Monelle golfarille runsaiden nietosten peittämät kentät olivat talvella surullinen näky. Kentille runsasluminen talvi sen sijaan sopi. Jäätä lumikerrosten alla ei ollut paljoakaan, mutta lumikerroksen sulaminen kestää paikoitellen vielä pitkään. Lumen hidas sulaminen voi aiheuttaa lumihometta, jota joiltakin kentiltä on raportoitu. ”Täystuhoa ei ole raportoitu mistään. Kasvitaudit ovat syöneet joillekin griineille länttejä, mutta esimerkiksi eilen Linna Golf ja Kytäjä Golf olivat hyvässä kunnossa”, kenttäkonsultti Kristiina Laukkanen sanoo. Routa ehti talven aikana hiipiä syvälle maahan, erityisesti paikoissa, joissa on ajettu koneilla, routa on todella syvällä. Golfkenttien kasteluputket kulkevat maan alla ja paikoitellen putket voivat olla jäässä pitkäänkin. Heräävä kenttä tarvitsisi vettä juodakseen, mutta jäätyneillä putkilla ei voi luonnollisestikaan kastella. Sade tekisi kentille hyvää. Laukkasen toiveissa on sadetta ja lämmintä ilmaa. ”Jos tulee kylmää ilmaa ja sadetta samaan aikaan, tauti-invaasio voi alkaa levitä kentillä”, Laukkanen kertoo. Tautien lisäksi kylmä ilma, jopa pakkanen vaikeuttaa kenttien kastelua, sillä routa ei sula. Kentillä ei ole tänä keväänä aikaisempien vuosien kaltaista tarvetta levittää harsoja griineille, kiitos paksun lumipeitteen. Keväisin kentillä putsataan lunta, jotta sulaminen nopeutuisi ja sulamisvedet ajautuisivat muualle. Kevättöihin kentillä kuuluu myös hiekoitus keväthankien päälle. Hiekka nopeuttaa lumen sulamista ja varsinkin kentillä, joiden pohja ei kestä raskaalla hiekoitusvaunulla ajamista kesällä, käytetään hyväksi roudan kovettamaa maata. Laukkasen mukaan joillakin kentillä on aloitettu jo pystyleikkuut, varsinaisia leikkuita ei ole tehty vielä kuin kokeilumielessä. ”Uutuutena kentät ovat alkaneet käyttää haihtumisenestoainetta. Joillakin kentillä ainetta on levitetty jo ennen lumien sulamista. Ruoholle pitäisi saada äkkiä suojaa, ennen kuin se kuivuu kuoliaaksi”, Laukkanen valaisee. Suomessa on viime keväinä totuttu todella aikaisiin keväisiin. Viime vuosina kentät ovat tähdänneet avaamisensa talvi- tai kesäviheriöin vappuun, Laukkasen mukaan tämä kevät näyttää samanlaiselta. ”Nykyään tähdätään siihen vappuun, aikaisemmin yleinen avauspäivä osui äitienpäivän kohdalle paria viikkoa myöhemmin”, Laukkanen päättää. Levi Golfissa tähdätään kesäkuun alkuun Levi golfin toimitusjohtajan Timo Sattasen mukaan lumimäärä Levillä on huvennut parissa viikossa puoleen. Lunta on paikoitellen vielä puolimetriä, mutta löytyy myös paikkoja, joissa lunta on vain kymmenisen senttiä. Levillä ongelmana kentällä ei ole ollut jääpolte, vaan ennemminkin kasvitaudit, jotka voivat muhia rauhassa lumipeitteen alla. Pysyvä lumi Leville tuli viime syksynä lokakuun kahdeksas päivä, kinokset kasvoivat talven mittaa metrin korkuisiksi. Normaalitalvi siis. Kenttä pyritään avaamaan kesäkuun viides päivä. Viime vuonna kenttä aukesi kuudes kesäkuuta, mutta range oli auki jo vappuna lyö ja kerää -periaatteella. Kevät kuitenkin sanelee, milloin kenttä voidaan avata. Lähellä oleva Ounasjoki saattaa tulvia väylille, mutta toimitusjohtaja Sattanen ei usko kovaan tulvakevääseen. Kausi Lapissa jää väkisinkin lyhyemmäksi kuin Etelä-Suomessa. Yleensä Levi Golf on suljettu syys-lokakuun taitteessa, joten tehokkaita pelikuukausia on neljä. Kierroksia Levillä pelattiin viime vuonna noin 11 000. ”Olemme klubikenttä, eikä ole tarkoituskaan, että kenttä olisi aivan täynnä”, Sattanen kertoo. Kentälle ei myydä tavanomaista green feetä, vaan vieraspelaajat voivat lunastaa hotellien omistamista pelioikeuksista itselleen kierroksen. Osa osakkaista jättää pelioikeutensa käyttämättä ja kenttä välittää näitä pelioikeuksia hintaan 50 euroa per kierros. Osakas saa kierroksesta 40 euroa, jolla voi kattaa hoitovastiketta. Kenttä saa välitetyistä kierrosmaksuista 10 euroa vaivanpalkkaa. Viimevuotisista kierroksista noin 1000 merkattiin vieraspelaajien pelaamiksi. Ilari Ceder
Aurinko alkaa paistaa golfarin risukasaan. Kentät aukeavat yksi toisensa jälkeen ja lämmintä ilmaa tuntuu piisaavan. © Getty Images