16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Cutter & Buck vaatettaa Finnair Mastersin vapaaehtoistyöntekijät

Finnair Mastersin vapaaehtoisille järjestetään toukokuun lopulla taas koulutustilaisuus.

Vapaaehtoistyöntekijät huolehtivat mm. tiiauspaikkojen valvonnasta.Saksan Bettina Hauert voitti vuoden 2007 kilpailun.Finnair Masters on myös kaudella 2008 maamme suurin golfkilpailu mitattuna palkintorahoilla sekä ennakoidulla yleisömäärällä. Myös vapaaehtoisia Talissa on ylivoimaisesti eniten, noin 300. Nämä tulevat isäntäseuran lisäksi ympäri maata, joukossa on paljon sellaisia jotka olivat mukana jo ensimmäisellä kerralla, elokuussa 2005. Tämänvuotisen kisan vapaaehtoiset saavat uudet työvetimet ylleen. USA:ssa premium tuotteena tunnettu Cutter & Buck siirtyi hiljattain ruotsalaisen New Wawen omistukseen, Euroopan valloitus on aloitettu jo kaudelle 2008, laajemmin tuotetta on Suomessakin saatavilla keväällä 2009. -Reilusti yli puolet myynnistä tulee menemään ennusteemme mukaan yrityksille, myös Suomessa. Tämän vuoden aikana uskon Cutter & Buckia löytyvän jo muutamista vähittäisliikkeistä, kertoo New Wawen Suomen johtaja Kai Ignatius. Euroopan markkinointijohtja Fredrik Stenberg on iloinen siitä, että ensimmäisiin yhteistyökumppaneihin Suomessa kuuluu Finnair Masters. -Tämä on meille näytönpaikka. Haluamme osoittaa Talin kisan aikana kuinka laadukkaita ja edustavia tuotteemme ovat. Vuoteen 2011 mennessä Cutter & Buck haluaa olla omassa hintasegmentissään Euroopan ykkönen, Stenberg linjaa. Cutter & Buckin tärkeimpiä sopimuspelaajia ovat Annika Sörenstam sekä Stuart Appleby. -Sörenstam on meille luonnollisesti erittäin tärkeä ja arvokas kontakti. Hän on todella aktiivinen tuotekehittelyssä ja oman mallistonsa suunnitteluun osallistumisessa, Stenberg kertoo.

Vapaaehtoisty&#246,ss&#228, on svingi&#228,

”Vapaaehtoistyö on kuin hyvä svingi ja jokainen tietää miltä se tuntuu.” Näin ainakin, kun asiaa kysyttiin viime vuonna ensimmäistä kertaa mukana olleelta Paloheinän Maija Kankaiselta. Finnair Mastersin innostava ilmapiiri ja mukavat ihmiset olivat niitä tekijöitä, jotka vetivät Maijan jälleen tänä vuonna vapaaehtoiseksi Taliin. Vapaaehtoisia on ilmoittautunut jo noin puolet tarvittavasta määrästä. Mukana on useita kokeneita konkareita, mutta myös ensikertalaisia on ilmoittautunut mukaan. Iso kiitos jo kaikille vapaaehtoisiksi ilmoittautuneille. On erittäin hienoa, että kisat kiinnostavat ympäri Suomen. Ilmoittautuneita löytyy Vaasasta, Kuopion kautta Ouluun saakka. Kyselin hiukan edellisinä vuosina mukana olleilta tuntemuksia vapaaehtoisuudesta sekä heidän terveisiään vapaaehtoiseksi ilmoittautumista miettiville. Keimolan Golfin Eero Rahikainen, Vuosaari Golfin Maarit Einiö ja Helsingin Golfklubin Sari Tatarinov ovat olleet mukana kaikissa kolmessa Finnair Masterissa. Eeron tehtäväkenttänä on ollut tulospalvelu kun taas Maarit aloitti trombiteltassa ja siirtyi sitten väylävalvonnan puolelle. Sari toimi ensimmäiset kaksi vuotta 10. väylällä, joten hänelläkin on omakohtaista kokemusta trombista. Viime vuonna Sarilla olikin sitten jo vastattavanaan oma väylä. Kysyttäessä mikä vetää mukaan aina uudestaan, totesi Maarit, että kevään korvalla hyvät muistot valtaavat mielen, vaikka kaikkien kokemusten jälkeen (trombi ja viime kesän tuuli ja ajoittaiset raekuurot) on aina mielessä käynyt, ettei tänne enää ikinä. Kuitenkin mahtava yhteishenki vapaaehtoisten kesken sekä hieno tunne siitä, että annetaan hyvillä kisoilla hyvä kuva Suomesta, pyyhkivät pois vähemmän miellyttävät muistot vaihtelevista sääoloista. Mukanaolo kansainvälisessä tapahtumassa sekä muihin vapaaehtoisiin tutustuminen ovat myös Sarin mukaan niitä tekijöitä, jotka tapahtumassa houkuttelevat mukaan yhä uudestaan. Eerolle parasta antia vapaaehtoistyössä on ollut huippugolfin näkeminen läheltä, ja myös muiden mielestä tämä kuului ehdottomasti yhtenä osana vapaaehtoisuuden parhaisiin puoliin. Hienon kokemuksen ohella vapaaehtoiset ovat vuosittain saaneet lunastaa omakseen käyttämänsä vaatteet niiden verotusarvon hinnalla. Tänä vuonna vapaaehtoisten ”työvaatteet” tarjoaa amerikkalainen huippugolfvaatemerkki Cutter & Buck. Vaatepakettiin kuuluu vaalea pikee-paita, sateen ja tuulen pitävä musta takki sekä päähine. Cutter & Buck vaatettaa maailmalla esimerkiksi Ryder Cup joukkueet ja merkin edustajana toimii naisgolfin ikoni Annika Sörenstam, jonka nimellä kulkeva mallisto lanseerataan Suomessa ensi kesänä. Miesgolfareista Cutter & Buckiin pukeutuu muun muassa PGA-tourin kestomenestyjä Stuart Appleby. Vaikka vapaaehtoisia on siis jo ilmoittautunut runsas joukko, tarvitsemme yhä lisää ihmisiä auttamaan kisajärjestelyissä. Tali on saanut aiempina vuosina paljon kiitosta kilpailun järjestelyistä ja näistä kiitoksista iso osa lankeaa vapaaehtoisten osaksi. Toivomme, että myös tänä vuonna järjestelyt toimivat moitteettomasti, ja siihen tarvitsemme sekä vanhojen että uusien vapaaehtoisten panosta. Ilmoittautuminen vapaaehtoiseksi onnistuu Helsingin golfklubin nettisivujen kautta osoitteessa www.helsingingolfklubi.fi. Heti etusivulta löytyy vasemmalta valikosta Finnair Masters vapaaehtoislomake, jonka täyttämällä pääset mukaan. Loppuponneksi vapaaehtoisuutta vielä harkitseville Maija Kankaisen sanoin: ”Tätä tapahtumaa et voi jättää väliin, koska Talissa sadekin muuttuu auringonpaisteeksi.” Tosin tänä vuonna myös oikea auringonpaiste on tilattu. Toivotaan, että toimitus osuisi tällä kertaa kohdalleen! teksti:Tiina Heikkinen, HGK

HGK, kotisivut

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje