Jiyai Shin uransa kahdeksanteen LPGA Tour voittoon Japanissa - Golfpiste.com

1.10.–8.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][15]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Jiyai Shin uransa kahdeksanteen LPGA Tour voittoon Japanissa

Jiyai Shin otti uransa kahdeksannen LPGA Tour voiton.

Upeaa Kautta pelaava Jiyai Shin sai vasta kauden toisen voittonsa. Tasaisen kauden pelannut korealainen jätti taakseen kovan kirivaihteen päälle laittaneen Yani Tsengin (-16) kahden lyönnin turvin. Perinteikkään kilpailun voitosta kertyi Shinin tilille 180 000 dollaria, joka nostaa korelaisen vain 3535 dollarin päähän rahalistan kärjessä olevasta Na Yeon Choista. Jiyai Shinin voitto Kintetsu Kashikojima Country Clubin kentällä oli jo toinen. Kahden voittonsa lisäksi kaudella 2010 Shin on sijoittunut kymmenen joukkoon 12 kertaa. Kyseiset ovat tilastoja joita harvemmin näkisi miesten puolella. Toiseksi kilpailusas nousi vahvan viimeisen kierroksen pelannut Yani Tseng. Viimeisen kierroksen ensimmäiset 11 reikää (-6) nostivat Tsengin jo jakamaan kärkipaikkaa Shinin kanssa. Birdiehanat kuitenkin sulkeutuivat, eikä taipeilainen saanut viimeiseen seitsemään reikään kullan arvoisia birdieitä. Tseng on aikaisemminkin tiedetty erittäin vahvaksi takaa-ajajaksi. Uran viidestä voitosta neljä on nähnyt päivänvalonsa takaa-ajoasemasta viimeiseen päivään lähdettäessä. Kolmannen sijan sai haltuunsa uransa ensimmäistä voittoaan tavoitellut Stacy Lewis. Toista kauttaan LPGA Tourilla pelaava Lewis nappasi kauden kolmannen top-10 sijoituksen. Parhaana japanilaisena kilpailussa esiintyi Miki Saiki (-12) upealla neljännellä sijallaan. Suurimmat paineet emäntämaan pelaajista sai kantaakseen Ai Miyazato, joka kuitenkin epäonnistui pahasti. Miyazaton sijoitus 78 pelaajan joukossa oli jaettu 69:s. Nikke Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje