16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Ilonen paransi 35 sijaa maailmanlistalla, Furyk nousi kuudenneksi

Suunta ylöspäin. Toivottavasti Mikko Ilosen hyvät otteet jatkuvat myös Malagan turnauksessa. © Getty Images

Kolmas sija viikonvaihteessa pelatussa Hassan Trophyssa tiesi Mikko Iloselle paitsi nousua ET:n ansiolistalla 60 armoitetun joukkoon, myös 6,84 OWGR-pisteen täydennystä kokonaispistekertymään. Tuoreen saaliin myötä Ilosen yhteispistemäärä on siten 39.03, joka jaettuna kierrossa mukana olevien kilpailujen määrällä antaa keskiarvoksi 0,75 pistettä turnausta kohden. Tämä saldo nosti hänet maailmanlistan viimeisimmässä päivityksessä 223:nneksi. Sijoitus on Ilosen paras sitten viime vuoden tammikuun alun, jolloin hän oli yhden sijan korkeammalla. Nousukuntoisen lahtelaisen paras noteeraus World Rankingilla on vuodelta 2007, jolloin hän voitti Euroopan Tourilla kaksi turnausta. Tuolloin Ilosen OWGR-sijoitus oli ylimmillään 68:s. Muista suomalaisista Roope Kakko on niukasti Chris DiMarcon ja Paul Waringin takana, sijalla 344. Listan yläpäässä viiden kärki pysyi muuttumana viime viikkoon verrattuna. Tampa Bayssa voittanut Jim Furyk nousi yhdeksänneltä sijalta kuudenneksi. Tämän johdosta Ian Poulter putosi nyt seitsemänneksi, Martin Kaymer kahdeksanneksi ja Ernie Els yhdeksänneksi. Transitions Championshipin jälkipuolella hyytynyt Padraig Harrington on edelleen listan sijalla 10. Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje