16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Ilosen peli notkahti Kölnissä, Karlssonille ensimmäinen voitto kahteen vuoteen

Sören Hansen pelaa hienoa kautta, mutta voitto ET:llä puuttuu vielä. © Getty Images

Mikko Ilosen viimeinen kierros Kölnissä meni pipariksi. &copy Getty ImagesMikko Ilosen (-2) kierros käynnistyi mukavasti ja hän nousi kolmosväylän birdiellään kilpailussa jo jaetulle kolmannelle tilalle. Jatkossa Mikko ei enää birdieitä tehnyt, vaan valahti neljän bogeyn ja yhden tuplabogeyn myötä tulokseen 77. Ilosen putti hyytyi kirjaimellisesti tänään, sillä 34 putilla ei pelata kansainvälisessä huipputurnauksessa tasokasta kierrosta. Toisaalta Ilosen päivää kuvasti sunnuntaina kevyt sähellys. Lopputuloksissa suomalainen sijoittui jaetulle 16. tilalle, ansaiten urakastaan 25 500 euroa. ”Rouva Fortuna vilautti takapuoltaan seitsemännellä väylällä, kun kolmas lyöntini osui lipputankoon ja kimposi ulos viheriöltä – bogey. Kärsivällisyys joutui kovalle koetukselle matkan varrella. Väylällä 15 (par 5) otin rautaseiskan käteen kakkoslyöntiin, joka jäi lyhyeksi. Perään kolme söpsöä, tuplabogi ja kisa ohi.” ”Onnistumiset eivät kuitenkaan ole kaukana. Edessä on nyt viikon tauko ja sitten kaksi hyvää kisaa putkeen. Belfryssä otetaan taas miehestä mittaa”, Ilonen sanoi. Hyvissä ajoin alkoi näyttää siltä, ettei Robert Karlssonille (-13) ilmesty tänään haastajaa. Ruotsalaisen johto oli seiskan jälkeen turvalliset viisi lyöntiä, kunnes takaysillä Francesco Molinari löysi lisävirtaa peliinsä. Neljän peräkkäisen birdien ja Karlssonin 16:nnen bogeyn avulla italialainen kipusi jo kahden lyönnin päähän kärjestä. Molinarin (-11) mahdollisuudet Karlssonin saavuttamiseksi jäivät lopulta niin 17. kuin 18. griineillä ainoastaan muutaman sentin päähän. Voitto oli Karlssonille ensimmäinen kahteen vuoteen Euroopan Tourilla ja koko uralla kahdeksas. Edellinen voitto, sekin Saksasta, tuli Deutsche Bank Championshipissä. Tiliä tuli tällä kertaa 320 000 euroa. Kausi on ollut pitkänhuiskealle ruotsalaiselle hyvä, vaikka voitot ovat antaneet odottaa itseään näinkin pitkään. Sijoituksia kymmenen kärkeen on yhdeksän, mukaan lukien Mastersin kahdeksas tila, US Openin neljäs tila ja British Openin seitsemäs sija. ”On erittäin kiva voittaa. Tämä oli suuri helpotus, ja olisinkin ollut vähän ihmeissäni, jos en olisi voittanut tällä kaudella. Sen verran hyvin olen pelannut”, Karlsson sanoi kilpailun jälkeen. Päivän parhaasta kierroksesta (66) vastasi Espanjan Miguel Angel Jiménez (-9), joka pompsahti lopputuloksissa jaetulle kolmannelle tilalle yhdessä Uuden Seelannin Michael Campbellin ja britti Ross Fisherin kanssa. Ryder Cupiin yhdessä Karlssonin kanssa ensi viikolla matkustava Jiménez oli viimeisellä 36 reiällä kilpailun paras pelaaja. Ryder Cup -joukkueen jäsenistä lisäksi Sören Hansen (-6) nousi päätöskierroksella kymmenen parhaan joukkoon, sijalle T8. Kölnin turnauksen neljäs Valhallaan lähtijä Graeme McDowell (-2) oli Ilosen kanssa samalla sijalla, kuten myös toiselta sijalta finaalikierrokselle lähtenyt, mutta lähes totaalisesti romahtanut viime viikonlopun voittaja Jean-Francois Lucquin. Triplan 16:nnella tökkinyt John Daly (+7) oli 49:s ja väsähtänyt Bernhard Langer (+12) sijalla T58. Marko Kuivasaari (14.9.2008)

Iloselta loistokierros K&#246,lnin ET-turnauksessa

Mikko Ilonen pelaa Kölnissä hyvällä itseluottamuksella noustuaan päivä päivältä lähemmäksi kärkeä. &copy Getty Images Mikko Ilonen (-7) aloitti lauantain kierroksen tehokkaasti ollen kuutosen jälkeen rundiaan jo kolme alle, kunnes hän vuorotteli etuysin loput reiät bogeyn ja birdien merkeissä. Takaysi sujui lyönnin verran paremmin ja osittain kirjavamminkin. Väylillä 12-15 syntyi kaikkea mahdollista bogeyn ja eaglen väliltä. Tunnuksenomaista Ilosen päivälle oli, ettei hän jäänyt murehtimaan bogejaan, vaan paikkasi ne välittömästi birdiellä (tai eaglella) yhtä reikää lukuun ottamatta. Mikon väyläosumien tarkkuus oli muiden kilpailupäivien levelillä, griiniosumien lisäännyttyä eilisestä. Kun puttien määrä (27) oli kutakuinkin eilisellä tasolla, on ainakin osittain tilastollinen tosiseikka, että Ilonen iski useimpia birdieputteja sisään toisaalta useimpien griiniosumien päätteeksi kuin aiemmin. Summa summarum, jaetulta neljänneltä tilalta on mainio tilaisuus hyökätä kiilaksi aivan terävimpään kärkeen. ”Pääsin hyvään vauhtiin, vaikka toheloinkin alkuväylillä pari lyhyttä puttia ohi. Sain laitettua monta syöttöä aivan putken juureen, joten punakynä alkoi kirjoitella. Viimeisen reiän birkkuun olen todella tyytyväinen. Ryhmässä oli mukava tunnelma ja kaikilla kulki peli hienosti (Espanjan Jose Manuel Lara ja Englannin Ross Fisher). Päivän tulos oli hyvä, mutta olisi sen voinut tehdä nätimminkin”, Ilonen vinoili. Robert Karlsson (-12) pystyi kasvattamaan tänään johtoaan kolmeen lyöntiin. Karlsson oli kierroksellaan lähes jatkuvasti hyvillä birdiepaikoilla, joista seitsemän tuotti onnistuneen lopputuloksen. 68 pelanneen ruotsalaisen pelissä on parhaillaan sellaista rauhallisuutta ja varmuutta, jota voittavassa golfissa tarvitaan. Vaikka kruunua hänen päähänsä ei vielä Kölnissä oltaisikaan sovittamassa, niin kenties jonkinlaista viittaa kuitenkin. Viikko sitten Sveitsissä Omega European Mastersin voittanut Jean-Francois Lucquin (-9) jatkaa Saksan kisassa edellispäivän tapaan toisena. Kolme lyöntiä ei ole golfissa paljon, mutta hyvävireistä Karlssonia ranskalainen koettaa huomenna luonnollisesti parhaansa mukaan horjuttaa. Lucquinin seuraksi toisella sijalle nousi lauantain parhaan kierroksen, 65, pelannut Italian Francesco Molinari. Kaksi lyöntiä ranskalais-italialaiskaksikon jäljessä ovat Ilosen lisäksi Michael Campbell, Richard Finch, Ross Fisher sekä José Manuel Lara. Marko Kuivasaari (13.9.2008)

Ilonen paransi tahtia K&#246,lniss&#228,, Karlsson johdossa

Robert Karlsson sihtailee Kölnin turnauksen kärjessä 36 reiän jälkeen. &copy Getty Images Melkoisen koleissa olosuhteissa pelatulla toisella kierroksella Ilosen lähipeli oli tarkempaa torstaihin verrattuna. Lahden Takkulan kentän kasvatti otti toisella kierroksella 26 puttia eli kuusi vähemmän kuin avauspäivänä. Mikko paikkasi lisäksi missatut griiniosumat tänään Kölnissä aivan toisella tavalla kuin eilen. 70 perjantaina pelannut Ilonen (-2) on kahden kierroksen jälkeen sijalla T11, vain kolme lyöntiä turnauksessa neljäntenä ja maailmanlistalla (146:s) yhden sijan hänen edellään olevaa Richard Finchiä jäljessä. ”Kasattiin hyvä kieppi vaikeissa oloissa. Lämpötila taisi matkan varrella laskea noin kymmenisen astetta. Putteri tuntui näppeihin tosi hyvältä, mikä oli äärimmäisen tärkeää tänään, sillä viheriöiden löytäminen ei välttämättä ollut kovin helppoa. Oli yllätys nähdä niin monen kaverin pelaavan tänään alle seiskakymppisiä. Hyvistä asemista päästään viikonlopun kierroksille”, Ilonen sanoi. Kilpailun kärjessä on Ruotsin Robert Karlsson tuloksella 136 (-8). Kilpailussa korkeimmalla maailmanlistan sijoituksella (22:s) mukana oleva Karlsson pelasi tänään hyvän, mutta hänelle rutiininomaiselta näyttäneen kierroksen, 69, ja on lyönnin viikko sitten Sveitsissä voittanutta Jean-Francois Lucquinia edellä. Puttipeliinsä selvästi tyytymätön Lucquin suhtautui kuitenkin lehdistön edessä päivän kierrokseensa positiivisesti. ”Oli todella hyvä päivä ja olen erittäin tyytyväinen peliini. Sain pelata lisäksi Robertin (Karlsson) kanssa ja ilmapiiri oli hauska”, Lucquin sanoi. ”Mutta ollakseni rehellinen olen hieman väsynyt. Tämä viikko on ollut minulle rankka, voitto kiertueella oli kuitenkin uusi kokemus. Tänään aion levätä kunnolla ja pistää huomenna kaikki peliin.” Karlssonin maanmies Peter Hanson (-6) on Mercedes-Benz Championshipissä kolmantena. Päivän kovinta vauhtia kohti kärkeä pitivät Sören Hansen (-4) ja Johan Edfors (-3) pelaamalla 67. Hansen jakaa viidettä sijaa yhdessä kotiyleisönsä edessä pelaavan Marcel Siemin kanssa, Edforsin saatua sijalle seitsemän seurakseen kolmikon; Campbell, Fisher sekä Warren. Kölnin kisan vakiovieras John Daly (par) pelasi tänään yhden alle ja Big-John löytyy mukavasti sijalta T23. Marko Kuivasaari (12.9.2008)

ET: Lucquin yh&#228, kovassa iskussa, Iloselta siisti kierros

Hyvin kulkee. Jean-Francois Lucquin jatkoi tänään Saksassa siitä mihin sunnuntaina Sveitsissä lopetti. &copy Getty Images Richard Finch sai kierrokselleen todella lentävän lähdön. Hän oli seitsemän ensimmäisen reiän jälkeen jo viisi alle par’in, mutta bogeyt ulosmenon kahdella viimeisellä tasasivat hiukan maailmanlistan sijalla 146 olevan britin vauhtia. Sisääntulossa Finch esitti jokseenkin virheetöntä peliä, kolme lisäbirdien pyöräyttäessä tulokseksi 66 (-6). Viime päivien juhlahumu ei ollut pilannut Sveitsissä voittaneen Jean-Francois Lucquinin keskittymistä Saksan turnaukseen, sillä ranskalainen pelasi pitkin päivää tasaisen kauniisti. Seitsemän birdien seurauksi tuli vain yksi bogey ja scoreksi Finchin tapaan 66. Euroopan Ryder Cup -joukkueessa parin viikon kuluttua Valhallassa pelaava Robert Karlsson (-5) sekä Ross Fisher (-4) ovat avauskierroksen jälkeen kolmantena ja neljäntenä. Kotiyleisön suursuosikki Bernhard Langer (T7) on myös hyvin kuvassa mukana torstain kierroksen sujuttua 70 lyönnillä. Sen sijaan niukasti Ryder Cupista rannalle jäänyt toinen saksalainen Martin Kaymer pelasi tahmeasti ja löytyy tuloksellaan 74 vasta sijalta T46. Mikko Ilosen kilpailu käynnistyi Gut Lärchenhofin kentällä tasaisella kierroksella, 72. Korttiin kirjattiin yksi eagle, yksi birdie, kolmetoista paria ja kolme bogeytä. Ilonen on ensimmäisen kierroksen jälkeen jaetulla 21. sijalla. ”Täytyy olla tyytyväinen päivän esitykseen. Etuysille syntyi muutama bogi lähinnä missatuista väylistä, mutta pääsin +3 tilanteesta takaisin ihannetulokseen takalenkin virheettömällä suorituksella. Kenttä on hienossa vireessä ja griinit paremmassa kunnossa kuin miesmuistiin”, Ilonen kommentoi avauspäiväänsä Kölnissä. Marko Kuivasaari (11.9.2008)

ET: Viimeinen koitos ennen Ryder Cupia

Mercedes-Benz Championshipin entry-lista kuhisee kovia nimiä. 2 miljoonan euron potista haluaa omansa mm. Ryder Cup -pelaajat Sören Hansen, Miguel Angel Jiménez, Graeme McDowell ja Robert Karlsson, sekä Retief Goosen. Tanskan Sören Hansen järjesti viime vuoden Mercedes-Benz Championshipissä kunnon näytöksen viimeisellä kierroksella. Hän teki takaysillä kaksi eaglea, ja nousi neljän lyönnin erolla kisan ykköseksi. Hyvät sijoitukset ovat jatkuneet koko vuoden ja niiden ansiosta Euroopan Ryder Cup -joukkueen kapteeni Nick Faldo valitsi Hansenin mukaan joukkueeseen. Myös Jiménez on vahva voittajaehdokas Saksassa, etenkin viime viikonlopun kolmossijan jälkeen. Kotiyleisön suosikki on tietenkin Bernhard Langer, joka on menestynyt tällä kaudella seniorikilpailuissa. Mercedes-Benz Championshipissä Langer on voittanut neljä kertaa, edellisen kerran vuonna 2001. Mikko Ilosen viimeiset viikot ovat sujuneet vaihtelevasti. Kuudesta edellisestä kilpailusta kolme on päättynyt kahden kierroksen jälkeen, kauden paras sijoitus on jaettu 14:s, heinäkuulta. Paikat top10:ssä puuttuvat vielä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje