16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Johnson Wagner Houstonin voitolla Mastersiin

Phil Mickelson on ollut majoreissa viimeisillä kerroilla ulkona kuin lumiukko. Hän viimeistelee kuntoaan Houstonissa © Getty Images

Tunnetta pelissä. Johnson Wagner tuuletti onnistunutta puttiaan 17:lla päätöskierroksella &copy Getty ImagesToista kauttaan PGA Tourilla pelaava Johnson Wagner koki golfuransa todellisen kliimaksin sunnuntaina Houstonissa. Hän piti torstaista asti pitämänsä johdon, kukisti kahdella lyönnillä Geoff Ogilvyn ja Chad Champbellin ja juhli voittoa joka toi myös paikan kauden ensimmäiseen majoriin, Mastersiin. -Olen pelannut Augustassa isoaäitini veljen kanssa joka on siellä jäsen. Tuolloin päätin, että pelaan vielä jonain päivänä myös Mastersissa. Tällähetkellä olen luonnollisesti varsin sekaisin onnesta, Wagner kertoi tuntemuksistaan pelin tauottua. Wagner teki torstaina Adam Scottin tavoin kenttäennätykseksi 63, edellinen oli hänen omissa nimissään edellisvuodelta. Wagnerilla on Nationwide Tourilta kaksi ykköstilaa, syksyllä 2007 hän jäi kakkoseksi PGA Tourilla Viking Classicissa Chad Campbellin voittaessa. Scott joutui sairastumisensa vuoksi keskeyttämään, Wagner piti pintansa vaikka hänen uhkaajansa sunnuntaina olivat kaikkii erittäin kokeneita voittajia. Niinikään Teksasista kotoisin oleva Chad Campbell metsästi Wagnerin tavoin pelipaikkaa Mastersiin, hän jakoi World Tourin lyöntipelikisan voittaneen Geoff Ogilvyn kanssa kakkostilaa. Vanhat ketut, Houstonin opiskellut Fred Couples sekä Billy Mayfair jakoivat neljännen sijan. Couples on pelannut Mastersissa 23 kertaa ja päässyt aina jatkoon. Mikäli hän onnistuu siinä myös torstaina käynnistyvässä kisassa, nousee Couples yksinään tilaston ykköseksi.

Chad Campbell kiristi kakkoseksi, Wagner johtaa yh&#228,

Alisuorittaja? Chad Campbell nousi ahdistamaan Johnson Wagneria. &copy Getty Images Johnson Wagner säilytti johtonsa viimeiselle kierrokselle pelattuaan kolmannen kierroksen tulokseen 69 US PGA Tourin Shell Houston Openissa. Viimeiselle kierrokselle Wagner saa seurakseen neljä kertaa PGA Tourilla voittaneen Chad Campbellin, joka pelasi loistavasti kierroksen 65 (-7). Campbell mm. upotti vajaa 20 metrisen putin ja 80 metrisen wedgelyönnin kierroksellaan. Campbell on löytänyt vireen viimeisten kahden kierroksen aikana, sillä edellinen kierros oli vieläkin huikeampi 64. Campbell on pelaaja, jolta on odotettu paljon. Vuonna 2003 kanssakilpailijat äänestivät hänet pelaajaksi ”joka todennäköisesti seuraavaksi voittaa majorin”. Majoria ei ole 33-vuotiaalle Campbellille vielä suotu, vuonna 2003 hän jäi ikimuistettavasti kakkoseksi kun Shaun Micheel löi viimeisellä reiällä rautakutosensa alle puoleen metriin ja voitti. Voittoja on tullut neljä, kakkostiloja kahdeksan, top10 sijoituksiakin 29. Rahaa Campbell on tienannut lähes 15 miljoonaa taalaa urallaan. Komeita lukuja, mutta silti moni pitää lahjakasta Campbellia alisuorittajana. Nyt tarjolla on viides voitto, esteenä kokematon Wagner sekä takaa-ajajista päällimäisinä Bob Estes ja Charlie Hoffman, jotka ovat kolme lyöntiä kärjestä ja kaksi Campbellistä. Australian Geoff Ogilvy nousi sijalle 5 pelattuaan 66. Voittaja saa kutsun Mastersiin, joten mm. Wagnerilla, Estesillä ja Hoffmanilla on panoksena paljon ennenmänkin kuin vain voitto, Campbell on Masters-kutsunsa jo saanut. Letkeä svingaaja Fred Couples on edelleen hienossa vireessä. Fred pelasi 67 ja nousi jakamaan 10 sijaa, se lupaa hyvää Mastersiin, jossa Fredillä on pitkä sarja jatkoonpääsyjä. Phil Mickelson pelasi 71 ja putosi sijalle 22. Myös Espanjan loukkaantumisen jälkeistä paluuta tekevä José-Maria Olazabal putosi kierroksen 73 seurauksena sijalle 27. Huonoiten kävi alussa johtaneelle Adam Scottille, joka joutui vetäytymään kilpailusta sairauden vuoksi. Davis Love III:n 70 peräkkäisen majorin putki uhkaa katketa. Love tarvitsee voiton päästäkseen mukaan Mastersiin. Se taitaa vaatia kierrostuloksen, joka alkaa viitosella… SM

Johnson Wagner kolmen ly&#246,nnin karkumatkalla Houstonissa

Johnson Wagner johtaa yllättäen Houstonissa. &copy Getty Images Nationwide Tourin kautta PGA Tourille noussut Johnson Wagner otti tasan vuosi sitten tässä samassa kilpailussa uransa ensimmäisen top10 sijoituksen PGA Tourilla. Nytkin kulkee mainiosti, avauskierros 63 sai seurakseen ”steadyn” 69:n, joka avasi hänelle kolmen lyönnin johtoaseman kisan puolivälissä. Ensimmäisen päivän jälkeen johtoa jakanut Adam Scott sen sijaan romahti, pelasi 13 lyöntiä huonomman tuloksen kuin ensimmäisenä päivänä (63-76) ja putosi sijalle kahdeksan. Wagner pääsi jo 7 lyönnin päähän. Scott oli ensimmäisenä päivänä kipeä, seikka ei varmasti edesauttanut bogey – tuplabogey kierroksensa lopettanutta Scottia. Scott on pelaaja, joka pystyy pelaamaan loistavia kierroksia, mutta sortuu ajoittain myös huonoihin kierroksiin. Oliko syy tällä kertaa sairaus, mene ja tiedä, jotain Scottin tulisi tehdä ottaakseen vielä yhden askeleen kohti ehdotonta maailman huippua ja kenties uran ensimmäistä majorvoittoa. Scottin putoamisesta huolimatta kärkipäässä nähdään australialaisvärejä, sillä kakkoseksi nousi tuloksen 64 pelannut Matthew Goggin. Gogginin yhteistulos on 9 alle parin, samassa tuloksessa on pitkätukka Charlie Hoffman. José-Maria Olazabal ei ehtinyt pelata kierrostaan loppuun, mutta on mainiosti sijalla 8, kun reikiä kakkoskierrokselta on jäljellä hänellä vielä viisi. Ollie näyttäisi kuntoutuvan sittenkin ennen ensi viikon Mastersia… Ennen Mastersia pitää luonnollisesti seurata suosikkien otteita. Jaetulla 11:llä sijalla ovat mm. KJ Choi, Phil Mickelson, Geoff Ogilvy ja Stuart Appelby. Davis Love III jakaa sijaa 25, Fred Couples sijaa 35. Steve Stricker putosi sijalta 4 sijalle 35 (66-76). Padraig Harrington pääsee todennäköisesti juuri jatkoon. Angel Cabrera on putoamassa, samoin maanmies ja Mikko Ilosen US Masters veikkaus Andres Romero. SM

Adam Scott viihtyy Houstonissa

Adam Scottin pallo totetteli isäntäänsä hyvin Houstonissa.  &copy Getty ImagesAdam Scott on osoittanut uransa aikana, varsinkin Euroopassa, olevansa vaikeasti kukistettavissa mikäli hän pääsee viimeiselle kierrokselle johdossa. Malliesimerkkejä ylivertaisista ykköstiloista on useita, on myös sellaisia jolloin aussi on pelannut loistavan päätöskierroksen. Helmikuussa hän voitti Qatarissa pelattuaan sunnuntaina 61, 11 alle. Torstaina Scott jatkoi Houstonissa siitä mihin hän viimevuonna jäi. Selkeän kolmen lyönnin voiton saavuttanut Scott osui yhtä lukuunottamatta kaikkiiin viheriöihin lyöntimäärällä, puttasi 28 kertaa ja teki kenttäennätykseksi 63. Tulosta sivusi myöhemmin samana päivänä Johnson Wagner. Scottin fyysinen olo oli kuitenkin kuumeilun takia niin huono, että hän kävi ennen ja jälkeen kierroksen lääkärin pakeille. -Tämä kenttä sopii silmääni loistavasti. Pystyn visualisoimaan sillä varsin monet lyönnit tarkasti etukäteen. Avauskierroksella fyysisen olon takia pyrin säästämään kierroksen aikana energiaa yrittämättä turhan paljoa, se toimi, Scott kertoi kansainväliselle lehdistölle. Maailmanlistan nykyisestä viitosesta on odotettu pitkään Tigerille ykköshaastajaa, ero miesten suorituksissa on kuitenkin melkoinen, varsinkin majoreissa. Scottilla on koko uraltaan vain neljä top-10 sijoitusta, kertaakaan hän ei ole ollut vakavasti kisaamassa voitosta. Viimevuonna paras sija oli 12:s. Toisaalta Scott on kyennyt USA:ssa voittamaan sekä Players Championshipin että Tour Championshipin, häntä pidetään puhtaana voittajatyyppinä. Avauspäivän tulos ennakoi toki Scottia Shell Houston kisan kärkipäähän, mahdollisesti ylivoimaiseksi voittajaksi. Toisaalta sairauden yllättäessa usein ensimmäinen päivä saattaa mennä hienosti kuten nyt, toinen ja kolmas näyttävät pystyykö Scott pitämään itsensä kasassa. Jesper Parnevik on jälleen kovassa kunnossa.  &copy Getty ImagesKärjen tuntumasta löytyvät nimimiehistä mm. Steve Stricker ja Justin Leonard. Voiton Mastersin päästäkseen tarvitseva Davis Love III noteerasi 69 lyöntiä, Phil Mickelson (72) taisi antaa avauspäivänä jo liian paljon siimaa voittaakseen. John Dalyn (78) surkeat edesottamukset saivat taas jatkoa, vapaa viikonloppu odottaa. Eurooppalaisista konkarit Jesper Parnevik sekä Jose-Maria Olazabal saivat tuloksekseen 69, Padraig Harrington 70. Parnevik on ennustukseni mukaan tällä kaudella vielä kuuma pelaaja, mahdollinen menestyjä. Taitoa ja kokemusta voittamisesta on, runsaasta kilpailemisesta päätellen kova motivaatiokin on taas olemassa. Kenties jo Houstonissa, se toisi paikan myös Augustaan jossa Parnevik on viimeksi pelannut kisaa vuonna 2005. Ulkomaalaispelaaja on voittanut Houstonissa seitsemän kertaa yhdeksästä viimeisestä, sarja saattaa hyvin saada jatkoa.

Phil Mickelson rakentaa Mastersiin virett&#228, Houstonissa

Phil Mickelson on World Rankingilla lähes yhtä selkeä kakkonen kuin Tiger on ykkönen. Vasuri on alkuvuodesta lähes aina parhaimmillaan, kuluva kausi ei tee poikkeusta, plakkarissa on jo voitto ja kakkostila. Muutama viimeinen kisa on mennyt varjojen mailla, ehkä siksikin Mickelson on ilmoittautunut torstaina käynnistyvään Houstonin kisaan. Kesäkuussa 2006 Mickelson oli voimiensa tunnossa, hän oli voittanut kaksi edellistä Majoria, PGA:n 2005 sekä Mastersin huhtikuussa.Kolmas perättäinen oli lähes ”hanskassa”. Tuplabogey US Openin päätösreiällä käänsi kurssin, kakkoseksi jääminen oli uran suurimpia, ellei suurin pettymys. Tuon jälkeen Mickelson on pelannut viisi majoria, paras sijoitus on 16:s. Melkoinen pudotus kellarikerroksen mieheksi isoissa kisoissa, kahdessa viimeisessä hän on karsiutunut. Houstonissa kuitenkin haetaan vasta virettä Mastersiin , Redstone Golf Clubilla pelattavaan kisaan on ilmoittautunut yllättävänkin paljon tähtiä. Adam Scott, Padraig Harrington ja K.J.Choi ovat nimekkäimmät, kova motiivi on niillä yli sadalla pelaajalla joilla ei vielä kutsua Mastersiin ole. Sellaisen saa voittamalla viikonlopun kilpailun. Davis Loven pitkästä major-sarjasta, 70 perättäistä kisaa on paljon kohistu, ilman voittoa se katkeaa. Ennusmerkit eivät ole kummoiset, nilkkaleikkauksen jäljiltä Love on ollut tusinamies, edellisessä kisassa hän karsiutui. John Dalylle riittää kutsuja vaikka suksi ei luista hänelläkään, Houstonissa hän pääsee avaamaan koko kisan klo 7.20 paikallista aikaa. Dalyn voittoa voi toivoa, sen todennäköisyys on kuitenkin marginaalinen, jo jatkopaikka olisi iso askel ylös kuopasta. Houston on ollut ulkomaalaispelaajille viimeisen yhdeksän kerran aikana varsin suotuisa, seitsemän voittoa. Adam Scott pelasi edellisvuonna kaksi viimeistä kierrosta ilman bogeja ja voitti kovalla tuloksella 17 alle.

Titleist major-veikkaus

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje