26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Graeme Stormille Ranskan mestaruus

Tuoko uusi caddie Colin Montgomerien peliin paremman vireen? © Getty Images

Graeme Storm kiri päivän parhaalla kierrostuloksella Ranskan avointen voittajaksi &copy Getty ImagesViidettä kauttaan ET:lla pelaava Englannin Graeme Storm pelasi loistokierroksen sunnuntaina Le National-kentällä Pariiisissa ja kukisti yhdellä lyönnillä lauantain jälkeen johtaneen Sören Hansenin. Ranskassa jaetttiin taas suuria rahoja, Storm ansaitsi 666.000 euroa, joka on puolet siitä summasta jonka hän oli ennen kauden alkua saanut ET:lla kasaan 117:ssa kilpailussa. Colin Montgomerie, Damien McGrane ja Thomas Björn jakoivat kolmannen sijan. Storm oli jo vuosituhannen taitteessa kuumimpia lupauksia saarivaltakunnassa. Hän voitti British Amateurin 1999 ja otti seuraavana keväänä äitinsä caddieksi Mastersiin. Ammattilaisuran alku ei kulkenut myötätuuleen, neljän heikon kauden jälkeen hän voitti CT:lla kahdesti ja pelasi hienosti vuodet 2005-06 ET:lla. Ykköstila Ranskassa ei ole suuri yllätys, alkuvuodestakin Stormilla oli jo kaksi sijoitusta kymmenen joukkoon. -Olen toki miettinyt jo sitäkin, että voitanko koskaan. Viimeisillä reiíllä, varsinkin tässä tuulessa joka sunnuntaina vallitsi, oli tärkeää tehdä vain paréja. Tämä on minulle ja läheiselleni luonnollisesti suuri päivä, Storm tunteili haastattelussa. Johdossa ollut Sören Hansen sortui ulosmenossa kahteen tuplabogeyhin. Colin Montgomerie johti tasatuloksella neljä reikää ennen loppua Stormin kanssa. Kolme puttia 15:lla ja pitkäksi mennyt avaus 16:lla veivät mahdollisuudet. Näin Montylla jatkuu jo 19 kuukautta kestänyt voitoton jakso.

James Kamte yll&#228,tysvuorossa Ranskan avoimissa

Etelä-Afrikan tumma tähti James Kamteon perjantain seuratuimpia pelaajia &copy Getty Images24-vuotias tummapintainen James Kamte Etelä-Afrikasta oli Le National kentällä torstain yllättäjä. Hän selvisi kisaan mukaan karsintojen kautta ja yllättti myös itsensä loistavalla suorituksellaan. Tuulisissa olosuhteissa hän teki tuloksekseen 65, kuusi alle. Samaan ylsi Walesin Kyron Sullivan. -Löin palloa erittäin hyvin, varmasti. Vain viimeisellä tuli yksi huono lyönti, putterini oli koko päivän tulikuumana,Kamte kertoi kierroksestaan. Hän on saanut golfkoulutuksestaan suuren osan Ernie Elsin säätiön kautta. Nuoruudessaan Kamte oli myös lupaava jalkapallomaalivahti, hän sai tätä kautta lempinimensä ”Cobra”. -Ernie on auttanut minua todella paljon. Hän järjesti meille kaiken, kiersi mukana kisoissa, toimitti mailat, järjesti opetuksen, caddiet ja antoi taskurahat. Kun jakso päättyi, tiesin että kova kivinen tie on edessä ja päätin ryhtyä heti ammattilaiseksi. Kuluvalla kaudella Kamtella on kortti Challenge Tourille jossa hän on jo sijoittunut toiseksi Kenian osakilpailussa. Ykköstila Ranskassa on avauskierroksenkin jälkeen vielä monen mutkan takana. World Rankingilla Kamte on sijaluvulla 386:s. Hänen maanmiehensä, niinikään tumma Vincent Tshabalala voitti saman kilpailun kaudella 1976. Ranskan avoimissa on koettu viiden viimeisen kerran aikana jättiyllätykset. Kamten ykköstila olisi jatkoa tälle sarjalle, todellinen sensaatio. Myös Kyron Sullivanin suurimmat näytöt ovat Challenge Tourilta. Lyönnin päässä ovat Ruotsin Christian L. Nilsson sekä Steven Jeppesen. Nimimiehistä tulokseen 68 ylsivät Colin Montgomerie, Thomas Björn sekä Raphael Jacquelin.

Colin Montgomerie teki pitk&#228,n sopimuksen Craig Connellyn kanssa

Ranskan avoin mestaruuskisa on Manner-Euroopan vanhin Open (1906-), mutta myös rahakkain. Palkintopotissa on peräti neljä miljoonaa euroa. Heinä-elokuussa pelataan Euroopan Tourilla peräkkäin viisi isoa kisaa, tästä johtuen näistä ensimmäisen , Pariisin Le National kentällä ratkaistavan Ranskan avoimien osanottajien katras on yllättävän nimetön. Isot tähdet keskittyvät Irlannin, Skotlannin ja Saksan kisoihin sekä sitä edeltävään British Openiin. Suurimpia tähtiä viedään näiden kisojen jälkeen ilman taukoa valtameren taakse World Tourin kisaan sekä PGA:n mestaruuskisoihin. On selvää, että tuskin kukaan pelaa seitsemää viikkoa peräkkäin. Le National kentällä on nähty viimeisen viiden kerran aikana hyvin yllättävät loppuratkaisut. Voittajia ovat olleet Malcolm Mackenzie, Jean-Francois Remesy (2x) Philip Golding sekä John Bickerton. Links-tyyppisellä kentällä pallon pitäminen väylällä avauksissa, tarkkuus lähestymisissä ja maltti lähipelissä ovat ratkaisevia, ei niinkään lyönnin pituus. Yllätyksiä voi taas olla luvassa. Suosikeista suurimpia ovat Itävallan mestari Richard Green, Espanjassa juhlinut Lee Westewood, Walesin sankari Richard Sterne, Wentworthin ykkönen Anders Hansen sekä kokeneet Colin Montgomerie ja Michael Campbell. Montyn apuna, mailapoikana toimii Paul Caseyn ex-caddie Craig Connelly. Casey luonnehti antamassaan lausunnossa eroa vain väliaikaiseksi, muttta Montgomerien manageri kertoi yhteistyön olevan luonteeltaan ”pysyvää”. Colin Montgomerie on pelannut viimeisen vuoden ajan varsin vaatimattomasti, US Openin kakkostilan ( 2006) jälkeen heinäkuussa käynnistyi jyrkkä alamäki. Hän on maailmanlistalla 48:s, mikäli Pariisissa ei tule menestystä, pian 50:n ulkopuolella. Golfpiste ennustaa monien muiden tavoin että aika entinen ei enää palaa kuin hetkellisesti. Kapteeni Nick Faldo joutuu käyttämään syksyllä 2008 toisen villeistä korteistaan Ryder Cupissa Montyyn. Vaikeaa on nimittäin uskoa sitäkään, että Faldo uskaltaisi jättää tulevan kapteenin joukkueen ulkopuolelle. Mikko Ilonen ei ole mukana, hän osallistuu maanantaina Sunningdalen kentällä pelattavaan British Openin karsintaan.

Ranskan avoimet

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje