipinä ei ole kuitenkaan sammunut ja mies seuraa kilpailuja aktiivisesti erityisesti netistä Golfpisteen sivuilta.

”Golfmatkoilla en ole ulkomailla käynyt, muuten kyllä matkustellut jonkin verran ja kierrellyt katsomassa kenttiä, vaikka en olekaan pelannut. Nyt olen kauhean innoissani lähdössä matkalle. Erityisesti Espanja tai Italia kiinnostavat”, luettelee Murto, jonka kahden hengen matkapakettiin kuuluvat lennot, majoitus, vuokra-auto lentokentältä ja kolme pelikierrosta.

Golfpisteen Facebook-kilpailussa TaylorMaden Rocketballz –rautamailasetin voitti Johan Karlsson ja Cobra AMP –draiverin Tommi Ruissalo.

Jari Jokinen

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje