Ruotsalaisilla on taas positiivinen ongelma. Maan parhaan golfarin valinta on kahden kauppa, Anna Nordqvistin puolesta puhuvat kaksi ison kisan ykköstilaa joista toinen on major, Henrik Stensonin ykköstila Players Championshipissa on monien arvoasteikolla huomattavastikin kovempi suoritus. Nordqvist nousi ensimmäisellä ammattilaiskaudellaan maailmanlistalla seitsemänneksi, Stenson on tuoreimmalla listalla miesten puolella kahdeksas. Ruotsissa, tasa-arvon mallimaassa naisen valinta ykköseksi ei ole aiemminkaan tuottanut tuskaa ja allekirjoittaneen veikkaus on se, että Nordqvist tulee tuon kunnian saamaan vaikka omalla arvoasteikolla Stensonin suoritukset ovat ylempänä. Anna Nordqvist aloitti golfin todenteolla vasta 13-vuotiaana, ensimmäiset kokeilut kolmea vuotta aiemmin eivät iskeneet kipinää nuoressa neidissä. -Olin kärsimätön kun en oppinut mielestäni riittävän nopeasti, innostuskaan ei ollut kummoista. Lopetin kolmen kuukauden jälkeen. Kun toisen kerran sitten aloitin, tavoitteeni oli nousta perheen parhaaksi ja se innosti yrittämään, Nordqvist kertoo omilla mainioilla nettisivuillaan. 17-vuotiaana hän pääsi mukaan Ruotsin amatöörimaajoukkueeseen, maailmanmestaruus joukkuekisassa sekä British Amateurissa olivat amatööriaikojen upeimmat saavutukset. -Yksi tärkeimmistä päätöksistäni oli lähteä USA:han opiskelemaan. Arizona State Universityn kautta pääsin harjoittelemaan ja pelaamaan parhaissa mahdollisissa olosuhteisssa, 2,5 vuoden opiskelun ja pelaamisen jälkeen ammattilaiseksi siirtynyt Nordqvist toteaa. Samaa opinahjoa ovat käyneet myös mm. Annika Sörenstam, Lorena Ochoa sekä Natalie Gulbis. Menestyksen eteen on tehtävä töitä Nettisivuilleen Nordqvist on nostanut näyttävästi esille viisauden, ” Some people dream of success, while others wake up ande work hard for it”. Eskilstunassa varsin urheilun kyllästämässä perheessä kasvanut Anna Nordqvist kuuluu jälkimmäisiin esikuvansa Annika Sörenstamin tavoin. 22-vuotiana menestystä maistamaan päässyt Nordqvist on aikataulullisesti Sörenstamia edellä. Tämä voitti ensimmäisen majorinsa samana vuonna jolloin täytti 25 vuotta, Nordqvist oli lähes kolme vuotta nuorempi. Odotukset tuleville vuosille ovat todella korkealla. Halusi Anna Nordqvist tai ei, häntä tullaan Ruotsissa vertaamaan loistavan alun jälkeen saavutustensa kautta ensisijaisesti Sörenstamiin joten rima on äärimmmäisen korkealla.
Anna Nordqvist oli jäätävän rauhallinen pelikentällä molempien voittojensa aikana © Getty Images