26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Huippukoulutusta Kytäjällä

src=

Timo Rauhala järjesti yhdessä Seppo ”Buddha” Palmisen kanssa huhtikuun alkupuolella Otava Median tiloissa luentotilaisuuden, jossa aiheina olivat oman pelin kehittäminen ja siitä nauttiminen. Kun Seppo Palminen lähtee ”Buddha-kiertueelleen” seuroihin, on Rauhala lupautunut tilanteen mukaan vieraaksi.

”Tässä meitä on kaksi dorkaa puhumassa samasta asiasta hieman eri kulmasta. Arvostamme toisiamme ihan oikeasti, kuten myös tätä hienoa peliä”, julisti Palminen.

Keskustelu kävi Pasilassa vilkkaana ja iso tarve amatööreille suunnatusta säännöllisestä koulutustoiminnasta kävi ilmi.

”Voi kun saisimme taas rakennettua vastaavanlaisen vuoden projektin jollainen oli alkuperäinen Golf Digestin Akatemia”, maalaili myös Rauhala tilaisuuden aikana.

Golf Digestin Akatemiassa oli kymmenen oppilasta jotka Rauhalan johdolla harjoittelivat ja pelasivat, useimmat nostivat reilusti pelitasoaan.

Rauhala opettaa ja valmentaa alkaneellakin kaudella Kytäjällä.

”Olosuhteet Kytäjällä ovat Suomen oloissa ensiluokkaiset. Ja niitä tullaan vielä parantamaan, mistä pitää nostaa hattua omistajille sekä toimivalle johdolle. Teen mielelläni seurajoukkueille ja muillekin treeeniporukoille räätälöityjä koulutuspaketteja joihin voi yhdistää pelaamista. Erityisesti haluan tehdä junnuille pari leiriä. Sillä saralla on tekemätöntä työsarkaa, tilausta hyvälle opetukselle loputtomasti, Rauhala muistuttaa.

Harrastelijiolle hän tarjoaa yhteistyösssä Suomen PGA:n ja Golf Digestin / Golfpisteen kanssa opetustilaisuuksia joista kolme ensimmäistä pidetään jo toukokuussa.

”Pyrimme tilaisuuksissa harjoittelemaan tavoilla, joilla osallistujat oppivat jotain olennaista tästä hienosta pelistä. Ensimmäisen kerran aihetta mukaillen haemme myös mahdollisuutta löytää entistä isompaa nautintoa peliin ja harjoitteluun. Keskitymme olennaiseen tietoon ja tarjoamme kokemusta ja henkistä asennetta golfin kehittämiseen. Tilaisuuksissa on aina pieni luento osuus päivän aiheesta ja sen jälkeen siirrymme varsinaiseen harjoitteluun”, hän taustoittaa.

Tilaisuuksia tullaan suurella todennäköisyydellä järjestämään kauden aikana myös lisää.

Rauhalan koulutustilaisuuksien aikataulu:

1. Lähipelitreenit 10.5.2011 kello 17:30-20:00.

Vieraana Matti Lindholm, joka perehdyttää meidät kehon vaatimuksiin ja kehittämiseen golfissa.

2. Lähestymiset ja raudat

17.5.2011 kello 17:30-20:00.

Vieraana Suomalaisten Tour pelaajien kartoittaja Marko Siivonen.

Marko käy läpi sensomotoriikan perusteita ja auttaa meitä ymmärtämään omaa persoonallisuuttamme motorisen kuvan kautta.

3. Putti ja drive Kytäjällä 31.5.2011 kello 17:30-20:00.

Asiantuntijana paikalla Kytäjän oma Pro Antti Vaalas, joka perehdyttää pelaajat puttaamisen taiteen mielenkiintoiseen maailmaan.

-Tilaisuudet on tarkoitettu kaikille omasta pelistään kiinnostuneille.Parhaiten ne sopivat pelaajille, jotka harjoittelevat myös omin päin. Tasoitusrajaa ei ole, koulutus palvelee parhaiten niitä, joiden tasoitus on välillä 0-30.

-Ilmoittautumiset: Caddiemaster/ Ajanvaraus Puh. 019 456 5700

Osalllistumismaksu 40 euroa per kerta maksetaan paikanpäällä. Golf Digestin tilaajat sekä perheenjäsenet 30 euroa. KAIKKI TILAISUUDET KÄYNNISTYVÄT KYTÄJÄN KENTÄN RANGELLA. Ilmoittautuminen caddiemasterin tiskillä hyvissä ajoin ennen tilaisuuksien alkamisaikaa.

Kytäjä, yhteystiedot

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje