Joachim Altonen voitti Masters Tourin kasrsinnat - Golfpiste.com

1.10.–8.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][12]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Joachim Altonen voitti Masters Tourin kasrsinnat

Joachim Altonen haki alkuvuodesta vauhtia peliuralleen leireilemällä Australiassa.

”Lähde länteen nuorimies” on sanonta joka pätee monilla elämänaloilla golfin lisäksi. Suomalaispelaajat ovat viimeisten vuosien aikan hakeneet vauhtia ammattilaisurilleen entistä enemmän Ruotsista ja Tanskasta. Menestystäkin on tullut, ja Pohjoismaiden kisojen sateenkaaren, Nordic Leaquen kautta parhaat pääsevät vuosittain Challenge Tourille. Ruotsin Tour kulki pitkään nimellä Telia Tour. Yhteistyö päättyy vuodenvaihteessa, ja uudeksi nimeksi tulee Masters Tour. Perinteiset syksyn karsinnat pidettiin viikolla neljällä eri kentällä. Suomalaismenestys oli erinomaista. HGK:n tuore ammattilainen Joachim Altonen johti alusta loppuun Allerumissa pidettyä kisaa. Syyskuussa myös ET:n esikarsintavaiheeseen osallistunut helsinkiläinen johti kolmen kierroksen karsintaa alusta loppuun. Voitto on sikäli merkityksellinen, että se antaa kategorian yhdeksän. Sijoille 2-10 sijoittuneet saivat kategorian 12. Allerumin karsinnasta tourkortin saivat myös Niclas Dahlgren, Jomi Suhonen ja Henri Satama. Muilta kentiltä kortin itselleen varmistivat toiseksi sijoittuneet Joonas Granberg ja Kalle Samooja sekä Markku Antinkoski, Heikki Mäntylä ja Mikael Jämsä. Päättyneellä kaudella suomalaisten menestys itse Tourilla oli vaatimatonta. Panu Kylliäinen oli pistelistalla 25:s, Tuomas Tuovinen 30:s ja Thomas Sundström 42:s. Naisten puolella on vuosien varrella tullut miehiä enemmän ykköstiloja. Sohvi Härkönen hätyytteli muutamaan otteeseen kärkeä ollen lopulta pistelistan 11:s, Anna-Karin Salmenin sijoitukseksi tuli 20:s.

Ruotsin Tourin karsinnat

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje