Niin siinä kävi kuten ”oikein” oli, sunnuntaina huomattavasti paremmin pelannut Justin Leonard ohitti Jesper Parnevikin ja voitti kolmannen kerran urallaan Teksas Openin. Samaan on pystynyt vain Arnold Palmer. -Se rinnastus tuntuu hyvältä, erittäin hyvältä. Tämä päivä oli varsin mielenkiintoinen, minulla oli jo aiemmin mahdollisuuteni kääntää peli edukseni, mietti Justin Leonard tuoreeltaan kisan jälkeen. Dallasissa asuva Leonard oli San Antoniossa pelattavassa kisassa kuin kotonaan, samalla La Canteran kentällä hän oli voittanut myös kaksi aiempaa mestaruuttaan. Leonard on mestari ajamaan takaa. Yhdestätoista voitostaan hän on saavuttanut kuusi oltuaan ennen viimeistä kierrosta kärjen takana. Kolme voitoista ( mm. British Open ja Players) on tullut viiden lyönnin takaa, nyt eroa Parnevikiin oli neljä. Parnevik oli häviävä osapuoli myös Leonardin voittaessa British Openin vuonna 1997. Nyt tullut uusintavoitto oli kuitenkin ensimmäinen, tappioita oli neljä. Muistaa sopii sekin, että parhaimmillaan Leonard on ollut maailmanlistalla viidentenä, Parnevik seitsemäs. Jesper Parnevik järjesti yleisölle johdon menettämisestä huolimatta unohtumattoman shown. Hänen avauksensa ja pitkät lyönnit takkuilivat pahasti sunnuntaina alkureikien jälkeen, väyliin osuminen näytti monasti jo ennen lyöntiä tuhoontuomitulta. 16:lla Leonard näytti karkaavan jo 2-3 lyönnin johtoon, Parnevik selvisi metsäseikkailustaan lyönnin tappiolla. 17:lla hän löi lähes kaikkien yllätykseksi rautakuutosellaan lipun viereen ja ennen viimeistä peli oli taas tasan. Leonard missasi viimeisellä neljämetrisen birdieputtinsa. Näytelmän ikimuistoisin kohta oli ensimmänen uusintareikä jossa Parnevikin avaus oli noin 50 metriä väylän vasemmalla puolella puskassa. Hän droppasi karheikkoon, nosti lipun viereen ja pääsi jatkamaan uusintaa. Toisellla Leonard missasi taas birdieputin, nyt vain kolmemetrisen. Lopullinen niiitti tuli kolmannella uusintareiällä, jossa Parnevikin kymmenmetrinen birdieputti jäi 10 senttiä lyhyeksi, Leonard upotti kolmesta metristä. Parnevikin taistelu svingillä johon hänen uskonsa horjui pitkin päivää oli kadehdittavan tuloksekasta. Vaikka pääpottia ei tullutkaan, varmisti ruotsalainen uransa kymmenennellä kakkostilalla työpaikan kaudelle 2008. Länsinaapurien juhla olisi ollut ikimuistoinen ilman Leonardia, kolmostilan jakoivat Daniel Chopra sekä Mathias Grönberg. t.t.
Jesper Parnevikilla avaimet kä,sissä,ä,n Teksasissa
Jesper Parnevik pelasi lauantaina tuloksekseen 66, neljä alle parín ja hänen neljän lyönnin johtonsa supistui kolmeen. Sunnuntaina kierrokkselle 42-vuotias konkari saa seurakseen Mathias Grönbergin sekä Teksasin oman pojan, kymmenen kertaa PGA Tourilla voittaneen Justin Leonardin. Edellisen ykköstilansa jälkeen Parnevik on pelannut 170 kertaa PGA Tourilla, ollut välillä erittäin syvällä suossa ja monet ovat jo vetäneet ruksin miehen tulevaisuuden ylle. Kuluvalla kaudella Parnevik on rahalistalla 148:s, ykköstila Teksas Openissa luonnollisesti mullistaisi lähitulevaisuuden ja antaisi myös pelioikeuden vuoden 2009 loppuun asti. -Kolmas kierros oli vaikea, en ollut niin rentoutunut kuin olisin toivonut. Kun olen viimeaikoina pelannut hieman heikommmin, ajatukset huonoista suorituksista tulevat helpommin pintaan, Parnevik myönsi. Kuluvalla kaudella hänen paras sijoituksensa on 15:s, joten kokemuksestaan huolimatta ruotsalaisella on varmasti sunnuntaina perhosia vatsassa. Parnevik on voittanut molemmin puolin valtamerta viisi kertaa, lisäksi hän on ollut kahdesti British Openissa kakkonen (1994,1997). Mathias Grönberg on myös kokenut voittaja ET:lta, hänen häikäisevin suorituksensa on European Openin ykköstila kymmenen lyönnin marginaalilla. PGA Tourilla paras sijoitus on neljäs, joten ykköstila maistuisi makealta myös Grönbergille jolle työpaikan uusiminen vuodelle 2008 on niinikään vielä monen mutkan takana. Justin Leonard luokiteltiin amatöörinä ja ammattilaisuransa alkuvuosina suurten tähtien joukkoon. 36-vuotiaan puttikoneen tähti on hiipunut viimeisten vuosien aikana vaikka kaudelta 2005 onkin näyttönä kaksi voittoa. -Minulle sopii mainiosti se, että tuuli nousisi entistä kovemmaksi päätöspäivänä, olen tottunut siihen. Muistissani on myös British Open vuodelta 1997, kyllä se antaa uskoa voiton saavuttamiseen, Leonard filosofoi televisiohaastattelussa kolmen kierroksen jälkeen. Hän voitti Openin kymmenen vuotta sitten, tuolloin Jesper Parnevik johti jenkkiä viidellä ennen päätöspäivää. Nyt eroa on neljä lyöntiä. Voittotaisto Teksas Openissa käytäneen kolmikon Parnevik, Grönberg, Leonard välillä. Ruotsalaisista kuukahtivat täysin lauantaina Richard S. Johnson sekä Fredrik Jacobson. Daniel Choprab pelasi loistavasti ja nousi neljänneksi. tt
Ruotsalaisilla neloisjohto PGA Tourilla
Taistelu PGA Tourin pelioikeuksista tiivistyy ja totuttuun tapaan naapurimaamme edustajat parantavat tahtiaan. Täyden kortin kierteelle saa 125 rahalistan parasta. Kilpailua tuloksella -14 johtava Jesper Parnevik on rahalistalla tällä hetkellä sijalla 138. Parnevikin tulos jää vain lyönnillä PGA Tourin kahden kierroksen ennätyksestä. Toisena tuloksella -10 oleva Mathias Grönberg sijalla 155. Kolmatta sijaa tuloksella -9 jakavat Fredrik Jacobson (rahalistalla 93.) ja Richard S. Johnson (161). Ruotsalaisten kiriä täydentää kymmenen joukossa tuloksella -6 oleva Daniel Chopra. Ruotsalaisten Nelosjohto kilpailun puolivälissä on sellaisenaankin merkittävä asia, kun ottaa huomioon sen että kolme kilpailun kärkeä miehettävistä pelaajista on rajan väärällä puolella ei voi kuin jälleen ihmetellä ruotsalaisten venymiskykyä.