16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Greenfeehinnat edellisvuoden tasolla, tarjoukset yleistymässä

Kytäjän greenfeehinta kaudella 2007 on arkisin 70 euroa.

Yksinkertaisimmat ohjeet huokeaa vieraspelaamista etsivälle: Lyöttäydy osakkaan tai jäsenen pelikaveriksi, hanki alennuksia suoltava kortti, pelaa niina aikoina kun ei ole ruuhkaa tai etsi aktiivisesti erikoistarjouksia joita markkinoille on tulossa entistä enemmän! Vieraspelaamisen keskihinta Suomessa on kaudella 2007 arkipäivänä keskimäärin 43,3 euroa kierrokselta . Nousua listahinnoissa on edellisvuodesta vajaa prosentti. Kyseessä ovat siis ns. listahinnat joista yhä useammalla kentällä on luotu erilaisia alennuksia ja tarjouksia. Korkeanpuoleisella listahinnalla halutaankin monasti kertoa yrityksille ja yksityisille kentän korkeasta tasosta. Ruotsissa keskimääräinen greenfeehinta oli kaudella 2006 noin 32 euroa arkipäivänä . Suomessa hinnat ovat siis noin 33 prosenttia länsinaapuria kalliimpia. Heti ei tule mieleen vastaavaa palvelua tai alaa jossa näin suuri hinnaero olisi naapurien välillä edelleen olemassa. Kylmä fakta on se, että kentät Suomessa eivät ole Ruotsia parempia tasoltaan, yksinkertainen ennuste se, että maiden hintatasot lähentyvät jatkossa vauhdilla toisiaan Listahinnat eivät kerro täyttä totuutta. Mikä on todellinen hintataso maassamme onkin sitten jo kinkkisempi kysymys johon on vaikea arvioida oikeaa vastausta. Yleinen käsitys alalla on kuitenkin se, että kilpailu greenfeepelaamisen sieluista tulee olemaan jatkossa entistä kovempaa. Kaikkien kenttien ei siihen tarvitse osallistua, mutta tarjontaa ja tyhjiä peliaikoja kentillä on joitakin ruuhkapäiviä lukuunottamatta runsaasti. Vierumäen Urheiluopiston eläkkeelle jäänyt rehtori Tapani Ilkka on useaan otteeseen avannut sanaisen arkkunsa asiasta, näin hän teki myös talvella Golfin toimialapäivillä Haikon Kartanossa. -Keskimääräinen pelaamisen määrä per pelaaja on laskenut 90-luvun huippuvuosista. Tämä on osittain maailmanlaajuinenkin ilmiö, mutta Suomessa ja Pohjoismaissa nimenomaan.Kentät joiden vuosibudjetista merkittävä osa koostuu vieraspelaamisesta saavat varautua entistä kovempaan kilpailuun. Hinnat laskevat ja tulevaisuutta ovat hiljaisina aikoina jopa 15-20 euron kierrokset, Ilkka ennustaa. Varsin luonnollisia ja yleisesti käytössä olevia alennusperusteita ovat mm. osakkaan tai jäsenen vieraana pelaaminen. Yleistyviä ovat myös erilaiset korttien kautta saatavat edut ( mm. Golfpisteen jäsenkortti, SGKY:n jäsenkortti) sekä aikaan sidotut alennukset. Kärkikymmenikössä olevien kenttien greenfeehinnat ovat välillä 100-60 euroa. Kallein on perinteisesti Sarfvik jossa hintaan sisältyy lounas, taukokahvi ja rangepoletti. Osakkaan vieraana hinta puoliintuu ja on jo varsin kohtuullinen. Vanajanlinna myy erittäin hyvin nimenomaan yritystapahtumia, mutta yksityisillekin viikonloppupakettia jossa peliin on yhdistetty viikonloppuna majoitus ja aamiainen. Tahkon hinta (65 euroa) perustuu kovaan kysyntään varsinkin sesonkiaikaan jolloin omat pelioikeudenhaltijat ovat kuormittavat kenttää. Keimola ja Kulloo (60 euroa) tarjoavat SGKY:n jäsenkorttilaisille huomattavia alennuksia, samoin osakkaan vieraana. -Listahintaan myimme viimekaudella hyvin pienen greenfeestä. Meillä on erikseen hinnat osakkaan vieraille, SGKY:n jäsenille sekä äkkilähdöille. Lisäksi huhtikuussa perushinta greenfeelle on 40 euroa. Kenttä on hyvässä kunnossa, tervetuloa, viestittää Kulloon toimitusjohtaja Sari Puusaari Kesäkuun 11:s päivä avattava Hirsala (60) tulee varmasti olemaan kaudella 2007 melkoinen bongauskohde. Kenttä on vielä arvoitus, mutta klubitalo on vaikuttava ja tulee herättämään paljon keskustelua ja ihastelua. Tahkovuoren kentän upeat maisemat ovat tehneet kentästä yhden suosituimmista vieraspelaajien kohteista.Greenfeehintojen top-10 Suomessa 2007, arkihinnat: 1.Sarfvik Golfklubi 100 euroa 2.Vanajanlinna Golf & CC 80 euroa 3.Nordcenter Golf & Country 75 euroa 4.Kytäjä Golf 70 euroa 5. Tahkon Golfseura 65 euroa 6-10. Espoo Ringside Golf 60 euroa Helsingin Golfklubi Hirsala Golf Keimola Golf Vantaa Kullo Golf Club Hyvin luonnnollista on sekin, että pääkaupunkiseudulla greenfeehinnat ovat muuta maata korkeampia, keskiarvo kipuaa yli 51:n euron. Etsivä löytää ja kysyvälle vastataan. Golfkenttien hinnat ovat markkinatilanteeseen nähden melko korkeita, vertailu Ruotsiin kertoo siitä karua kieltään. Markkinatalouden lait toimivat golfkentilläkin, joten kannattaa pitää silmät auki ja etsiä aktiivisesti, hinta-laatusuhteessa Suomestakin löytyy paljon hyviä mahdollisuuksia vieraspelaamiseen.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje