16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

David Dixon voittoon, Kakko seitsemäs, Korhonen 10:s Ranskassa

Argentiinan mestari Antti Ahokas pelaa viikonloppuna Ranskassa © Getty Images

<a href=Roope Kakko johti avauskierroksen jälkeen ja pysyi kärkikymmenikössä kisan loppuun asti.">David Dixon ryösti Christian L. Nilssonin voiton viimeisenä päivänä St. Omerissa, Ranskassa. Pitkään läpimurtoa ja ensimmäistä voittoaan metsästänyt Dixon teki päätöspäivänä viisi birdiä eikä yhtään bogeyta, tulos 66 riitti 100.000 euron arvoiseen voittoon. Ruotsalaisten voittotili ET:lla on edelleen kesäkuun puolivälissä avaamatta, läheltä piti paikkoja on erittäin paljon. Roope Kakolle ja Mikko Korhoselle matka Ranskaan oli tuottoisa ja antoi varmasti paljon itseluottamusta. Kakko sai seitsemännestä sijastaan 15.480 euroa joka on uran suurin shekki. Kakolta jäi vuonna 2004 amatöörinä saavuttamastaan Volvo Finnish Openista saamatta lähes 18.000 euroa. Mikko Korhosen kymmenes tila tuotti 11.520 euroa, tämä on tuplamäärä aiempaan rahaennätykseen ( 5850 euroa). Rahalistalla molemmat kapuavat useita kymmeniä sijoja ylöspäin, ja ovat viikonlopun jälkeen sijojen 20-30 välissä. Kun Antti Ahokaskin roikkuu kymmenen joukossa karsiutumisestaan huolimatta, on loppukaudella paljon mahdollisuuksia ilmassa. Toni Karjalainen oli 65:s, rahapussi karttui reilulla tuhannella, kokonaissumma kaudelle on 5340 euroa. Viides Touria kiertävä pelaja, Joonas Granberg on päässyt jatkoon molemmissa pelaamissaan kisoissa, hänellä on kuitenkin vielä valovuosi matkaa Tourilla 20:n ensimmäisen joukkoon.

Kakko ja Korhonen taistelevat edelleen voitosta, Nilsson johtaa Ranskassa

Chistian L. Nilsson tähyää kohden ensimmäistä voittoaan &copy Getty ImagesRuotsalaisilla ei hyvistä yrityksistä huolimatta ole vielä yhtään ET:n voittoa kaudella 2008, jota voidaan pitää melkoisena tilastoharvinaisuutena. Ennätysvuonna 2006 ruotsalaiset juhlivat peräti kymmentä ykköstilaa. Sunnuntaina Christian L. Nilssonilla (-4) on elämänsä mahdollisuus ykköstilaan, hän johtaa kahdella lyönnillä. Pitkälyöntinen, Karlstadista kotoisin oleva Nilsson on pelannut ET:lla kaksi kautta, kuluvalla hänellä on rajoitettu kortti päätourille kun riittävää menestystä ei vuonna 2007 tullut Pohjois-Ranskassa pelattavassa kisassa Nilsson sivusi perjantaina kenttäennätystä 64, lauantain70 lyönnin jälkeen hän pitää kahden lyönnin johtoasemaa. Birdiet ovat olleet varsin tiukassa, alle parín on vain viisi pelaajaa. Roope Kakko (+1) ja Mikko Korhonen (+2) muodostivat avauspäivän jälkeen kärkiparin, nyt he ovat sijoilla 8:s ja 13:s. Ero kärkeen ei ole mahdoton tavoitettavaksi, ison rahan kisassa kaikki muutkin kärkisijat ovat erittäin arvokkaita, joten jokainen lyönti on merkityksellinen. Toni Karjalainen (+7) on ennen sunnuntaita 51:s.

Roope Kakko ja Mikko Korhonen kolme ly&#246,nti&#228, k&#228,rjest&#228, Ranskassa

Mikko Korhosella on vain kolme lyöntiä kärkeen Ranskassa.Viikonloppu Pohjois-Ranskassa pelattavassa ET:n ja CT:n kilpailussa mullistaa jonkun kärkikahinoissa olevan elämän. Voittaja kuittaa paitsi 100.000 euroa, myös samanarvoisen voittajakategorian jollainen Mikko Ilosella on vuoden 2010 loppuun asti. Yksikään kärkimiehistä ei ole voittanut päätourilla, kisaa johtava Christian L. Nilsson on toki pelannut ET:lla, mutta menettänyt korttinsa. Avauspäivän jälkeen johtanut Roope Kakko aloitti perjantaina iltapäivällä heikosti ollen jo neljä yli. Loppu sujui paremmin, kahden kierroksen jälkeen Kakko jakaa Mikko Korhosen (69-73) ja viiden muun pelaajan kanssa kolmatta sijaa. Toni Karjalainen menetti myös asemiaan, mutta selviytyi viimeisen reiän birdiellään jatkoon, sijaluku on 60:s. Antti Ahokkaan alavire jatkui, tuloksena taas selkeä karsiutuminen. Kakolla ja Korhosella on todellinen tuhannen taalan paikka edessään viikonloppuna. Yhtään ylivertaista peluria ei kärkiryhmissä ole , voiton lisäksi myös kakkostila toisi rahalistan kautta lähes varman kortin ET:lle vuodeksi 2009.

Kakko johtaa Ranskassa, Korhonen jaetulla toisella sijalla

Roope Kakolla on Ranskassa caddiena tyttöystävä Minea Blomqvist.  &copy Getty Images Samaan aikaan kun suomalaisnelikon pääkiertuetta Challenge Touria pelataan Lohjalla, näyttävät suomalaiset Ranskassa parastaan. Roope Kakko pelasi avauskierroksensa kolmella birdiellä ja ilman bogeja. Tulos oli erityisen hyvä haastavissa, sateisissa olosuhteissa. Kakolla oli ”huippu caddie” mukana, kun tyttöystävä Minea Blomqvist päätti lentää väliviikonloppunaan Ranskaan. Kakko totesikin naureskellen onnistuneen kierroksensa jälkeen, että: ”Minni on kyllä voittanut enemmän rahaa viime aikoina, mutta jos tästä tulee hyvä kilpailu, niin sitten on minun vuoroni tarjota.” Suomalaisten panos oli hieno, sillä Mikko Korhonen on jaetulla toisella sijalla. Toni Karjalainen pelasi +2 ja on sijalla 28. Alkukaudesta hyvin pelannut Antti Ahokas epäonnistui ja on kierroksellaan 77 vasta sijalla 117. Ranskassa on jaossa nelinkertainen määrä palkintorahaa Lohjan kisaan verrattuna, yhteensä 600 000 tuhatta euroa. Laura Grönqvist

Antti Ahokkaalla n&#228,yt&#246,n paikka Ranskassa

US Open viikolla myös ET:lla pelataan pieni, perinteinen ST. Omer Open. Palkintorahaa on jaossa 600.000, tästä voittaja napsaisee 100.000. Nimimiehet ovat Torrey Pinesissa, osanottajalistalta löytyy kuitenkin rutkasti kokemusta ja osaamista,mm. Paul McGinley, Andrew Coltart ja Joakim Haeggman ovat entisiä Ryder Cup-pelaajia. Kisa kuuluu myös Challenge Touriin ja tämä on houkuttanut suuren määrän Tourin kärkinimiä mukaan. Voitto, kakkostila, monien kohdalla sijoitus kolmenkin joukkoon toisi lähes varmuudella paikan ET:lle seuraavalle vuodelle. Antti Ahokkaalla, Toni Karjalaisella, Roope Kakolla ja Mikko Korhosella oli hyvin epäkiitollinen valinta kun he joutuivat päättämään lähteäkö Ranskaan vai pelatako Suomessa. Sedu Koskisen ja PGA:n johdon houkuttelut eivät saaneet päitä kääntymään, nelikko hakee menestystä Ranskasta. Ratkaisuun löytyy varmasti perusteluja, toisaalta Suomessa pelaaminen olisi voinut tuoda kotioloissa helpommin menestystä ja rahaa, avata ja syventää myös suhteita nykyisten ja uusien sponsorien kanssa. Ranskassa voitto tuo 100.000, viides tila lähes samanverran kuin Lohjan kisan voitto ( 24.000 euroa). Syyllistämättä ketään, ainakin allekirjoittanut olisi pelannut Lohjalla ja jättänyt Ranskan väliin.Nelikon ratkaisua on julkisesti ja kulisseissa kummasteltu, toivottavasti se ei kuitenkaan kipsaa käsiä Ranskassa, cutin missaaminen lisäisi jälkiviivastelua ja jossittelua. Antti Ahokas on luonnollisesti suomalaisten ykköstoivo Ranskassa. Hän on rahalistalla seitsemäs Argentiinan voiton ja Colombian kakkostilan johdosta. Muut kisat ovat menneet reilusti alle odotusten, kolmanneksi paras sijoitus kun on vasta 28:s, tarvitsee Ahokas varsin pian uusia nousuja pitääkseen paikkansa 20:n ensimmäisen joukossa. Mikko Korhonen on ennen viikonlopun kisaa rahalistan 70:s, Roope Kakko 79:s ja Toni Karjalainen 96:s.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje